Kuninkaiden aika - viisautta ja virheitäEsimerkki

Kuninkaiden aika - viisautta ja virheitä

PÄIVÄ 7 / 14

Daavid pyytää anteeksi

Kun joku osoittaa sormella virheitäni, ei ole helppo myöntää, että hän on oikeassa. Paljon helpommin löydän syyn jostain muusta ihmisestä tai olosuhteista. Daavidia osoitti itse Jumalan sormi: Jumala puhui hänelle Natanin kautta kertomalla vertauksen kahdesta miehestä ja lampaista. Tuo vertaus ei ollut Daavidille kaukainen – olihan hän itsekin ollut vaatimaton paimenpoika vuosien ajan. Hän pystyi siis hyvin samastumaan köyhään lampaanomistajaan. Ja nyt hän kuitenkin oli toiminut samoin kuin kertomuksen itsekäs rikas mies!

Natanillekaan ei varmasti ollut kovin helppoa kertoa Jumalalta saamaansa viestiä. Jos Daavid ei olisikaan tunnustanut syntiään ja myöntänyt Natanin sanomaa todeksi, tälle olisi voinut käydä huonosti. Oikea profeetta välittää kuitenkin aina Jumalan sanoman, oli se kuinka hankalaa kuunneltavaa hyvänsä.

Daavid tunnusti syntinsä ja sai Jumalalta anteeksi. Hänen omatuntonsa oli puhdas. Mutta hänenkin synneillään oli seuraus, kuten aina. Siksi emme voi ajatella, että synneillämme ei ole väliä, koska Jumala antaa ne joka tapauksessa anteeksi. Jumala suhtautuu syntiin äärimmäisen vakavasti, vaikka hän aina antaakin synnit anteeksi sille, joka niitä anteeksi pyytää. Hän itse maksoi synneistämme kalliin hinnan ristillä.

Keskustelukysymyksiä

  1. Millä tavalla voimme ymmärtää olevamme syntisiä?
  2. Miksi Raamatussa kerrotaan Daavidin lankeemuksesta ja hänen katumuksestaan?
  3. Miksi synnillä on aina seuraus, vaikka se saataisiinkin anteeksi?
  4. Miten kuvailisit Jumalaa yhdellä sanalla tämän raamatunkohdan perusteella?
  5. Oletko joskus tunnustanut syntisi jonkun toisen ihmisen kuullen? Mitä eroa on toiselle ihmiselle tunnustamisella (eli ns. ripittäytymisellä) ja syntien tunnustamisella Jumalalle yksin rukouksessa?
Päivä 6Päivä 8

Tietoa tästä suunnitelmasta

Kuninkaiden aika - viisautta ja virheitä

Tässä 14 päivän lukuohjelmassa tutkitaan Israelin kuninkaiden aikaa. Lukuohjelmaan sisältyy hartaudet, podcastit ja keskustelukysymyksiä esimerkiksi raamattupiiriä varten. Kuninkaiden aikana Israel kehittyi vähitellen vauraaksi valtioksi. Hyvinvoinnin keskellä Jumala kuitenkin unohtui ja vaikeudet alkoivat: kuninkaat sortuivat synteihin, valtakunta hajosi kahtia ja viimein tuhoutui. Vaikeina aikoina Jumala kutsui profeettoja muistuttamaan kansaa itsestään ja tahdostaan.

More

Haluamme kiittää Raamatunlukijain Liitto ry - Scripture Union in Finland:ää tämän suunnitelman toimittamisesta. Lisätietoja on osoitteessa: https://rll.fi/