John Bevere: Kryptoniitin tuhoaminenEsimerkki

Kutsu parannuksen tekemiseen niin seurakunnan sisällä kuin seurakunnalta maailmalle on oikeasti kutsu eniten tarvitsemaamme: todelliseen rakkauteen. Todellisen rakkauden puute seurakunnassa on jumalanpalveluksiemme, palvelustehtäviemme ja kotiemme täyttämistä kahdella ääripäällä – suvaitsevaisuudella ja lakihenkisyydellä.

Suvaitsevaisuuden petos on, että se näyttää paljon rakkaudelta. Käytämme Raamattua määrittelemään, että rakkaus on kärsivällinen, ystävällinen, ei koskaan pöyhkeile, ei käyttäydy töykeästi eikä vaadi omaa etuaan muiden piirteiden ohessa, jotka löytyvät 1. Korinttilaiskirjeestä luvusta 13. Maailman rakkaudessa voi kuitenkin olla paljon näitä samoja piirteitä. 

Kristillinen rakkaus eroaa maailman rakkaudesta siinä, että se tottelee Jumalan käskyjä. ”Siitä me tiedämme”, rakkauden apostoli kirjoittaa, ”rakastavamme Jumalan lapsia, että rakastamme Jumalaa ja noudatamme Hänen käskyjään” (1. Joh 5:2).

Tämä tarkoittaa, että jos olen kärsivällinen, en ole töykeä enkä kadehdi tai pöyhkeile, mutta petän vaimoani tai suvaitsen seksuaalista moraalittomuutta, en kulje Jumalan rakkaudessa. 

Todelliseen rakkauteen sisältyy sekä totuus että rakkaus. Jos totuuden erottaa rakkaudesta, se vie meidät lain pykälien tielle, tappavalle tielle – lakihenkisyyteen. Ja valitettavasti ihmiset reagoivat lakihenkisyyteen heilauttamalla punnuksen toiseen ääripäähän, vältellen ojentamista tai Raamatun varoituksia, jotka ovat olennaisia seurakunnan terveyden ja rakentumisen kannalta. 

Ollaanpa rehellisiä – me näemme miesten ja naisten kutsumisen parannuksentekoon myötätunnon, lempeyden, ystävällisyyden ja rakkauden puutteena. Mutta pohdi tätä: jos näen sokean ihmisen kävelevän suoraan kohti kallion reunaa, josta hän putoaisi varmaan kuolemaan, rakkaus vaatii, että kutsun häntä muuttamaan suuntaansa!

Yhteiskunnassamme, jonka ihmisistä moni on osa seurakuntaa, sellaista aitoa rakkautta, joka kutsuu kääntymykseen, pidetään ahdasmielisyytenä ja vihamielisyytenä. Tällainen linnake on noussut, koska moni miettii vain elämäänsä maan päällä muttei ikuisuuttaan. 

Kun muistamme, että tämä elämä on lyhyempi kuin silmänräpäys ikuisuutta tarkastellessa, elämme eri tavalla. Meidän on katsottava elämää ikuisuuden kontekstissa ymmärtääksemme todellista rakkautta. 

Tämä on sitä rakkautta, jota seurakunta tarvitsee nyt – ikuista rakkautta, todellista rakkautta – rakkautta, joka kohtaa synnin ja kutsuu parannuksentekoon, ja on silti kärsivällinen, ystävällinen ja lempeä.

Piditkö tästä lukusuunnitelmasta? Rohkaisen sinua menemään syvemmälle ja hankkimaan kirjani Killing Kryptonite.