Siemenet: Mitä ja miksi Esimerkki

Seeds: What and Why

PÄIVÄ 2 / 4

Päivä 2Uusi siemen

Kun lapsi syntyy, ystävät ja sukulaiset alkavat välittömästi etsiä piirteitä, jotka lapsessa muistuttavat tämän isää ja äitiä. Teemme niin, koska tiedämme, että lapsi tulee vanhempien siemenestä, ja he jakavat samanlaisen geeniperimän. Vuosien kuluessa käy selväksi, ettei kyse ole vain ulkoisten piirteiden samankaltaisuudesta. Lapset usein muistuttavat vanhempiaan myös tavoiltaan, ajatusmalleiltaan, älykkyydeltään, lahjakkuudeltaan ja niin edelleen!

Kenestä sinä polveudut? Mitä ominaisuuksia perit heiltä? Mitä ihmiset ajattelevat, kun he kuulevat sukunimesi? Osassa lukijoista nämä kysymykset saavat aikaan kiitollisuutta, mutta monista ne tuntuvat lamaannuttavilta. Jos meidät on rakennettu vain siitä, mikä meitä edelsi, onko kohtalomme tulla vanhempiemme kopioiksi tavalla tai toisella?

Tässä Jeesus astuu kuvaan!

”Yksikään Jumalasta syntynyt ei tee [tahallaan, tietoisesti, jatkuvasti] syntiä, sillä Jumalan siemen [Hänen periaatteensa elämälle, Hänen vanhurskaan luonteensa ydin] pysyy [pysyvästi] hänessä [joka on uudestisyntynyt – joka on syntynyt uudesti ylhäältä – hengellisesti muuttunut, uudistunut ja pyhitetty Hänen suunnitelmaansa varten]. Hän [joka on uudestisyntynyt] ei voi tehdä syntiä [elää elämää, jota synti määrittää], koska on syntynyt Jumalasta.” (1. Joh. 3:9, KR92 [lisäykset käännetty englanninkielisestä AMP-käännöksestä tähän tekstiin]).

Uudestisyntyneenä ihmisenä sinussa on Isäsi malli, olemus ja hengellinen DNA! Tämä tarkoittaa, että mahdollisuutemme ovat rajattomat, ja meidät on rakennettu samoista aineksista kuin Jumalakin.

”Te kaikki [jotka olette uudestisyntyneitä, syntyneet uudesti ylhäältä – hengellisesti muuttuneita, uudistuneita, pyhitettyjä] olette Jumalan lapsia [erotettuja hänen suunnitelmaansa varten täysin oikeuksin ja etuoikeuksin], kun uskotte Kristukseen Jeesukseen.” (Gal. 3:26, KR92 [lisäykset käännetty AMP-käännöksestä tähän tekstiin])

Kun perheenjäsen kuolee, hänen lähin perheenjäsenensä perii hänen omaisuutensa, ellei hänen testamenttinsa määrää muuta. Näemme, että tässä uudessa siemenessä meille annetaan täydet oikeudet ja etuoikeudet Jumalan lapsina! Tämä perintö ei ole jotain, jonka eteen meidän täytyy taistella, vaan me olemme syntyneet uudesti, ja se on epäilemättä meidän.

Mieti tänään, mitä tarkoittaa, että Jumala on sinun Isäsi, ja mitä tarkoittaa, että sinut on tehty samoista aineksista kuin Hänet!

Päivä 1Päivä 3

Tietoa tästä suunnitelmasta

Seeds: What and Why

Siemeniä on kaikkialla. Sanasi, rahasi, lapsesi – ja jopa sinä itse – ovat siemeniä! Kuinka nämä siemenet toimivat, ja miksi sillä olisi meille mitään merkitystä? Katsotaan, mitä Raamattu sanoo aiheesta ja tutkitaan, kuinka soveltaa sitä elämäämme, jotta pääsisimme lähemmäs Jumalaa ja tarkoitusta, joka Hänellä on meille.

More

Haluamme kiittää Abundant Life -seurakuntaa tästä lukusuunnitelmasta. Lisätietoja: https://alcky.com