Keskusteluja Jumalan kanssaEsimerkki

Usein Herran ääni ei ole voimakas. Monesti Pyhä Henki kuiskaa. Tilanteissa, joissa Hän varovasti vihjaa jonkin olevan meille haitaksi, on hyvä idea välittömästi ottaa etäisyyttä tuohon mahdolliseen ansaan. Samoin silloin, kun Hän hiljaa vihjaa jonkin olevan meille siunaukseksi, voimme valita totella ja ottaa mahdollisuuden vastaan uskon kautta. Herra ei aina toista näitä kehotuksiaan, joten meidän tulee olla valmiina kuulemaan Hänen äänensä ja toimia. 

Eräänä keskikesän iltapäivänä sain merkin, joka ratkaisevasti muutti suuntaani. Monet lapsistani olivat käyneet pientä paikallista kristillistä koulua. Johtokunnan jäsen, myös ystäväni, soitti kysyäkseen, haluaisinko hakea yläkoulun kirjoitusvalmentajan paikkaa seuraavaksi kouluvuodeksi. 

Miten odottamaton idea. Muistan hyvin sen punnitsemisen, joka oli meneillään mielessäni samalla, kun pidin ääneni vakaana. Ensin ajattelin huonoja puolia: tutkintoni oli taiteesta. Tiesin säälittävän vähän kirjoittamisen opetussuunnitelmasta. Olin ollut kotiäitinä vuosikausia. Tuntien pitäminen muualla sotkisi varmasti perheemme vakiintuneen aikataulun. Se tarkoittaisi myös huomattavaa työmäärää – buu! En edes tietäisi, mistä aloittaa. Ja miksi uskoisin, että he palkkaisivat minut jonkun pätevämmän opettajan sijasta? 

Seuraavaksi ajattelin mahdollisuuksia: Mitä jos tämä tilaisuus auttaisi koulumaksujen kanssa? Jopa pieni lisätienesti auttaisi perheen taloutta. Vielä suurempi syy olisi se, että rakastan opettamista ja olen hyvä siinä. Mahdollisuus opettaa muitakin kuin omia lapsiani olisi tervetullut haaste – hurraa! Jos Jumala oli valinnut minut tähän tehtävään, eikö Hän antaisi tarvittavan voiman ja viisauden? 

Siinä sekavassa hetkessä Herra puhui. Oli kuin Hänen kätensä olisi painanut olkapäätäni – vain kerran ja hellästi. Siinä se. Hän osoitti, että tähän työhaastatteluun meneminen olisi polku siunaukseen. 

Kuukauden sisällä sain paikan. Kahdessa kuukaudessa Herra oli antanut minulle näyn kurssin sisällöstä. Kolmanteen mennessä kirjoitin opetussuunnitelmaa, olin vuorovaikutuksessa oppilaiden kanssa ja – yllätyksekseni – nautin tästä kaikesta. Nyt tiedän, että ilman tätä haastetta en olisi osannut tai uskaltanut kirjoittaa rukousta käsittelevää kirjaa, jonka myöhemmin kirjoitin. Tuosta pienestä kuuliaisuuden askeleesta seurasi monia siunauksia.