Keskusteluja Jumalan kanssaEsimerkki

Vaikka hän oli mennyt taivaaseen monia vuosia ennen kuin liityin avioliiton kautta perheeseen, olin kuullut monia tarinoita aviomieheni isoäidistä Emma Bald Ekhoffista. Hänen perintönsä olivat hänen palavat rukouksensa. Eräs ystävä todisti: ”Emman rukoukset koskettivat taivasta.” Joten voit vain kuvitella innostukseni, kun eräänä iltapäivänä käydessäni läpi vanhoja laatikoita, löysimme joitain Emman keittiötavaroita – ja niiden ruostuneiden jäänteiden keskellä oli hänen päiväkirjansa! Avasin tuon pienen, ruskean niteen, ja aloin lukea malttamattomana. Melkein jokaiselta vuoden 1942 päivältä oli merkintä. Luin viimeiseen sanaan asti, suljin sen ja laitoin pois. Tässä on valitettava totuus: siellä ei ollut mitään. 

3. maaliskuuta: ”Silitin ja parsin sukkia.” 

8. maaliskuuta: ”Kaikki menivät kirkkoon. Douglas tuli päivälliselle. Melko tuulista.” 

9. maaliskuuta: ”Siivosin kellarin. Kaunis päivä. Kirjoitin kirjeitä.” 

Kiinnostavaa? Kyllä, koska ne kuvailivat yksityiskohtaisesti vuosisadan puolivälin maalaiselämää. Mutta ne olivat kuitenkin vain pintaraapaisu. Tunnetta täynnä olevin lause koko vuodelta oli: ”Tänään on Dickin (hänen aviomiehensä) syntymäpäivä. Rakastan häntä niin.”

Pohdi kanssani. Mitä luulet, kuinka merkittävää minulle olisi ollut saada lukea hänen lempiraamatunjakeensa tai hänen vuodelle asettamansa tavoite? Kuinka paljon vaikutusta olisi voinut olla pienellä raamatullisella elämänohjeella tai vielä parempaa, mitä hän rakasti Jeesuksessa ja miksi? Kuinka merkityksellistä olisi ollut päästä lukemaan hänen kirjoittamansa rukous – yksi vain? 

Emman pieni kirjanen on nyt tässä edessäni ja en voi kuin arvella: Olisiko hän kirjoittanut toisin, jos olisi tiennyt, kuinka paljon halusin tietää hänen suhteestaan Jumalaan? Olisiko hän halunnut, että hänen kokemuksensa rukouksesta sisällytettäisiin minun rukousta käsittelevään kirjaani? Hyvin todennäköisesti olisi. 

Seitsemänkymmenen vuoden päästä, kun laatikollisen meidän haalistunutta roinaamme avaa sukupolvi, jota emme ole tavanneetkaan, millaisen tervehdyksen ullakon ikkunan valo paljastaa? Haluaisimmeko sanoa jotain perheestä? Tai USKOSTA? Onko sydämessämme rukous niiden puolesta, jotka tulevat jälkeemme?

Meidän kahdenkeskiset keskustelumme Jumalan kanssa ovat arvokkaita – erittäin arvokkaita – ja niiden on mahdollista koskettaa myös tulevia sukupolvia, joita emme koskaan tule kohtaamaan.