Ilman ahdistustaEsimerkki

Mitäpä jos voisit ylistää Jumalaa jopa tuskan keskellä? Brian kärsi ahdistuksesta, joka aiheutti myös fyysisiä oireita. Mutta kokemuksensa kautta hän huomasi, että hänellä oli silti paljon mistä kiittää Jumalaa. Tässä on hänen tarinansa: 

Ensimmäistä kertaa koin akuuttia ahdistusta ja paniikkia muutamia vuosia sitten, kun asuin vieraassa maassa haastavassa elämäntilanteessa. Yrittäessäni opetella uuden kielen, aloittaa liiketoiminnan, olla Kristuksen valona paikassa, jossa ei ollut käytännössä lainkaan kirkkoa, ja olla vanhempana yksivuotiaille kaksosille, minusta tuntui siltä, kuin olisin asteittain laskeutunut pimeään laaksoon. 

Useiden kuukausien ajan kärsin rintakivuista, päänsäryistä ja muista sairauksista, jotka saivat minut pelkäämään enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Tähän mennessä elämässäni minun ei ollut tarvinnut taistella kovinkaan paljon huolien kanssa, ja ollakseni rehellinen, olin ylpeä mielessäni siitä, että olin rohkea riskinottaja. Mutta pian aloin velloa kauhuskenaarioissa – vakuuttuneena siitä, että minussa oli jotain vakavasti vialla tai että jotain kauheaa tapahtuisi perheelleni. 

Ihmiset usein kysyvät, oliko ahdistukseni olosuhteista johtuvaa, fysiologista vai hengellistä. Olen miettinyt tätä aika tavalla, ja olen melko vakuuttunut siitä, että vastaus on ”kyllä”. Uskon, että usein kyse on monen tekijän yhteisvaikutuksesta. Stressi voi nousta pisteeseen, jossa jatkuvasti lisääntyvien stressitekijöiden määrä alkaa helposti vaikuttamaan jopa sitä erittäin hyvin sietäviin ihmisiin. 

On myöskin niin, että kuten muidenkin fyysisten rajoitusten tai sairauksien kanssa, joillakin meistä on aikoja, jolloin kehomme kemikaalit ovat epätasapainossa. Lisäksi hengellinen vihollisemme näyttää olevan opportunisti, joka osaa käyttää hyökkäyksissään heikkoja kohtiamme. 

Paavalin kuuluisassa kehotuksessa olla huolestumatta mistään (Fil. 4:6–7), hän kutsuu meitä ei ainoastaan rukoilemaan vaan myös kiittämään. Paavalin opetus ei tässä yhteydessä tarkoita kiittämistä voitosta tai ihmeellisen läpimurron saamisesta. Itse asiassa Paavali itse oli tätä kirjoittaessaan aika kamalassa tilanteessa. Hän kirjoitti Filippin seurakunnalle vankilasta käsin, hyvin epävarmana tulevaisuudestaan. Ja silti hänen kirjeensä ilmentää hänen syvää iloaan ja riemuitsevaa asennettaan. 

Joten keskellä tuskaamme, mekin voimme ylistää. 

En usko, että Paavali pyytää meitä puristamaan itsestämme epäaitoa kiitollisuutta. Luulen, että Paavali haastaa meitä kiittämään, kun se on aiheellista, vaikka parhaillaan olisimmekin käymässä läpi jotain koetusta. 

Olen ymmärtänyt, että minulla on aina syytä iloita. Jopa kaikkein vaikeimpien koettelemusteni keskellä on ollut asioita, joista olen kiitollinen. Niiden mietiskely ja ääneen sanominen Jumalalle auttaa muuttamaan näkökulmaa ja suuntaamaan mielen uudelleen. 

Yliannos negatiivisia ja stressaavia ajatuksia voi saada aikaan mielessämme tunteen lähestyvästä tuomiosta. Mutta vaikka vain velvollisuudesta ilmaisisin kiitollisuuteni Jumalalle, tunnen usein kuinka taakka alkaa keventyä. 

Tämä ei tarkoita sitä, että on olemassa jokin ihmekeino ahdistuksesta vapaaseen elämään. Mutta periaate ylistää Jumalaa tuskankin keskellä avaa polun Hänen elämää antavaan läsnäoloonsa, joka tuo meille rauhan. 

-Brian