SAPATTI JA LEPO     

MIETISKELY

Kun olin lapsi, minulla oli sunnuntaimekkoja. Laitoin ne esille lauantai-iltana, ja tiesin, että huomenna olisi sunnuntai. Sen myötä tuli lepo. Aamulla menin pyhäkouluun sisarusteni kanssa. Koko iltapäivän ajan vanhempani viettivät meidän kanssamme aikaa. Me pelasimme yhdessä, soitimme ja lauloimme tai lähdimme ulos retkelle. Nykyään olen diakonissa ja käytän sunnuntaisin edelleen erityistä asua. 

Muinaiset juutalaiset ja kristityt ovat tunteneet levon ja pysähtymisen periaatteen jo tuhansien vuosien ajan. Se on peräisin luomiskertomuksesta, jonka mukaan Jumala lepäsi seitsemäntenä päivänä kuuden luomispäivän jälkeen. Jeesuksen ylösnousemuksesta saakka sapatin jälkeinen päivä on määrittänyt elämänrytmin kasvavassa kristittyjen yhteisössä. Tuona päivänä he kokoontuivat yhteen ylistämään ja viettämään aikaa toistensa kanssa. 

Jumala antoi meille lepopäivän – sunnuntain – autaakseen meitä hetkeksi pysäyttämään kiireisen elämämme ja kulttuurimme. Lepopäivä ei ole sidottu tiettyyn viikonpäivään, mutta sen tulisi olla erilainen muista päivistä. Sapatti muistuttaa meitä siitä, että arvomme ihmisinä perustuu johonkin suurempaan kuin saavutuksiimme. Lääkäri ja teologi Albert Schweitzer sanoikin osuvasti: ”Kun sielultasi puuttuu sunnuntai, se kuihtuu.”

Päätämme itse, milloin pidämme tuon lepopäivän. Tyyneyden löytäminen vaatii aikaa. Jos kaadan likaista vettä lasiin, lika asettuu jonkin ajan kuluttua ja vedestä tulee kirkasta. Se on löytänyt hiljaisen tyyneyden. Kun me etsimme lepoa hiljaisuudessa, meidänkin sielumme löytävät tyyneyden. Monet syvimmistä ajatuksistamme tulevat pintaan – ja nämä ajatukset voimme tuoda Jumalalle.

Erotan päivästäni tietoisesti joka päivä puoli tuntia aikaa. Menen paikkaan, jossa minua ei häiritä. Tulen Jumalan eteen, Jeesuksen eteen, juuri sellaisena kuin olen. Hän odottaa minua. Käännän huomioni sisään päin, hengitykseeni, ja sitten kännän huomioni ajatuksiini ja tunteisiini. Tuon kaikki mielenliikkeeni Hänen eteensä jokaisella uloshengityksellä. Päästän irti ja annan tilaa Jumalalle. En pidä mihinkään kiirettä, ja päätän kiitosrukoukseen. 

Jeesus sanoi opetuslapsilleen (Mark. 6:31, KR92): ”Lähtekää mukaani johonkin yksinäiseen paikkaan, niin saatte vähän levähtää.” Nyt Hän kutsuu meitä tekemään samoin.

POHDINTAKYSYMYKSIÄ  

• Mikä pidättelee minua varaamasta aikaa hiljaisuudelle ja levolle?   
• Uskallanko tietoisesti viettää päivän ilman uutisia ja puhelinta?   
• Jumala siunasi ja pyhitti seitsemännen päivän. Pidänkö sunnuntaita edelleen pyhänä? Tunnenko Hänen siunauksensa, joka lepää sunnuntain yllä?

RUKOUSAIHEITA  

• Rukoilemme, että armahtaisit meidät hiljaisuuden pelostamme, jotta osaisimme vain olla.  
• Rukoilemme, että sydämemme kaipaus Jumalan läsnäoloon pysyisi palavana ja että tekisimme sille tilaa jokapäiväisessä elämässämme.  
• Rukoilemme niiden selvittämättömien asioiden puolesta, jotka nousevat sydämestämme, kun olemme hiljaa. Rukoilemme, että emme jättäisi niitä huomiotta, vaan uskaltaisimme tunnustaa ne Jumalan edessä.  
• Rukoilemme viisautta ja varjelusta hiljaisuuden hetkiin, kun Jumalan sana liikuttaa meitä.   
• Rukoilemme, että kirkot ja kappelit – levon paikat – saisivat olla paikkoja, joissa ihmiset kuulevat Jumalan sanaa.  
• Rukoilemme niiden puolesta, jotka kokevat hukkuvansa töihin ja vastuisiin, eivätkä pysty jättämään näitä paineita taakseen.

EHDOTETTU RUKOUS 

Tässä olen edessäsi, Jumala, juuri sellaisena kuin olen: levänneenä tai kireänä, täynnä kiitollisuutta tai tyhjänä ja kuivana, täynnä kaipausta tai ilman mitään perspektiiviä.

Jumala, Sinä olet elämän lähde. Tule ja tuo uudistava voimasi. Puhdista minut, paranna minut, jotta voisin tulla siksi ihmiseksi, joksi Sinä minut teit. Aamen.

Sisar Lydia Schranz, diakonissa ja kappalainen, Sveitsi.