JOULU: Jumalan toteutunut pelastussuunnitelmaEsimerkki

Mitä odotat? Mikä ei ole toteunut elämässäsi? Minkä toivon täyttymistä odotat?
Odottaminen voi olla vaarallista aikaa. Voit kokea houkutusta antaa periksi Jumalan suhteen ja jättää uskon. Kun heprealaiset lakkasivat odottamasta Moosesta ja hänen Jumalaansa, he tekivät itselleen kultaisen vasikan – ja päätyivät palvomaan sitä ja omia aivoituksiaan. Se on ihmiskunnan vanhin hullutus ja moni silti yhä tänään tekee niin.
Joulukertomus mainitsee kaksi poikkeuksellista ihmistä: Simeon ja Hanna. Molemmat olivat hyvin vanhoja. Molemmat olivat nähneet uskonnollisten johtajien käytöstä pahimmillaan (Johannes Hyrkanus ja Aristobulus II riitelemässä siitä, kenen pitäisi olla ylipappi).
Ratkaisevaa oli, ettei heistä kumpikaan silti sallinut maailman tapahtumien hulluuden latistaa heidän toivoaan. Sekä Simeon että Hanna näkivät ennen kuolemaansa Jeesuksen – maailman toivon.
Älä anna itsesi kuolla ilman, että olisit löytänyt Jeesuksen.
Rukous
Rakas Isä,
En koskaan halua luopua Sinusta, totuudestasi tai toivostasi. Pidä minut turvassa läpi tämän elämän, että voin juosta hyvän kipailun ja kuulla Sinun sanovan ”hyvin tehty”.
Tietoa tästä suunnitelmasta

Epäjumalat, jotka ihmiskunta on keksinyt määrittelemään jumalan, jonka he tiesivät olevan olemassa, olivat hyvin paljon ihmiskunnan kaltaisia. Heitä piti suostutella ja lahjoa hyvillä teoilla, että he huomaisivat meidät. Mutta ainoa oikea Jumala on tehnyt itse aloitteen ja etsii meitä – pelastaakseen meidät takaisin itselleen. Ja tästä joulukertomuksessa on kyse.
More
Samankaltaiset suunnitelmat

Mikä on minun tarkoitukseni? Opitaan rakastamaan Jumalaa ja rakastamaan toisia

Tutki Jerusalemin Unohtumatonta Temppeliä

Galatians: 6 päivän lukusuunnitelma

1. kirje korinttilaisille: 16 päivän lukusuunnitelma

Heitä murheesi

Kirkkauden toivo

Loistavaa

Efesolaisille: 6 päivän lukusuunnitelma

Hymni: Armo tarinassasi
