Lunastetut unelmatEsimerkki

Luulin, että en koskaan eläisi 21-vuotiaaksi. Pitkän seksuaalisen hyväksikäytön, raiskausten ja kaoottisessa ympäristössä elämisen historian jälkeen, äitini jätti minut 13-vuotiaana 8-vuotiaan pikkuveljeni kanssa selviytymään keskenämme jengien valtaamalla asuinalueellamme. Sinä kesänä tutustuin vanhempaan poikaan, joka toi meille ruokaa ja antoi turvaa. Siitä tuli hyväksikäyttösuhde, joka lopulta johti minut seksiteollisuuteen työskentelemään stripparina. Poikaystävästäni tuli parittajani, ja elämäni oli suistumassa raiteilta. 

Sisään astui Jeesus. 

Hänessä löysin armon, parantumisen ja tien vapauteen. Aloin taas unelmoida. Unelmoin päivästä, jolloin minulla olisi koti, jonka pihaa ympäröisi valkoinen lauta-aita, ja jonka vihreällä nurmikolla olisi lasten leluja ympäriinsä. Unelmoin ehjästä perheestä, jossa kaikilla olisi sama sukunimi. Unelmani edusti turvaa ja pysyvyyttä – asioita, joita en juuri kokenut omassa lapsuudessani.

Luulin virheellisesti, että jos kävisin sunnuntaisin kirkossa, lukisin oikeita kirjoja ja tekisin oikeita asioita, kaikki unelmani toteutuisivat ja minulla olisi eräänlainen Jeesus-immuniteetti, joka suojaisi minua elämän ongelmilta. 

Muutaman vuoden kuluttua minulla olikin kaikkea, mitä olin suunnitellut. Olin naimisissa ja minulla oli suloinen vauva ja koti ja piha. Elämä oli niin hyvää, että olin suorastaan kateellinen itselleni! 

Kun sain tietää, että miehelläni oli ollut avioliiton ulkopuolisia suhteita, eikä hän ollut halukas taistelemaan avioliittomme eheytymisen puolesta, minusta tuntui siltä kuin kaikki toivo elämästäni olisi murskattu. Elämä, josta olin unelmoinut, oli pirstoutumassa täysin palasiksi. 

Runossaan ”Harlem” Langston Hughes esittää kysymyksen. ”Mitä tapahtuu lykkääntyneelle unelmalle?”  

 ”Kuivuuko se

      kuin rusina auringossa?

      Vai märkiikö se kuin haava –

      Ja sitten vuotaa?”

Uskon, että unelman kantajasta riippuu, mitä tapahtuu unelmille, kun ne lykkääntyvät, ovat ulottumattomissa tai jopa murskaantuvat.  Se, miten suhtaudumme, määrittää liikummeko kohti Jumalan unelmaa elämällemme vai kauemmas siitä.

Kuullessani aviomieheni tunnustuksen minulla oli edessäni päätös…

Mihin laittaisin toivoni? Laittaisinko toivoni unelmaan, joka minulla oli elämälleni? Vai laittaisinko toivoni Jumalaan?

Raamatun mukaan pitkä odotus ahdistaa sydäntä, mutta toivo Jeesuksessa on sielumme ankkuri.  En pystynyt muuttamaan olosuhteitani, vaikka kuinka halusin, mutta pystyin päättämään, miten suhtaudun niihin. 

Kutsun sinua pohtimaan seuraavia kysymyksiä: Missä sinun toivosi on tänään? Oletko laittanut toivosi unelmaan, joka sinulla on elämällesi? Vai oletko laittanut toivosi Unelman antajaan?