Adventti ja sydämen asenne: JouluhartauksiaEsimerkki

Toivo on veikeä juttu. On helppoa elää toivossa, kunnes ei olekaan – helppoa tukeutua toivoon, kunnes jokin menee pieleen. Se on sana, joka koristaa rukouspäiväkirjojamme ja seinätaidettamme. Se on kulttuurissamme niin laaja-alaista, että olemme ehkä menettäneet sen voiman. 

Heprealaiskirjeen 6:19 sanoo meille, että toivo, joka meillä on Jeesuksen, Jumalan Pojan, kautta, on sielujemme ankkuri. 

Aivan kuin kalastusvenettä rajumyrskyssä paikallaan pitävä ankkuri, niin on myös toivo Kristuksessa, kun meitä ympäröivä maailma tärähtelee jalkojemme alla. Kun meillä ei ole enää vastauksia. Kun me olemme valmiita luovuttamaan. 

Niin kuin Daavidia kutsuttiin, kun hänen poikansa asettui syöksemään hänet vallasta, tai kuten Mariaa, kun häntä ravisteltiin uutisilla, että hän kantaisi Jumalan Poikaa neitseellisessä kohdussaan, meitä kutsutaan pyhään riippuvuussuhteeseen, riippumaan kiinni Jumalassa, joka on luvannut antaa meille todellisen ja kestävän toivon. Kun maailma tuntuu olevan hajoamaisillaan, toivomme Kristuksessa on niin kuin ankkuri – luja, vankkumaton, tässä ja nyt. 

Pohdittavaksi:

• Miten Kristuksen toivosta voisi tulla sinulle kivan, abstraktin ajatuksen sijasta konkreettinen pelastusköysi hämmennyksen ja haasteiden aikoina? 
• Kun lähestymme joulua, onko sydämen asenteessasi jotakin sellaista, joka estää sinua olemasta toiveikas? 
• Missä muualla Raamatussa sinua kannustetaan pitämään kiinni toivosta ja kulkemaan pää pystyssä – katse kohdistettuna Hänen varmaan ja kestävään toivoonsa?

Pidä kiinni Jumalan toivosta tänään ja anna sen olla ankkuri sielullesi.