Kirkkauden toivoEsimerkki

Kirkkauden toivo

PÄIVÄ 1 / 8

Vaikuttavaa uskoa

”Hän on pelastanut meidät pimeyden vallasta ja siirtänyt meidät rakkaan Poikansa valtakuntaan,” (Kol. 1:13)

Moni suomalainen kuvittelee, että kristityn elämän ydin on siinä, että käy jumalanpalveluksessa kerran vuodessa tai kymmenessä. Jeesuksen seuraaminen on kuitenkin paljon enemmän kuin uskonnollisuutta tai kirkon seinien sisäpuolella istumista. Kun ihminen oppii tuntemaan Jumalan armon totuudessa, se alkaa kantaa hedelmää niin yksilössä kuin laajemmassakin uskovien yhteydessä (1:6). Kun rakkaus Hengessä kasvaa ja me opimme tuntemaan Jumalan tahtoa, me kasvamme Jumalan tuntemisessa ja alamme elää Herramme kunniaksi ja kaikessa hänelle mieliksi (1:8-10). Uskomme on tarkoitus näkyä ja tulla ilmi elämässämme ja sen kautta, jotta voisimme olla johdattamassa mahdollisimman monia Jeesuksen yhteyteen ja tehdä heistä hänen opetuslapsiaan (Room. 10:14-15). Hänen kirkkautensa voima ja väkevyys vahvistakoon meitä tässä (1:11).

Raamattua lukiessasi on hyvä pohtia vastauksia seuraaviin kysymyksiin:

  • Mitä kohta opettaa Jumalasta?
  • Mitä kohta opettaa ihmisestä?
  • Mitä kohta opettaa elämästä ja Jumalan tahdosta?
  • Miten kohta vaikuttaa elämääni suhteessa Jumalaan ja toisiin ihmisiin?
  • Miten laitan lukemani kohdan käytäntöön tulevalla viikolla?
  • Kenelle minulla olisi mahdollisuus jakaa oppimastani?
Päivä 2

Tietoa tästä suunnitelmasta

Kirkkauden toivo

Kirkkauden toivo -lukusuunnitelman kanssa luet kahdeksassa päivässä Paavalin kirjeen kolossalaisille kaksi kertaa läpi. Päivittäiset hartaustekstit rohkaisevat sinua Jeesuksen seuraamiseen ja opetuslapsen elämäntapaan Pyhän Hengen voimassa, jotta evankeliumi julistettaisiin kaikille luoduille.

More

Kiitämme Finnish Lutheran Mission in Ostrobothnia ta tämän suunnitelman toimittamisesta. Lisätietoja on osoitteessa: epkl.fi