Adventti ja sydämen asenne: JouluhartauksiaEsimerkki

Postures Of Advent: A Daily Christmas Devotional

PÄIVÄ 20 / 27

Milloin viimeksi polvistuit rukoillessasi? Se voi tuntua oudolta – ehkä jopa epämiellyttävältä – mutta kokeile sitä! 

Saatat huomata, että muutos fyysisessä asennossasi vaikuttaa sinuun myös hengelliseen suhtautumiseesi.

Rukous muuttaa meitä. Se auttaa meitä asettumaan Jumalan edessä ylistyksen, ihmetyksen, antautumisen ja vastaanottavaisuuden tilaan. On tärkeää muistaa, että mikään näistä, mukaanlukien antautuminen, ei tule kerralla valmiiksi. Ne vaativat sydämemme, käsiemme ja tapojemme jatkuvaa uudistumista Jumalan edessä.

Rukoillaan.

Herra Jeesus, tunnustan, että maailmani pyörii usein oman napani ympärillä – ei Sinun tai ihmisten, jotka olet asettanut polulleni. On houkuttelevaa, ja usein paljon helpompaakin, keskittyä pitämään huolta itsestäni ja omista tarpeistani, sen sijaan että keskittyisin toisten tarpeisiin. Mutta tiedän, että Sinä kutsut meidät elämään vastoin vallitsevaa kulttuuria, etkä pyydä meitä tekemään mitään sellaista, mihin et olisi jo näyttänyt meille mallia aiemmin.

Jeesus, kiitos että synnyit ihmiseksi ja että valitsit elää meidän kanssamme kaikessa maailman sotkussa ja rikkinäisyydessä. Kiitos esimerkistä, jonka asetit meille ottaessasi palvelijan muodon.

Jeesus, näytä minulle, miten minun tulisi opetella antautumista ja nöyryyttä. Avaa silmäni näkemään, miten kutsut minua olemaan toisten ihmisten kanssa, palvelemaan heitä ja laittamaan heidän tarpeensa edelle. 

Jeesus, me odotamme sitä päivää, jolloin jokainen kieli tunnustaa, että Sinä olet Herra, Isän Jumalan kunniaksi.

Aamen.

Päivä 19Päivä 21

Tietoa tästä suunnitelmasta

Postures Of Advent: A Daily Christmas Devotional

Se, miten asennoidumme lähestyvään jouluun, vaikuttaa suuresti kokemukseemme adventin ihmeestä. Anna näiden neljälle viikolle jakautuvien päivittäisten hartaustekstien innostaa sinua antautumaan Jeesukselle, keskittämään katseesi uudelleen Häneen ja ottamaan vastaan Kuninkaamme armo. Lukusuunnitelmassa pohditaan, miten voimme odottaa katse kiinnitettynä, pää pystyssä, polvet notkistettuna, kädet avoinna ja käsivarret levitettynä.

More

Kiitämme Elevation Church -seurakuntaa tästä lukusuunnitelmasta. Lisätietoja: http://cmpsn.ca/YV