Koko Raamatun ydinsanoma 40 päivässäEsimerkki

Koko Raamatun ydinsanoma 40 päivässä

PÄIVÄ 10 / 40

Daavid ja Goljat

Daavidin ja Goljatin kaksintaistelu on yksi Raamatun tunnetuimpia kertomuksia. Se kertoo ennen kaikkea Jumalan voimasta, mutta myös sisarkateudesta, oikeanlaisesta suuttumisesta ja omiin taitoihin ja Jumalaan luottamisesta.

Israelin kansa oli päässyt luvattuun maahan pari vuosisataa aiemmin, ja äskettäin siitä oli tullut kuningaskunta, jonka ensimmäinen kuningas oli Saul. Saul teki paljon virheitä, ja Jumala olikin jo valinnut uuden kuninkaan, Daavidin, joka tosin kruunattaisiin vasta vuosia myöhemmin. Tässä vaiheessa hän oli vielä paimenpoika.

Daavid oli selvästikin ”ikuinen pikkuveli” – isommat veljet eivät häntä paljon arvostaneet. He halveksivat kovin sanoin Daavidin halukkuutta taistella Goljatia vastaan. Heidän mielestään Daavidin tehtävä oli vain lammasten paimentaminen. Ehkäpä isotveljet olivat myös kateellisia siitä, että Daavid oli päässyt muusikoksi kuningas Saulin hoviin.

Daavidia suututti veljien vähättely ja hän kääntyikin suoraan kuninkaan puoleen. Suuttumus vain lisääntyi, kun Daavid kuuli, miten Goljat pilkkasi Jumalaa. Suuttumus antoi Daavidille voimaa käydä taisteluun. Daavid oli oppinut lampaita paimentaessaan luottamaan Jumalaan villipetojenkin uhatessa. Hän oli varmasti satoja kertoja lingonnut kiviä aikansa kuluksi. Lähtiessään taisteluun Goljatia vastaan Daavid otti käyttöönsä oman elämänkokemuksensa myötä tulleet taidot sen sijaan, että olisi käyttänyt vakuuttavan näköistä kuninkaallista haarniskaa. Luottamuksellaan Jumalaan ja paimenen taidoillaan Daavid voitti vastustajansa.

Meillä kaikilla on taitoja, joilla voi palvella Jumalaa. Vaatimattomankin tuntuisia taitoja voi kehittää Jumalan kunniaksi. Tämä asenne opettaa myös kunnioittamaan ja arvostamaan toisten taitoja ja lahjoja.

Päivä 9Päivä 11

Tietoa tästä suunnitelmasta

Koko Raamatun ydinsanoma 40 päivässä

Tämän lukuohjelman avulla voit seurata Jumalan pelastussuunnitelman etenemistä Raamatun alusta loppuun saakka. Se sisältää 40 lyhyttä raamatunkatkelmaa ja niihin liittyvät hartaustekstit joko luettavana tai kuunneltavana.

More

Kiitämme Raamatunlukijain Liitto ry - Scripture Union in Finland ta tämän suunnitelman toimittamisesta. Lisätietoja on osoitteessa: https://rll.fi/