LoistavaaEsimerkki

Loistavaa

PÄIVÄ 6 / 8

Aivan loistavaa

”Te loistatte siinä kuin tähdet taivaalla, kun pidätte esillä elämän sanaa.” (Fil. 2:15-16)

Jumala vaikuttaa meissä sekä tahtomisen että tekemisen, jotta hänen hyvä tahtonsa tapahtuisi. Tuo Jumalan vaikutus ei tapahdu kuitenkaan itsestään, sillä muutoinhan meitä ei tarvitsisi kehoittaa tekemään kaikkea nurisematta ja epäröimättä (2:13-14). Kun annamme Pyhän Hengen ohjata elämäämme (Gal. 5:16) ja annamme hänen uudistaa ajatteluamme (Room. 12:2), elämämme voi olla moitteetonta ja puhdasta sillä tavoin, että loistamme kuin tähdet tämän pimeän ja turmeltuneen maailman keskellä (2:15). Jos näyttää siltä, että tuo loiste on alkanut himmentyä tai on jo himmennyt, niin silloin on aika tehdä parannus ja palata läheiseen yhteyteen Jeesuksen kanssa. Sillä sellainen kuin Jeesus on, sellaisia tulee meidänkin olla tässä maailmassa (1. Joh. 4:17). Muuttunut elämä on voimallinen todistus maailmalle evankeliumin ja Jumalan armon voimasta. Annetaan Jumalan vaikuttaa tahtomistaan elämässämme, eletään Pyhän Hengen täyteydessä ja pidetään tarjolla elämän sanaa. Loistetaan kuin tähdet taivaalla!

Raamattua lukiessasi on hyvä pohtia vastauksia seuraaviin kysymyksiin:

  • Mitä kohta opettaa Jumalasta?
  • Mitä kohta opettaa ihmisestä?
  • Mitä kohta opettaa elämästä ja Jumalan tahdosta?
  • Miten kohta vaikuttaa elämääni suhteessa Jumalaan ja toisiin ihmisiin?
  • Miten laitan lukemani kohdan käytäntöön tulevalla viikolla?
  • Kenelle minulla olisi mahdollisuus jakaa oppimastani?
Päivä 5Päivä 7

Tietoa tästä suunnitelmasta

Loistavaa

Loistavaa -lukusuunnitelman kanssa luet kahdeksassa päivässä Paavalin kirjeen filippiläisille kaksi kertaa läpi. Päivittäiset hartaustekstit rohkaisevat sinua Jeesuksen seuraamiseen ja opetuslapsen elämäntapaan Pyhän Hengen voimassa, jotta evankeliumi julistettaisiin kaikille luoduille.

More

Kiitämme Etelä-Pohjanmaan Kansanlähetystä ja Kai Niemelää suunnitelman toimittamisesta.
Lisätietoja: epkl.fi.