Raamattu on eläväEsimerkki
Raamattua ei voi pysäyttää
1500-luvulla Raamattua ei ollut olemassa suurimmalle osalle kieliä. Vain hyvin koulutetut tai varakkaat ihmiset pystyivät tutkimaan sitä hepreaksi, kreikaksi tai latinaksi.
Mutta oppinut nimeltä William Tyndale oli vakuuttunut siitä, että kaikki ansaitsevat mahdollisuuden lukea Raamattua. Ja näin hän alkoi kääntää sitä omalle kielelleen: englanniksi.
Monet auktoriteetit vastustivat tätä ideaa ja muita Tyndalen uskomuksia, joten hän pakeni Englannista ja myöhemmin salakuljetti Uudet testamenttinsa takaisin kotimaahansa. Yhdeksän vuoden ajan Tyndale onnistui välttelemään pidätystä jatkaessaan työtä ensimmäisen englanninkielisen raamatunkäännöksen kanssa. Mutta lopulta hänet otettiin kiinni, tuomittiin vääräoppisuudesta ja poltettiin roviolla.
Mutta kun Jumala on osa jotain – mikään ei voi pysäyttää Häntä.
Tyndalen uhraus sytytti kipinän maanalaiselle toiminnalle, joka vaati muutosta. Ja miltei 100 vuotta myöhemmin muutos tapahtui. Kuningas Jaakon Raamattu tuli saataville englanninkielellä – käännös, joka hyödynsi paljon Tyndalen työtä ensimmäisessä julkaisussaan.
Ajan kuluessa Englanti muuttui Raamatun vaikutuksesta. Ilmeni herätyksiä, lähetystyö syntyi ja Raamatun käännökseen sitoutuneita järjestöjä perustettiin. Raamattu herätti kansakunnan – mutta uudistuminen alkoi, kun ensimmäiset englanniksi kääntävät uskoivat, että jokaisella tulee olla mahdollisuus lukea Jumalan sanaa… ja he tekivät jotain asian hyväksi.
Kuinka ensimmäisten raamatunkääntäjien rohkeus inspiroi sinua?
Juuri nyt pohdi, mitä Tyndale joutui kokemaan, ja sitten, pyydä Jumalaa selkeyttämään sinulle, mitä askeleita sinä voit ottaa jakaaksesi Raamatun sanaa ihmisille ympärilläsi. Ehkä voisit lähettää raamatunjakeen jollekulle tai ehkä voisit lahjoittaa rahaa raamatunkäännösprojektiin.
Mitä tahansa se onkin, mieti, kuinka erilaiselta elämäsi voisi näyttää, jos sinulla ei olisi mahdollisuutta lukea Jumalan sanaa, ja sitten toimi muutoksen välittäjänä jonkun toisen ihmisen elämässä.
Tietoa tästä suunnitelmasta
Aikojen alusta asti Jumalan sana on aktiivisesti eheyttänyt sydämiä ja mieliä – eikä Jumala ole vielä saattanut tätä työtään päätökseen. Tässä erityisessä seitsemänpäiväisessä suunnitelmassa juhlimme Jumalan sanan elämää muuttavaa voimaa katsomalla tarkemmin, miten Jumala käyttää Raamattua vaikuttamaan historian kulkuun, ja miten Hän muuttaa ihmisiä ympäri maailmaa.
More