Tutki Jerusalemin Unohtumatonta TemppeliäEsimerkki

Tutki Jerusalemin Unohtumatonta Temppeliä

PÄIVÄ 2 / 3

Puhdas ulko- ja sisäpuolelta

Temppeli on erittäin pyhä paikka. "Pyhä" tarkoittaa Jumalalle vihittyä. Paikka oli täysin erotettu ulkopuolisesta maailmasta, eikä pappi voinut noin vain mennä suorittamaan palvelustaan siellä noin. Hänen oli ensin pestävä kätensä tullakseen rituaalisesti puhtaaksi ja sitten puhdistettava itsensä kaikesta epäpyhien asioiden aiheuttamasta saastaisuudesta. Tällä puhdistautumisella ei pyritty niinkään tavanomaiseen puhtauteen vaan hengelliseen puhtauteen, jota kansan edustaminen Jumalan edessä edellytti. Temppelialueen reunamilla oli isoja altaita pappien peseytymistä varten.

Erilaisten uhrilahjojen antaminen, kuten kiitos- ja syntiuhrien, antaminen oli osa pappien palvelutyötä. Syntiuhria varten eläin teurastettiin ja sen veri uhrattiin Jumalalle sovitukseksi tai maksuksi synnin aiheuttamasta vahingosta, jonka synti oli Jumalan ja ihmisten väliselle suhteelle aiheuttanut. Ihminen saattoi saada syntinsä anteeksi, mutta ei ilman uhrista peräisin olevaa verta (Heprealaiskirje 9: 22), eikä pappi voinut tätä sovitusta toimittaa olematta rituaalisesti puhdas.

Uudessa liitossa Jeesuksesta on tullut ylipappimme. Jeesuksen elämä oli pyhää ja puhdasta alusta loppuun, siksi hänen puolestaan ei tarvinnut toimittaa syntiuhria. Hän antoi uhriksi oman henkensä ja verensä. Tämä lopullinen uhri riitti sovittamaan kaikkien ihmisten synnit. Nyt kaikki häneen uskovat saavat syntinsä anteeksi, pelastuvat ja saavat iankaikkisen elämän (Johannes 3: 16-17).

Jeesus teki selväksi, että ulkonaisesta puhdistautumisesta ei ole mitään hyötyä, jos synti ja itsekkyys jäävät sydämeen. Ne ovat epäpuhtautta, joka estää saamasta yhteyttä Jumalan kanssa, vaikka muuten yrittäisi palvella häntä. Silloin ihminen on kaksinaamainen. Jos ihmisen sisin puhdistuu, puhdistuu myös ulkoinen elämä Matteus 15: 18, Matteus 23: 25-28)

Jeesus on ylipappi, ja kaikki todelliset uskovat ovat Jumalaa palvelevia "pappeja". He ovat puhdistaneet sydämensä, kääntyneet pois synnistä palvelemaan Jumalaa. He lähestyvät Jumalaa ja Jumala lähestyy heitä. Hän antaa heille heidän syntinsä ja nostaa heidät ylös elämään pyhää elämää Jumalan kunniaksi (1 Pietari 2: 9-10, Jaakob 4: 7-10). Tämä puhdas, hengellinen elämä on kiitosuhri Jumalalle, ja on hänelle mieleen.

Tässä lyhyessä filmissä kohtaat yhden näistä temppelialueen pesualtaista. Katso filmi ja lue raamatunkohdat miettien, mitä tämä omalla kohdallasi merkitsee.

Päivä 1Päivä 3

Tietoa tästä suunnitelmasta

Tutki Jerusalemin Unohtumatonta Temppeliä

Ajattele, jos voisit mennä suoraan Jerusalemin temppeliin ensimmäisellä vuosisadalla ja nähdä mitä siellä tapahtuu! Juuri sen tämä kolmipäiväinen suunnitelma tekee mahdolliseksi. Joka päivälle on raamatunjakeita, jotka selittävät temppelin merkitystä meille nykyaikana. Pääset näkemään mukaansatempaavia videoita Gate Zerosta, ainutlaatuisesta videopelistä, jonka avulla pääset kokemaan Raamatun lähietäisyydeltä!

More

Kiitämme Gate Zero ta tämän suunnitelman toimittamisesta. Lisätietoja on osoitteessa: https://gatezero.game/