TarinankertojatEsimerkki

Storytellers

PÄIVÄ 14 / 15

OIKEUDEN ANSAITSEMINEN

Isäni piti seminaareja korkeakouluissa ja yliopistoissa monta vuotta. Kerran kun hän puhui ryhmälle Harvardissa, hän huomasi, että kuulijoiden kiinnostus alkoi hiipua. Sillä mitä tuolla etelän bisnesmiehellä olisi heille muka kerrottavaa? Joten hän alkoi siteerata mahtavaa Amerikan New Englannista kotoisin olevaa runoilijaa, Robert Frostia. Yhtäkkiä jokainen huoneessa kuunteli taas kiinnostuneena. Hän oli ansainnut oikeuden tulla kuulluksi.

Kun Apostoli Paavali puhui muinaisen Kreikan kulttuurisen eliitin kanssa, hän siteerasi myös kuuluisaa kreikkalaista runoilijaa. Miksi? Paavali osoitti kiinnostusta kreikkalaista kulttuuria kohtaan. Hän osoitti arvostusta heidän kulttuuriaan kohtaan. Siitä he saivat tietää, että Paavali oli hyvin koulutettu. Paavali ansaitsi oikeuden tulla kuulluksi sellaisen ihmisryhmän keskellä, joka olisi helposti voinut sivuuttaa hänet merkityksettömänä, mitään tietämättömänä ulkomaalaisena. Sen sijaan he olivat kiinnostuneita tietämään lisää. 

Mitä voimme siis oppia Paavalin tavasta ottaa kontaktia intellektuelliin eliittiin?

  1. Löydä jotain yhteistä. Paavali siteerasi kreikkalaista runoilijaa ja aloitti keskustelun puhumalla yhdestä niistä monista epäjumalista, joita kreikkalaiset palvoivat (Apostolien teot 17:22–28). Sen sijaan, että hän olisi heti arvostellut heitä, Paavali etsi heidän väliltään jotain yhteistä ja ansaitsi oikeuden tulla kuulluksi. 
  2. Tunnista tarve. Miksi muinaiset kreikkalaiset palvoivat niin montaa erilaista epäjumalaa? He etsivät jotain mihin uskoa – he etsivät Jumalaa, vaikka eivät tienneet, kuka Hän oli. Me teemme samoin. Etsimme arvoa, merkitystä ja identiteettiä rahasta, työstä, menestyksestä tai ihmissuhteista – nykypäivän epäjumalistamme. Mutta Jumala on ainoa, joka voi todella täyttää tämän etsinnän.
  3. Ole rohkea. Paavali ei arkaillut kertoa totuutta. Lainaamatta yhtään sanaa Raamatusta (kreikkalaiset eivät tunteneet Raamattua), kaikki mitä Paavali sanoi, tuli Jumalan sanasta. Ja lopulta hän haastoi heidät tekemään parannuksen – kääntymään vanhoista ajattelutavoistaan ja elämäntyyleistään. Jos hän olisi puhunut Harvardissa, hän olisi sanonut samalla tavalla: "Tehkää parannus ja uskokaa Häneen, joka nousi kuolleista."

Kenelle aiot kertoa tämän sanoman? Älä jätä kertomatta jollekin henkilölle vain se takia, että hän on erilainen kuin sinä. Seuraa Paavalin esimerkkiä, ja ota aikaa löytääksesi jotain yhteistä. Ehkä sitten ansaitset oikeuden tulla kuulluksi. 

Päivä 13Päivä 15

Tietoa tästä suunnitelmasta

Storytellers

Raamattu on täynnä tarinoita ja tarinankertojia. Tämä lukusuunnitelma puhuu muutamista niistä, muun muassa ylivoimaisesti parhaasta tarinankertojasta, Jeesuksesta. Se myös auttaa sinua oivaltamaan kuinka tulla oman elämäsi tarinankertojaksi!

More

Haluamme kiittää Right From The Heart -järjestöä tästä lukusuunnitelmasta. Lisätietoa löydät osoitteesta http://www.rightfromtheheart.org