Siemenet: Mitä ja miksi Esimerkki
Päivä 4 – Jumalan valtakunnan siemenet
Minut on siis luotu uudeksi Jeesuksen tähden ja muutos, jota olen velvollinen edistämään, on ihmisten rakastaminen. Se kuulostaa upealta, mutta onko vielä jotain muuta?
”Vielä Jeesus sanoi: ’Mihin vertaisimme Jumalan valtakuntaa? Millä vertauksella kuvaisimme sitä? Se on kuin sinapinsiemen. Kun sinapinsiemen kylvetään maahan, se on pienin kaikista maailman siemenistä, mutta sen taimi nousee maasta ja kasvaa kaikista puutarhan kasveista suurimmaksi. Se tekee niin suuria oksia, että taivaan linnut voivat pesiä sen varjossa.’” (Mark. 4:30–32, KR92)
Jeesus oli tuo maahan kylvetty sinapinsiemen: Hän tuli nöyränä ja aliarvioituna. Se, mitä Hänestä kasvoi, oli kuitenkin suurempaa kuin mikään ennen Häntä tullut tässä puutarha-Maassa! Mikä sitten on Jumalan valtakunta, jota Hän kuvailee?
”’Kuulkaa! Mies lähti kylvämään. Ja kun hän kylvi, kävi niin, että osa siemenistä putosi tien oheen, ja linnut tulivat ja söivät jyvät. Osa putosi kallioiseen paikkaan, missä jyville ei ollut paljon maata. Ne nousivat kohta oraalle, koska maata ei ollut syvälti, mutta auringon noustua oraat helteessä kuivettuivat, koska niillä ei ollut juurta. Osa taas putosi ohdakkeiden sekaan, ja ohdakkeet kasvoivat ja tukahduttivat oraan, eikä siitä saatu satoa. Mutta muut jyvät putosivat hyvään maahan. Ne nousivat oraalle, kasvoivat ja antoivat sadon, mikä kolmekymmentä, mikä kuusikymmentä, mikä sata jyvää.’ Ja hän sanoi: ’Jolla on korvat, se kuulkoon!’” (Mark. 4:3–9, KR92)
Myöhemmin Jeesuksen ollessa yksin kahdentoista opetuslapsensa ja muiden ympärille kokoontuneiden kanssa, he kysyivät Häneltä, mitä vertaukset tarkoittivat (Mark. 4:10).
”Hän sanoi heille: ’Teille on uskottu Jumalan valtakunnan salaisuus, mutta nuo ulkopuoliset kuulevat kaiken vain vertauksina...’” (Mark. 4:11, KR92)
”Jeesus tuli heidän luokseen ja puhui heille näin: ’Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa. Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti.’” (Matt. 28:18–20, KR92)
Meillä on tehtävä Jumalalta itseltään. Se on sama kuin 1. Mooseksen kirjassa, pitää huolta siemenistä ja täyttää Maa, ei luonnollisella siemenellä vaan yliluonnollisella (1. Mooseksen kirja 1:11–12)! Meille on annettu tehtäväksi lähteä maanviljelijöinä kylvämään sanan siementä, evankeliumin ilosanomaa (Matt. 28:18–20)! Tehtävämme ei ole etsiä vain hyvää maata kylvääksemme siihen sanaa, vaan KAIKKEA maata tarkoituksena antaa jokaiselle mahdollisuus ottaa vastaan siemen ja antaa sen tuottaa heissä satoa (Matt. 28:18–20).
”Sitten näin tämän: Oli valkoinen pilvi, ja pilven päällä istui joku ihmisen kaltainen, jolla oli päässään kultainen seppele ja kädessään terävä sirppi. Temppelistä tuli toinen enkeli, joka kovalla äänellä huusi pilven päällä istuvalle: ’Pane sirppisi työhön ja leikkaa, nyt on sadonkorjuun aika. Maan sato on kypsä korjattavaksi.’” (Ilm. 14:14–15, KR92)
Tulee päivä, jolloin viljely, siemenen kylvö, on tehty, ja Jeesus suorittaa lopullisen sadonkorjuun. Tämä on Jumalan valtakunta ja meidän tulee työskennellä sen pelloilla. Siemen on Jeesus ja sato on tuoda tähän perheeseen lisää veljiä ja siskoja, katoamattomasta siemenestä uudelleen syntyneitä.
Me olemme Jumalan siemenestä syntyneitä uusia luomuksia, ja nyt olemme samaa alkuperää kuin Hän! Suurin ilmentymä tästä on rakkaus, jonka pitäisi vaikuttaa jokaisella elämämme osa-alueella. Mikä olisi suurempi rakkauden ilmaus kuin täyttää Suuri Tehtävä, jonka Jumala antoi meille, ja luovuttaa maalliset elämämme Jeesuksen siemenen levittämiseen ja Jumalan valtakunnan kasvattamiseen?
Tässä on se, mistä olet tullut, mihin olet menossa ja miksi olet täällä.
Tietoa tästä suunnitelmasta
Siemeniä on kaikkialla. Sanasi, rahasi, lapsesi – ja jopa sinä itse – ovat siemeniä! Kuinka nämä siemenet toimivat, ja miksi sillä olisi meille mitään merkitystä? Katsotaan, mitä Raamattu sanoo aiheesta ja tutkitaan, kuinka soveltaa sitä elämäämme, jotta pääsisimme lähemmäs Jumalaa ja tarkoitusta, joka Hänellä on meille.
More