Paul Trippin kiitospäivä-ajan hartaudetEsimerkki

Kun kirjoitin ylös todellisen rakkauden tyypillisiä ominaisuuksia, "aito, nöyrä, iloinen ja periksiantamaton," sydämeni täyttyi tuomion surusta. Ajattelin: "Minun rakkauteni usein epäonnistuu olemaan aitoa." Ei, en tarkoita aitoa teennäiseen rinnastettuna. En ajattele tekopyhästi: "Aion esittää, että rakastan sinua, vaikka en oikeasti rakasta." Aito tarkoittaa tässä "suoraa", kuten nuoli, jollaisen jousimies haluaa vetää nuolikotelostaan. Hän tahtoo täysin suoria nuolia, jotka lähtiessään jousesta eivät kaarra väärään suuntaan. Aito tarkoittaa tässä johdonmukaista ja luotettavaa – sellaista, joka ei yhtäkkiä lähde johonkin rakkaudettomaan suuntaan. Niin surullista kuin se onkin, omassa rakkaudessani on vielä epäjohdonmukaisuutta. Kun joku on erimieltä kanssani, kun joku tulee suunnitelmieni tielle, kun minut arvaamatta pakotetaan odottamaan tai kun joku saa sen, mitä uskoin minun ansaitsevan, on todella houkuttelevaa reagoida vähemmän rakastavalla tavalla.

Toinen sana, nöyrä, selittää, miksi reagoin tällä tavalla. Minulta puuttuu vielä nöyryyttä. Minulla on edelleen taipumus kuvitella, että elämässä on kyse minun sunnitelmastani, minun tunteistani, minun haluistani ja minun odotuksistani. Minua houkuttaa edelleenkin määritellä "hyvä" päivä mieluummin sen mukaan, miellyttikö se minua kuin sen, miellytinkö minä Jumalaa ja olinko rakastava muita kohtaan. Minua houkuttaa vieläkin elää niin kuin omistaisin elämäni, ja epäonnistun muistamaan, että minut on ostettu hinnalla. Ja kaikki tämä tekee rakkaudesta taakan sen sijaan, että se olisi iloista – kolmas kuvaava sana. On todella totta, että kun elät itsellesi, kutsu rakastaa muita tulee aina olemaan sinulle taakka.

Viimeinen sana kuvaa rakkauden korkeinta ja kovinta vaatimusta: periksiantamaton. Rakkaus, joka ei ole uskollinen, on vähäarvoista rakkautta. Rakkaus, joka on kaikkien tuulten heiteltävänä, ei ole oikeasti rakkautta. Se on häilyvää ja hetkellistä, se saa aikaan enemmän vahinkoa, kuin hyvää. Tämän vuoksi Jumalan uskollinen, iankaikkinen rakkaus on niin suuri ja eteenpäin kannustava lohtu.

Kysymys sitten onkin, että mistä ihmeestä saan tällaisen rakkauden? No, se ei koskaan tule käskemällä itseäsi nousemaan ylös ja sanomalla itsellesi, että tästä lähtien toimit paremmin. Jos meillä olisi tällainen itsensä uudistamisen voima, Jeesuksen ristintyötä ei olisi tarvittu. Ainoa tapa paeta itsekeskeisen rakkauden kahleita ja oikeasti alkaa rakastaa toisia on antaa anteeksiantavan, vapauttavan, voimaannuttavan ja ikuisen rakkauden asettua minuun. Mitä kiitollisempi olen tästä rakkaudesta, sitä enemmän löydän iloa antaa sitä muille. Jumalan rakkaus, auliisti annettu, on ainoa toivo siitä, että minulla voi olla sydämessäni rakkaus, jota myös annan iloisesti eteenpäin.