Koko Raamatun ydinsanoma 40 päivässäEsimerkki

Vihdoinkin vapaus!
Pääsiäistä ei yleensä vietetä niin perinteisesti kuin esimerkiksi joulua, mutta muutama ylimääräinen vapaapäivä ja keväinen tunnelma tekevät siitä mukavan, iloisen juhlan. Kristityille pääsiäisen ilosanoma on valtava: Jeesus kuoli puolestamme ja nousi kuolleista!
Pääsiäisjuhla sai kuitenkin alkunsa jo Mooseksen aikaan. Ensimmäisen pääsiäisen tunnelma ei ollut keväinen tai iloinen, vaan jännittynyt ja jopa kauhistunut. Jumala pakotti faraon vihdoin antamaan israelilaisille luvan lähteä maasta. Viimeinen vitsaus oli käsillä: jokaisen perheen esikoispojan tuli kuolla. Ne, jotka kuuntelivat Moosesta ja toimivat Jumalalta saatujen ohjeiden mukaan, välttivät tämän kauheuden. Kuolema ei vieraillut niissä kodeissa, joiden ovenpieliin oli levitetty karitsan verta. Pääsiäisen hepreankielinen nimi onkin pesach eli ”kulkea ohi”.
Pääsiäislampaan uhraamista ja verellä siveltyjä ovenpieliä muisteltiin tästä lähtien joka vuosi juutalaisten pääsiäisjuhlissa. Yli tuhat vuotta Egyptistä vapautumisen jälkeen, luvatun maan pääkaupungissa, Jerusalemissa, Jeesus uhrattiin ristillä juutalaisen pääsiäisjuhlan aattona. Hänen verensä on kuvaannollisesti maalattu jokaisen häneen uskovan ihmisen sydämen ovenpieliin. Jeesuksen veri vapauttaa meidät synnin orjuudesta.
Raamattu
Tietoa tästä suunnitelmasta

Tämän lukuohjelman avulla voit seurata Jumalan pelastussuunnitelman etenemistä Raamatun alusta loppuun saakka. Se sisältää 40 lyhyttä raamatunkatkelmaa ja niihin liittyvät hartaustekstit joko luettavana tai kuunneltavana.
More
Kiitämme Raamatunlukijain Liitto ry - Scripture Union in Finland ta tämän suunnitelman toimittamisesta. Lisätietoja on osoitteessa: https://rll.fi/
Samankaltaiset suunnitelmat

Kirkkauden toivo

Mikä on minun tarkoitukseni? Opitaan rakastamaan Jumalaa ja rakastamaan toisia

Efesolaisille: 6 päivän lukusuunnitelma

Loistavaa

Galatians: 6 päivän lukusuunnitelma

Raamatun lukusuunnitelma

Tutki Jerusalemin Unohtumatonta Temppeliä

Heitä murheesi

Hymni: Armo tarinassasi
