Pyhä aherrus: omaksu työteliäs, levollinen elämäntapaEsimerkki

Vie aikansa, ennen kuin pystyy omaksumaan uuden asenteen ahertamista kohtaan. Mutta kun tulee aika muutokselle ja niille uusille asioille, joita Jumala tahtoo tehdä elämässämme, meillä on kaksi vaihtoehtoa: vetäytyä tai lähteä tavoittelemaan kasvua. Olen ensimmäisten joukossa myöntämässä, että joskus vetäytyminen vaikuttaa paremmalta, kunnes Jumala näyttää minulle sen, mikä minua motivoi. Muutospelkoni johtuu siitä, että nojaan omaan voimaani saadakseni muutoksen aikaan. Oletan, että on täysin minun varassani saada muutos tapahtumaan, varmistaa, että se onnistuu, varmistaa, etten näytä epäonnistuneelta – jälleen kerran. Vetäytymispäätöksen takana on tietoisuus siitä, että en saa kaikkea menemään haluamallani tavalla itsekseni, omien pyrkimysteni avulla.

Mutta kun lakkaan ponnistelemasta ja alan etsiä Herraa, luotan, että Jumala tuo uutta elämääni, koska Hänellä on hyviä suunnitelmia minua varten, suunnitelmia, jotka tuovat Hänelle kunniaa ja laajentavat Hänen valtakuntaansa.

Haluatko seurata uutta polkua, jolle Hän sinua johtaa – sellaista, jolla pyhä aherrus korvaa ponnistelun? Vai haluatko vetäytyä, pitäen parempana vanhaa ja mukavaa, karttaen tuntematonta ja epämukavaa uutta?

Tässä on kolme vakuutusta, joihin voimme luottaa tulevaisuudessamme: Jumala ei ole vielä päättänyt työtään meissä, Hän on valmis tekemään uutta, ja Hän on mukanamme ja tukenamme joka askeleella.

Pyhä aherrus vapauttaa meidät työskentelemään lujasti kaikin voimin niissä tehtävissä, jotka Jumala uskoo meille. Tämä on sydämen työtä – työtä, joka saa aikaan muutoksia Jumalan valtakunnassa. Se vapauttaa meidät huomaamaan, että toisten tekemä työ on heille sopivaa, mutta se ei ole meidän työtämme, ei tällä hetkellä. Pyhä aherrus auttaa meitä kuulemaan Jumalaa kaiken tämän maailman melun keskellä, niin että voimme sanoa kyllä tehtäville, joita varten Jumala on valmistanut sydämemme, ja ei toimille, jotka uuvuttaisivat meidät.

Ero aherruksen ja ponnistelemisen, levon ja laiskuuden välillä, voi olla kuin veteen piirretty viiva. Kun kallistumme liikaa toiselle puolelle, huomaamme nojaavamme omaan voimaamme sen sijaan, että muistaisimme Jumalan olevan meidän voimamme. Tässä kuvailtu aherrus ei tarkoita, että löytäisimme enemmän tunteja päivään tehdäksemme enemmän, vaan Jumalan kutsun löytämistä niin, että voisimme palvella enemmän, antaa enemmän, rohkaista enemmän – oikeissa paikoissa ja oikeilla tavoilla.