Sananlaskujen kirja 12:1-14
Sananlaskujen kirja 12:1-14 Kirkkoraamattu 1992 (FB92)
Joka rakastaa tietoa, rakastaa kuria, tyhmä se, joka nuhteita vihaa. Hyvä ihminen on Herralle mieleen, mutta juonittelijan hän tuomitsee. Vääryyden varassa ei kukaan kestä, mutta vanhurskas on vankasti juurillaan. Kunnon vaimo on miehensä kruunu, kunnoton on kuin hivuttava tauti. Hurskaiden aikeet ovat puhtaat, jumalattomilla on vilppi mielessä. Väärämielisen sanat ovat tappava loukku, oikeamielisen puhe on pelastukseksi. Jumalaton kaatuu, eikä mitään jää, mutta vanhurskaiden suku säilyy. Mitä viisaampi, sitä kiitetympi, tyhmyri kerää vain halveksuntaa. Parempi elää vaatimattomasti ja palvelijatta kuin leveästi mutta leivättä. Kunnon ihminen muistaa karjansa tarpeet, jumalaton ei sääliä tunne. Leivässä pysyy, joka pellollaan pysyy, mieletön se, joka tavoittelee tyhjää. Jumalaton tavoittelee pahojen saalista, vanhurskas pysyy juurillaan. Joka pahoja puhuu, kaatuu omaan ansaansa, vanhurskas selviää ahdingosta. Puheistaan ihminen palkitaan, teot kiertyvät tekijänsä eteen.
Sananlaskujen kirja 12:1-14 Raamattu Kansalle (FINRK)
Joka rakastaa tietoa, rakastaa varoitusta, mutta järjetön on se, joka vihaa nuhdetta. Hyvä saa osakseen HERRAN suosion, mutta juonittelijan hän tuomitsee syylliseksi. Ihminen ei kestä jumalattomuuden varassa, mutta vanhurskaan juuri on horjumaton. Kelpo vaimo on miehensä kruunu, mutta kunnoton on kuin mätä hänen luissaan. Vanhurskaitten ajatukset ovat oikeita, jumalattomien suunnitelmat petollisia. Jumalattomien puheet väijyvät verta, mutta oikeamieliset pelastaa heidän suunsa. Jumalattomat hävitetään, eikä heitä enää ole, mutta vanhurskaitten suku pysyy. Ymmärryksensä mukaan miestä kiitetään, mutta nurjasydämistä halveksitaan. Parempi halpa-arvoinen, jolla on palvelija, kuin ylvästelijä, joka on vailla leipää. Vanhurskas tietää, mitä hänen karjansa kaipaa, mutta jumalattomien sydän on armoton. Joka viljelee maataan, saa kylliksi leipää, mutta tyhjän tavoittelija on mieltä vailla. Jumalaton himoitsee pahojen saalista, mutta vanhurskaiden juuri on antoisa. Huulten rikkomuksessa on paha ansa, mutta vanhurskas pääsee hädästä. Suunsa hedelmästä mies saa kyllikseen hyvää, ihmisen eteen kiertyvät hänen kättensä työt.
Sananlaskujen kirja 12:1-14 Kirkkoraamattu 1992 (FB92)
Joka rakastaa tietoa, rakastaa kuria, tyhmä se, joka nuhteita vihaa. Hyvä ihminen on Herralle mieleen, mutta juonittelijan hän tuomitsee. Vääryyden varassa ei kukaan kestä, mutta vanhurskas on vankasti juurillaan. Kunnon vaimo on miehensä kruunu, kunnoton on kuin hivuttava tauti. Hurskaiden aikeet ovat puhtaat, jumalattomilla on vilppi mielessä. Väärämielisen sanat ovat tappava loukku, oikeamielisen puhe on pelastukseksi. Jumalaton kaatuu, eikä mitään jää, mutta vanhurskaiden suku säilyy. Mitä viisaampi, sitä kiitetympi, tyhmyri kerää vain halveksuntaa. Parempi elää vaatimattomasti ja palvelijatta kuin leveästi mutta leivättä. Kunnon ihminen muistaa karjansa tarpeet, jumalaton ei sääliä tunne. Leivässä pysyy, joka pellollaan pysyy, mieletön se, joka tavoittelee tyhjää. Jumalaton tavoittelee pahojen saalista, vanhurskas pysyy juurillaan. Joka pahoja puhuu, kaatuu omaan ansaansa, vanhurskas selviää ahdingosta. Puheistaan ihminen palkitaan, teot kiertyvät tekijänsä eteen.
Sananlaskujen kirja 12:1-14 Finnish 1776 (FI1776)
Joka itsensä mielellänsä kurittaa antaa, se tulee toimelliseksi; mutta joka rankaisematta olla tahtoo, se on tyhmä. Hyvä saa lohdutuksen Herralta, mutta häijy mies hyljätään. Ei ihminen vahvistu jumalattomuudessa, vaan vanhurskaan juuri on pysyväinen. Ahkera vaimo on miehensä kruunu, vaan häijy on niinkuin märkä hänen luissansa. Vanhurskasten ajatukset ovat vilpittömät, vaan jumalattomain aivoitus on petollinen. Jumalattomain sanat väijyvät verta, vaan hurskasten suu vapahtaa heitä. Jumalattomat kaatuvat, ja ei ole sitte enää, mutta vanhurskasten huone pysyy. Toimellinen mies neuvossansa ylistetään, vaan petollinen tulee katsotuksi ylön. Parempi on nöyrä, joka omansa katsoo, kuin se, joka tahtoo iso olla, ja kuitenkin puuttuu leipää. Vanhurskas armahtaa juhtaansa, mutta jumalattoman sydän on halutoin. Joka peltonsa viljelee, se saa leipää yltäkylläisesti; vaan joka turhia ajelee takaa, se on tyhmä. Jumalatoin halajaa aina pahaa tehdä, mutta vanhurskaan juuri kantaa hedelmää. Ilkiä käsitetään omissa sanoissansa, vaan vanhurskas pääsee hädästä. Suun hedelmästä tulee paljon hyvää; ja niinkuin kukin käsillänsä tehnyt on, kostetaan hänelle.
Sananlaskujen kirja 12:1-14 Kirkkoraamattu 1933/38 (FB38)
Tietoa rakastaa, joka kuritusta rakastaa, mutta järjetön se, joka nuhdetta vihaa. Hyvä saa Herran mielisuosion, mutta juonittelijan hän tuomitsee syylliseksi. Ei ihminen kestä jumalattomuuden varassa, mutta vanhurskasten juuri on horjumaton. Kelpo vaimo on puolisonsa kruunu, mutta kunnoton on kuin mätä hänen luissansa. Vanhurskasten aivoitukset ovat oikeat, jumalattomien hankkeet petolliset. Jumalattomien puheet väijyvät verta, mutta oikeamieliset pelastaa heidän suunsa. Jumalattomat kukistuvat olemattomiin, mutta vanhurskasten huone pysyy. Ymmärryksensä mukaan miestä kiitetään, mutta nurjasydämistä halveksitaan. Parempi halpa-arvoinen, jolla on palvelija, kuin rehentelijä, joka on vailla leipää. Vanhurskas tuntee, mitä hänen karjansa kaipaa, mutta jumalattomain sydän on armoton. Joka peltonsa viljelee, saa leipää kyllin, mutta tyhjän tavoittelija on mieltä vailla. Jumalaton himoitsee pahojen saalista, mutta vanhurskasten juuri on antoisa. Huulten rikkomus on paha ansa, mutta vanhurskas pääsee hädästä. Suunsa hedelmästä saa kyllälti hyvää, ja ihmisen eteen kiertyvät hänen kättensä työt.