Koko Raamatun ydinsanoma 40 päivässäEsimerkki

Koko Raamatun ydinsanoma 40 päivässä

PÄIVÄ 12 / 40

Kuningas Daavid

Daavid oli päässyt vihollisistaan eroon ja hallitsi Saulin jälkeen kuninkaana koko Israelia. Hänellä oli kuitenkin vielä yksi unelma: hän halusi rakentaa Jumalalle temppelin. Jumalan konkreettisena ”asuinpaikkana” oli edelleenkin liitonarkku, jota säilytettiin autiomaavaelluksen aikaisessa teltassa. Daavidin mielestä Jumala ansaitsi jotain parempaa ja näyttävämpää. Profeetta Natankaan ei aluksi yhtään epäillyt Daavidin suunnitelman hienoutta.

Mutta Jumalalla olikin toiset suunnitelmat, jotka hän paljasti Natanille. Niihin Daavidkin tyytyi. Daavidin poika tulisi rakentamaan temppelin – ja näin todella aikanaan kävi. Daavidin pojan Salomon temppeli olikin aikansa hienoimpia rakennuksia.

Meillä voi olla monia hienoja ja hyviä suunnitelmia elämässämme. Joskus Jumala haluaa kuitenkin kuljettaa meitä jotain toista tietä kuin itse ajattelemme hyväksi. Hän näkee tulevaisuuteen ja tietää, mikä on koko elämämme kannalta parasta. Siksi kannattaa aina kysyä neuvoa häneltä myös sellaisiin suunnitelmiin, jotka ulkoisesti näyttävät toteuttamisen arvoisilta. Jumala vastaa joskus myös sulkemalla ovia edessämme tai avaamalla uusia yllättäviä mahdollisuuksia. Joskus Jumalan vastaus on ”Odota!”, vaikka kovasti haluaisimme saada selkeän vastauksen heti. Tietämättömyys ja epävarmuus pitävät meidät usein lähempänä Jumalaa kuin helppo elämä. Ja suurin onni onkin siinä, että elämme lähellä Jumalaa!

Päivä 11Päivä 13

Tietoa tästä suunnitelmasta

Koko Raamatun ydinsanoma 40 päivässä

Tämän lukuohjelman avulla voit seurata Jumalan pelastussuunnitelman etenemistä Raamatun alusta loppuun saakka. Se sisältää 40 lyhyttä raamatunkatkelmaa ja niihin liittyvät hartaustekstit joko luettavana tai kuunneltavana.

More

Kiitämme Raamatunlukijain Liitto ry - Scripture Union in Finland ta tämän suunnitelman toimittamisesta. Lisätietoja on osoitteessa: https://rll.fi/