JoulupohdintojaEsimerkki

Christmas Reflections

PÄIVÄ 4 / 5

Suuri päivä saapuu

Lopultakin syntymä: vastasyntynyt lapsi seimessä, hänen vanhempansa ja paimenet. Tämä kertomus olisi hyvinkin voinut ajan saatossa painua unholaan ilman lasta, joka syntyi tuona talvipäivänä. 

Seimi oli todennäköisesti kodin lisärakennuksessa, jossa eläimiä pidettiin ja ruokittiin. Useimmat lapset eivät syntyneet palatseissa tai hyvissä hygienisissä olosuhteissa – monet kuolivat syntyessään tai ollessaan vielä hyvin pieniä. 

Kelataan hieman taaksepäin: käskynhaltija, joka toimi keisari Augustuksen määräyksen mukaisesti, kertoi kaikille, että miesten tuli mennä kotikaupunkeihinsa ilmoittautumaan – jokseenkin väestönlaskennan tapaan, mutta ankarammin seurauksin, jos käskyä ei noudattaisi. 

Joosefille ja Marialle ajoitus oli erittäin huono, koska Marian täytyi matkustaa Nasaretista Betlehemiin raskautensa loppuvaiheessa. Matka oli uuvuttava ja pitkä, 144 kilometriä. Emme tiedä kuinka kauan he viipyivät siellä ennen suuren päivän saapumista, mutta näyttää siltä, etteivät kovin pitkään. Väestönlaskenta tarkoitti, että kaupunki oli täynnä, joten sopivan synnytyspaikan löytämättä jääminen ei ollut mitenkään yllättävää ja sen löytäminen saattoi olla jopa hankalaa. 

Iso osa asioista, jotka olivat seurausta Marian kuuliaisuudesta Jumalaa kohtaan, oli vähintäänkin hankalia. Ei ole viisasta ajatella, että Jumalan tahdon toteuttaminen tulee aina olemaan mukavaa, helppoa tai suoraviivaista. Maria kohtasi sosiaalista paheksuntaa, erossa olemista suvustaan (kolme kertaa, joista tiedämme) ja jokaisen äidin suurimman surun – lapsen kuoleman, ”ja sinun omankin sydämesi läpi on miekka käyvä”. Kun Maria sanoi, että ”tapahtukoon minulle niin kuin sanoit”, hän ei voinut aavistaa seurauksia, mutta emme voi mekään, kun sanomme Herralle kyllä. Kuitenkin kyllä on ainoa vastaus Jumalalle, sillä on ristiriitaista sanoa Herralle ei. Kyllä on aina paras vastaus, sillä vaikka sen mukana voi tulla vaikeuksia, se tuo myös syvän täyttymyksen ja rauhan, koska tiedät, että miellytät Jumalaa. Toisin sanoen meillä menee paljon paremmin, jopa silloin kun ei siltä näytä.

Suuri päivä saapuu ja Jeesus Kristus, lihaksi tullut Sana, syntyy avuttomana lapsena epätodennäköisessä paikassa epätodennäköisten ihmisten keskellä. Hän ei syntynyt palatsissa, hän ei ollut etuoikeuksien ympäröimä, eikä hän elänyt vuosisadalla, jolla erikoistutaan vastasyntyneiden sairaalahoitoon. 

Israelin kuninkaat, ylipapit ja roomalaiset edustajat loistavat poissaolollaan. Huomasiko kukaan? No, kyllä huomasi, mutta se on toisen päivän asia.

Suuri, kaikista suurin, päivä maailmalle oli ohi silmänräpäyksessä. Kuitenkin jotain ihanaa ja kaunista tapahtui seimessä tuona päivänä. Lunastuksemme lapsi saapui. Jumala asui ihmisten luona – Jumala meidän kanssamme – Jumala meidän puolestamme. 

Päivä 3Päivä 5

Tietoa tästä suunnitelmasta

Christmas Reflections

Joulukertomuksemme alkaa enkelin ilmoituksesta Marialle ja päättyy tietäjien vierailuun. Näissä joulukertomuksen pohdinnoissa ja sovelluksissa viittaan pääasiassa Luukkaan evankeliumiin, koska hänen kertomuksensa on evankeliumeista yksityiskohtaisin.

More

Haluamme kiittää Simon McIntyreä tästä lukusuunnitelmasta. Lisätietoja: https://www.simonmcintyre.net/