LoistavaaEsimerkki
![Loistavaa](/_next/image?url=https%3A%2F%2Fimageproxy.youversionapi.com%2Fhttps%3A%2F%2Fs3.amazonaws.com%2Fyvplans%2F55225%2F1280x720.jpg&w=3840&q=75)
Voitto, ei tappio
”Veljet, tahdon teidän tietävän, että se, mitä minulle on tapahtunut, onkin ollut eduksi evankeliumille.” (Fil. 1:12)
Asiat eivät ole aina siten, miltä ensisilmäyksellä saattaa näyttää. Tilanteet, jotka inhimillisesti katsottuna voivat näyttää tappiolta, kääntyvätkin lopulta voitoksi Jumalan avulla, sillä kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka rakastavat Jumalaa (Room. 8:28). On kyse asenteesta ja näkökulmasta. Paavali ymmärsi, että hänen vankeutensa oli Jumalan avaama mahdollisuus julistaa evankeliumia paikassa, jonne hän ei olisi omasta tahdostaan mennyt ja henkilöille, joita hän ei olisi muualla kohdannut. Niinpä häntä vartioivien sotilaiden lisäksi monet muutkin saivat kuulla pelastuksesta, joka on tarjolla uskon kautta Jeesukseen. Paavalin esimerkki rohkaisi myös muita uskovia todistamaan ja julistamaan Jumalan sanaa ilman pelkoa (1:13-14). Kaikki koitui todellakin evankeliumin hyväksi. Jospa mekin voisimme elää kaiken keskellä Paavalin tavoin siten, että voisimme elää sillä tavalla, että elämämme tuottaisi kunniaa Jeesukselle Kristukselle (1:20-21).
Raamattua lukiessasi on hyvä pohtia vastauksia seuraaviin kysymyksiin:
- Mitä kohta opettaa Jumalasta?
- Mitä kohta opettaa ihmisestä?
- Mitä kohta opettaa elämästä ja Jumalan tahdosta?
- Miten kohta vaikuttaa elämääni suhteessa Jumalaan ja toisiin ihmisiin?
- Miten laitan lukemani kohdan käytäntöön tulevalla viikolla?
- Kenelle minulla olisi mahdollisuus jakaa oppimastani?
Raamattu
Tietoa tästä suunnitelmasta
![Loistavaa](/_next/image?url=https%3A%2F%2Fimageproxy.youversionapi.com%2Fhttps%3A%2F%2Fs3.amazonaws.com%2Fyvplans%2F55225%2F1280x720.jpg&w=3840&q=75)
Loistavaa -lukusuunnitelman kanssa luet kahdeksassa päivässä Paavalin kirjeen filippiläisille kaksi kertaa läpi. Päivittäiset hartaustekstit rohkaisevat sinua Jeesuksen seuraamiseen ja opetuslapsen elämäntapaan Pyhän Hengen voimassa, jotta evankeliumi julistettaisiin kaikille luoduille.
More
Kiitämme Etelä-Pohjanmaan Kansanlähetystä ja Kai Niemelää suunnitelman toimittamisesta.
Lisätietoja: epkl.fi.
Samankaltaiset suunnitelmat
![Roomalaiset: 16 päivän lukusuunnitelma](/_next/image?url=https%3A%2F%2Fimageproxy.youversionapi.com%2Fhttps%3A%2F%2Fs3.amazonaws.com%2Fyvplans%2F48333%2F320x180.jpg&w=640&q=75)
Roomalaiset: 16 päivän lukusuunnitelma
![2. kirje korinttilaisille: 13 päivän lukusuunnitelma](/_next/image?url=https%3A%2F%2Fimageproxy.youversionapi.com%2Fhttps%3A%2F%2Fs3.amazonaws.com%2Fyvplans%2F48334%2F320x180.jpg&w=640&q=75)
2. kirje korinttilaisille: 13 päivän lukusuunnitelma
![Efesolaisille: 6 päivän lukusuunnitelma](/_next/image?url=https%3A%2F%2Fimageproxy.youversionapi.com%2Fhttps%3A%2F%2Fs3.amazonaws.com%2Fyvplans%2F48337%2F320x180.jpg&w=640&q=75)
Efesolaisille: 6 päivän lukusuunnitelma
![1. kirje korinttilaisille: 16 päivän lukusuunnitelma](/_next/image?url=https%3A%2F%2Fimageproxy.youversionapi.com%2Fhttps%3A%2F%2Fs3.amazonaws.com%2Fyvplans%2F48336%2F320x180.jpg&w=640&q=75)
1. kirje korinttilaisille: 16 päivän lukusuunnitelma
![Loistavaa](/_next/image?url=https%3A%2F%2Fimageproxy.youversionapi.com%2Fhttps%3A%2F%2Fs3.amazonaws.com%2Fyvplans%2F55225%2F320x180.jpg&w=640&q=75)
Loistavaa
![Hymni: Armo tarinassasi](/_next/image?url=https%3A%2F%2Fimageproxy.youversionapi.com%2Fhttps%3A%2F%2Fs3.amazonaws.com%2Fyvplans%2F53818%2F320x180.jpg&w=640&q=75)
Hymni: Armo tarinassasi
![Tutki Jerusalemin Unohtumatonta Temppeliä](/_next/image?url=https%3A%2F%2Fimageproxy.youversionapi.com%2Fhttps%3A%2F%2Fs3.amazonaws.com%2Fyvplans%2F49356%2F320x180.jpg&w=640&q=75)
Tutki Jerusalemin Unohtumatonta Temppeliä
![Mikä on minun tarkoitukseni? Opitaan rakastamaan Jumalaa ja rakastamaan toisia](/_next/image?url=https%3A%2F%2Fimageproxy.youversionapi.com%2Fhttps%3A%2F%2Fs3.amazonaws.com%2Fyvplans%2F50414%2F320x180.jpg&w=640&q=75)
Mikä on minun tarkoitukseni? Opitaan rakastamaan Jumalaa ja rakastamaan toisia
![Markuksen evankeliumi: 16 päivän lukusuunnitelma](/_next/image?url=https%3A%2F%2Fimageproxy.youversionapi.com%2Fhttps%3A%2F%2Fs3.amazonaws.com%2Fyvplans%2F48332%2F320x180.jpg&w=640&q=75)
Markuksen evankeliumi: 16 päivän lukusuunnitelma
![Galatians: 6 päivän lukusuunnitelma](/_next/image?url=https%3A%2F%2Fimageproxy.youversionapi.com%2Fhttps%3A%2F%2Fs3.amazonaws.com%2Fyvplans%2F48335%2F320x180.jpg&w=640&q=75)