Kuuluminen Jumalalle ja yhteenkuuluminen Jumalan kanssa

Kirjoittaja: Gabriella Silva

”Tietäkää, että Herra on Jumala. Hän on meidät luonut, ja hänen me olemme, hänen kansansa, hänen laitumensa lampaat.” — Psalmit 100:3 (KR92)

Ensimmäisen kerran kun kävin parhaan ystäväni ja hänen vastasyntyneen poikansa luona, näin hänestä sellaisen puolen, jota en ollut koskaan aiemmin nähnyt. Hän oli yhtäkkiä vaistomaisesti ja suojelevasti tietoinen vauvastaan – poika kuului hänelle.

Psalmin kirjoittaja aloittaa tämän jakeen kiinnittämällä ensin huomiomme Jumalaan – maailmankaikkeuden luojaan ja koossa pitäjään. Jumalaan, joka loi galaxit, värit, painovoiman ja solut ja joka myös punoi jokaisen ihmiselämän yhteen osana Hänen luomistyötään.

Psalmin kirjoittaja jatkaa toteamuksella, joka saattaa jäädä huomiotta suomenkielisessä käännöksessä. Heprean ilmaus ”hänen me olemme” voidaan oikeastaan lukea: ”hänen me olemme” ja ”emme me itse”. Molemmat välittävät saman ajatuksen, joka Barnesin kommentaarissa selitetään tällä tavalla: ”Me emme ole itse-luotuja; meidän olemuksemme on peräisin Hänestä. Kaikki mitä meillä on ja mitä me olemme, olemme velkaa Hänelle.” Jumala loi meidät, se kaikki on Hänen ansiotaan, eikä meillä ollut mitään osaa muodostumisessamme – näin ollen me kuulumme täysin ja yksinomaan Hänelle. Aivan kuten vastasyntynyt kuuluu vanhemmilleen, jotka synnyttivät hänet, niin me kuulumme sille Yhdelle, joka loi meidät. Koska olemme Jumalan luomuksia, paikkamme tässä maailmassa löytyy Hänen rakastavasta huolenpidostaan.

Jumala on suunnitellut jokaisen ihmisen tuntemaan luontaista tarvetta kuulua johonkin – olla jonkun rakkauden ja kiintymyksen kohde, kokea tulevansa tunnetuksi ja hyväksytyksi, tietää olevansa jonkin paikan tai ryhmän jäsen. Miksi? Jotta voimme löytää ja kokea todellista yhteenkuuluvuutta Jumalan itsensä kanssa. Vaikka tämä on yksi suurimmista tarpeistamme (kuulua johonkin), olemme synnin vuoksi taipuvaisia etsimään paikkaamme kaikkialta paitsi Jumalasta. Monet meistä saattavat tuntea kuuluvansa vahvemmin perheeseen, sosiaaliseen piiriin, rodulliseen tai etniseen ryhmään tai muihin ryhmiin kuin kuuluvansa Jumalalle.

Lisäksi kulttuurimme tukee sitä valhetta, että olemme ”itse-luotuja”, että luomme oman merkityksemme, löydämme joukkomme ja kartamme niitä, jotka ajattelevat eri tavalla kuin me. Mutta totuus on, ettemme kuulu itsellemme, emmekä edes paikoille tai ihmisille, joihin samaistumme. Kuulumme Jumalalle. Kirjeessään efesolaisille (2:10) Paavali kirjoittaa: ”Mekin olemme Jumalan tekoa, luotuja Kristuksen Jeesuksen yhteyteen toteuttamaan niitä hyviä tekoja, joita tekemään Jumala on meidät tarkoittanut.” Me olemme Hänen, Hänessä luotuja ja luotuja Hänen tarkoitustaan varten.

Tämä muuttaa syvästi tunnettamme yhteenkuulumisesta. Meidän täytyy ymmärtää, että olemme Jumalan. Siispä meistä huolehditaan, meidät tunnetaan ja hyväksytään syvästi, ja meitä rakastetaan. Ja koska olemme Hänen luomuksiaan, Hänellä on lopullinen sana siinä, keitä me olemme ja mitä teemme niillä asioilla, jotka Hän on meille antanut. Tämä tarkoittaa, että kaiken elämässämme on ensin alistuttava sille Yhdelle, joka antoi meille elämän. Kuvastakoon elämämme sitä, että olemme Jumalan arvokasta omaisuutta.

Pysähdy: Kuvastaako elämäsi sitä, että kuulut Jumalalle? Mitkä elämäsi osa-alueet olet ottanut omaan hallintaasi sen sijaan, että olisit antautunut Jumalalle?

Harjoitus: Kuuntele Tauren Wellsin kappale ”Known”. Kirjoita sitten ylös kuinka sanoitukset auttavat sinua löytämään yhteenkuulumisen Jumalan kanssa.

Rukoile: Isä, ylistän Sinua, sillä Sinä olet minun Luojani ja Jumalani. En ole omani, vaan minä kuulun sinulle – ja se on sekä lohtu että haaste. Minua lohduttaa se, että Sinusta löydän turvan ja hyväksynnän, jota eniten tarvitsen, ja kuitenkin joudun kohtaamaan elämäni osa-alueet, jotka minun on alistettava Sinun auktoriteetillesi. Jumala auta minua iloitsemaan lahjasta olla Sinun arvokasta omaisuuttasi. Jeesuksen nimessä rukoilen. Aamen.