Kun on vaikea uskoa: 10 päivää Jumalan etsimistä epäilyksen varjoistaEsimerkki

Kertomus Jaakobista painimassa Jumalan kanssa on kaunis kuvaus siitä, miltä syvä usko näyttää. Syvä usko on läheistä, sinnikkyyttä vaativaa, koko elämän kestävää, hikistä, veristä, joskus kömpelöä ja aina todellista kohtaamista Jumalan kanssa. Usko ei ole valmiiksi saneltu käsikirjoitus – se on painimatto. Se tarkoittaa, että otat kaikki pelkosi, syntisi, epävarmuutesi, ja epäilyksesi, ja kohtaat Jumalan niiden kanssa. Ja kyllä, saat todennäköisesti mustelmia ja menetät katu-uskottavuutesi. Mutta on parempi olla aito sekasotku Jumalan edessä kuin epäaito uskonnollinen ihminen.

Usko tarkoittaa sitä, että laitat kaiken peliin.

Jos haluat syvän uskon, et vain vanhempiesi, kavereidesi tai seurakuntasi uskoa vaan uskon, joka muuttaa sinut ja saa sinut elämään, ei ole muuta tietä...  Galatalaiskirjeen kohdassa 6:16 Paavali sanoo, että me olemme "Jumalan Israel". Toisin sanoen, koska meidän hengellinen perintömme on täynnä ihmisiä, jotka painivat Jumalan kanssa, niin meidätkin on kutsuttu olemaan painijoita.

Ainoa tapa, jolla sisäisestä Jaakobistamme voi tulla Israel – ainoa tapa, jolla uskomme voi kasvaa – on se, että tuomme kaiken, mitä olemme, Jumalalle. Ihan kaiken. Ja siihen sisältyy epäilyksemme. Erityisesti epäilyksemme...

Usko kypsyy, kun se siirtyy turvallisesta ja ennalta arvattavasta pimeisiin, epäilyksentäyteisiin paikkoihin. Usko kieltäytyy pienentämästä unelmiasi pelkojesi kokoiseksi. Usko ei piilottele kysymyksiltä, vaan kiihkeästi painii niiden kanssa...

Raamattu ei ole kertomus ihmisistä, jotka laiskasti sietivät epäilystä, vaan se kertoo ihmisistä, jotka armottomasti taistelivat epäilyksiään vastaan. He paloivat jollekin enemmälle kuin pintapuolisen tympeälle, kaksiulotteinelle uskolle. Sokrates sanoi: "Tutkimaton elämä ei ole elämisen arvoinen." Raamatun kirjoittajat ja sankarit olivat varmoja, että tutkimaton usko ei ole uskomisen arvoinen.

Ja niin, luku luvun jälkeen, jae jakeen jälkeen, he rohkeasti, intohimoisesti ja uskaliaasti painivat Jumalansa kanssa. Karheine äänineen he huusivat: "En päästä sinua ennen kuin siunaat minua!" He tiesivät, että se olisi vaikeaa ja tuskaisaa, mutta se oli jokaisen sekunnin arvoista.