Aloita tästä | Ensimmäiset askeleet Jeesuksen kanssaEsimerkki

Start Here | First Steps With Jesus

PÄIVÄ 2 / 15

Markus 2–3 | Anteeksiannettu & valittu

Tervetuloa takaisin. Olemme tänään Markuksen evankeliumin 2. luvussa, jossa on yksi suosikkikertomuksistani. Jeesus tekee Raamatussa isoja väittämiä – niin isoja, että hänet vielä tapetaan niiden vuoksi. Mutta kuka tahansa voi väittää olevansa mitä vain. Kysymys kuuluu – osoittaako Jeesus väitteensä todeksi? Markuksen evankeliumin 2. luvussa löydämme Jeesuksen opettamasta kodissa Kapernaumissa, ja sana hänestä leviää. Jakeesta kaksi:

”väkeä tuli koolle niin paljon, etteivät kaikki mahtuneet edes oven edustalle. Jeesus julisti heille sanaa.”

Siellä on siis valtava väkijoukko, ja Jeesus julistaa Sanaa – eli Raamattua. Jeesus keskittyi aina Jumalan Sanaan. Hän teki myös ihmeitä, mutta Jeesus kutsui noita ihmeitä merkeiksi, ja merkki viittaa johonkin muuhun. Hyvänä esimerkkinä on tämän päivän tarina. Jakeesta kolme:

”Hänen luokseen oltiin tuomassa halvaantunutta. Sairasta kantamassa oli neljä miestä, jotka eivät tungoksessa kuitenkaan päässeet tuomaan häntä Jeesuksen eteen. Silloin he purkivat katon siltä kohden, missä Jeesus oli, ja aukon tehtyään laskivat siitä alas vuodematon, jolla halvaantunut makasi. Kun Jeesus näki heidän uskonsa, hän sanoi halvaantuneelle: »Poikani, sinun syntisi annetaan anteeksi.»”

Hetkinen. Kelataanpa hieman taaksepäin. Sanoiko hän juuri äsken, että ”sinun syntisi annetaan anteeksi”? Mies saapui paikalle parantumista varten, ei saadakseen syntinsä anteeksi. Mutta Jeesus tietää jotain: elämässä ei ole mitään niin suurta asiaa kuin synti ja anteeksianto. Ja katso, mitä tapahtuu seuraavaksi. Paikalla on joitakin juutalaisia opettajia, ja he järkyttyvät. 

”»Miten hän tuolla tavalla puhuu? Hän herjaa Jumalaa. Kuka muu kuin Jumala voi antaa syntejä anteeksi?»” (Mark. 2:7)

He ovat tuosta viimeisestä osasta muuten ihan oikeassa. Väittäessään voivansa antaa synnit anteeksi, Jeesus samalla väitti olevansa Jumala. Jos se ei olisi totta, olisi kyseessä jumalanpilkka – erittäin vakava synti. Jeesus kuitenkin tietää heidän ajatuksensa, joten hän esittää heille kysymyksen. Jakeesta yhdeksän:

”Kumpi on helpompaa, sanoa halvaantuneelle: ’Sinun syntisi annetaan anteeksi’, vai sanoa: ’Nouse, ota vuoteesi ja kävele’?”

Rakastan tätä kysymystä. Ajattele sitä. Kumpi on helpompi sanoa? ”Syntisi annetaan anteeksi.” Se on helppo sanoa, koska kukaan ei näe sitä. Mutta se on paljon vaikeampaa tehdä! Vain Jumala voi antaa anteeksi synnin! Mutta sanoa halvaantuneelle miehelle: ”Nouse, ota vuoteesi ja kävele” – se asettaa kaiken vaakalaudalle. Kaikki katsovat. Joten jakeessa kymmenen Jeesus jatkaa:

”Mutta jotta te tietäisitte, että Ihmisen Pojalla on valta antaa maan päällä syntejä anteeksi» – hän puhui nyt halvaantuneelle – »nouse, ota vuoteesi ja mene kotiisi.» Silloin mies heti nousi, otti vuoteensa ja käveli pois kaikkien nähden. Kaikki olivat tästä hämmästyksissään...”

Tässä tapahtuva ihme on huikea: halvaantunut mies kävelee! Mutta älä ohita merkkiä, se viittaa Jeesuksen auktoriteettiinJeesuksella on Jumalan auktoriteetti antaa syntejä anteeksi, ja hän todistaa sen. Ja hän käyttää sitä taas heti seuraavassa kertomuksessa. Jakeessa 13 Jeesus opettaa järven rannalla ja näkee Leevin työskentelevän veronkerääjänä. Publikaaneja eli veronkerääjiä halveksittiin tuolloin, koska he olivat korruptoituneita miehiä, jotka pitivät itsellään enemmän kuin mitä antoivat valtiolle. Pahaa ahneutta. Ja silti Jeesus lähestyi Leeviä:

”Jeesus sanoi hänelle: »Seuraa minua», ja hän nousi ja lähti seuraamaan Jeesusta.” (2:14)

Siinä ovat jälleen nuo sanat, tuo sama kutsu. Mutta tällä kertaa Jeesus kutsuu syntisen – erittäin pahan ihmisen. Ja Leevi seuraa! Ja kun Leevi kutsuu Jeesuksen ja opetuslapset aterialle, siellä on vielä lisää syntisiä. Tämä oli erityisen vaikeaa fariseuksille ymmärtää. Fariseukset olivat uskonnollisia johtajia – tuomitsevaa ja omavanhurskasta tyyppiä – jotka eivät vain millään ymmärtäneet. Jos Jeesus on hyvä rabbi, 

”»Kuinka hän syö yhdessä publikaanien ja muiden syntisten kanssa!»” (2:16)

Jae 17 on perustavaa laatua oleva toteamus:

”Jeesus kuuli sen ja sanoi: »Eivät terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat. En minä ole tullut kutsumaan hurskaita, vaan syntisiä.»”

Älä ohita tätä. Jeesus valitsi syntisiä. Leevi oli syntinen. Niin olivat hänen ystävänsäkin. Mutta niin kuin lääkäri tulee parantamaan sairaita, Jeesus tuli anteeksiantamaan ja eheyttämään syntisiä – tekemään heistä vanhurskaita. Vanhurskas tarkoittaa Jumalan mielen mukaista. Se on tärkeä sana. Tiedätkö sen tunteen kahden ihmisen välillä, kun suhteenne on suora – kun mikään ei ole esteenä välillänne? Ja sinä varmaan tiedät sen tunteen, kun suhde ei ole suora – kun välillänne on muuri, koska jotain meni pieleen. No, me olemme siinä tilanteessa Jumalan kanssa. Synti erottaa meidät. Me teimme väärin. Mutta evankeliumi – ilosanoma – on, että Jeesus tuli suoristamaan vääryytemme. Hän antaa syntimme anteeksi, hän kutsuu meitä vanhurskaiksi. Hän pyytää meiltä vain uskoa. Vanhurskas uskon kautta. Ja vielä mahtavampaa on, että Jeesus valitsee syntisiä, tekee heidät uudeksi ja lähettää palvelemaan Jumalaa. Luvussa kolme luemme, kuinka Jeesus kutsuu ympärilleen 12:n ihmisen joukon, ja nimittää heidät apostoleiksi. Opetuslapsi seuraa, apostoli lähetetään – kuten suurlähettiläs. Ja tuossa kahdentoista ihmisen joukossa on Leevi, jonka nimi muutettiin Matteukseksi. Jeesus valitsee syntisiä, antaa heille anteeksi, parantaa ja muuttaa heidät ja lähettää heidät kertomaan muille syntisille hyvät uutiset: Jumala rakastaa sinua. Upeaa. Ja hän tekee niin tänäkin päivänä. Lue Markuksen evankeliumin 2. ja 3. luku kuullaksesi koko kertomuksen. Ja me tapaamme taas täällä 4. luvun parissa.

Pohdittavaksi ja keskusteluun:

  • Miksi luulet uskonnollisille johtajille olleen niin vaikeaa hyväksyä, että Jeesus aterioi syntisten kanssa?
  • Jeesus sanoo perustavaa laatua olevan toteamuksen toisen luvun jakeessa 17: ”Eivät terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat. En minä ole tullut kutsumaan hurskaita, vaan syntisiä.” Mitä tämä tarkoittaa sinulle?
  • Millainen rooli anteeksiantamuksella on ollut elämässäsi? Jaa tarinasi.
Päivä 1Päivä 3

Tietoa tästä suunnitelmasta

Start Here | First Steps With Jesus

Jos olet uusi Jeesukseen uskova, Raamatun lukija tai autat ystävää, joka on – aloita tästä. Seuraavien 15 päivän aikana nämä viiden minuutin mittaiset äänioppaat vievät sinut askel kerrallaan kahden keskeisen Raamatun kirjan läpi: Markuksen evankeliumin ja Kolossalaiskirjeen. Seuraa Jeesuksen tarinaa ja tutustu Hänen seuraamiseensa liittyviin perusasioihin. Lukusuunnitelma sisältää päivittäin myös kysymyksiä yksilöllisen pohdinnan tai ryhmäkeskustelun tueksi. Käy tämä läpi kerran päästäksesi alkuun – kutsu sitten ystävä mukaan ja käy läpi uudelleen!

More

Haluamme kiittää Through The Word -organisaatiota tämän lukusuunnitelman toimittamisesta. Lisätietoja: http://throughtheword.org