Collective: Löydetään elämä yhdessäEsimerkki

Collective: Finding Life Together

PÄIVÄ 2 / 7

Ovatko kaikki yhtä yksinäisiä kuin minä?

Informaatiota on tarjolla meille 24/7 näinä päivinä. Voit googlata mitä vain, milloin vain. Voit löytää käteviä YouTube-videoita, kuinka vaihtaa puhjennut rengas, laatia budjetti tai jopa kuinka tehdä ramen-nuudeleita. Ja vaikka tuo tieto onkin hyväksi, on helppoa saada liikaa tietoa eristäytyneenä — eikä meitä luotu tätä varten.

Jumala loi meidät elämään yhteydessä. Käytämme tuota sanaa paljon seurakunnassa, ja se käytännössä tarkoittaa, että tarvitsemme hyviä ystäviä. Miksi? Koska tiedon kerääminen ja kuluttaminen eristäytyneenä johtaa harvoin muutokseen. Tarvitsemme viisautta, ja viisaus kasvaa parhaiten yhteydessä.

Palatkaamme takaisin alkuun. Yksinolo oli ensimmäinen asia, josta Jumala sanoi, että se “ei ole hyväksi” ihmiselle. Meidät luotiin tarvitsemaan ihmisiä. Jeesus mallensi tätä meille Hänen elämänsä ja evankeliointityönsä aikana maan päällä.

Jeesus valitsi 12 epätäydellistä ihmistä, joiden kanssa jakaa elämää. He söivät yhdessä, rukoilivat yhdessä ja palvelivat yhdessä. Miksi Hän teki näin? Jeesus ei tarvinnut ihmisiä. Hän on, no, Jeesus. Ehkä Hän teki niin näyttääkseen meille, miten rakastaa epätäydellisiä ihmisiä Hänen täydellistä tarkoitustaan varten.

Jeesus näytti meille, miltä näyttää omistaa hyviä ystäviä. Ja Hän tiesi, että se maksaisi Hänelle. Hän tiesi Juudaksen pettävän Hänet. Ja rehellisesti sanottuna Pietarikin oli joskus ylimääräinen tyyppi. Hän tiesi Pietarin kieltävän ja hylkäävän Hänet, mutta Jeesus rakasti heitä kaikkia silti.

Sellaisesta rakkaudesta voimme oppia. Saatamme usein takertua ajatukseen yhdestä täydellisestä ystävästä, että menetämme tilaisuuksia tutustua nenän edessä oleviin potentiaalisiin ystäviin. Kun löydämme elämäämme ihmisiä, meidän on rakastettava heitä — vikoineen päivineen — samalla tavoin kuin Jeesus rakastaa meitä.

Yhteisön yhteyden toinen tärkeä etu on, että Jeesus ei ainoastaan mallentanut sitä meille, vaan Hän lupasi olla sen keskiössä. Jeesus sanoi, että siellä, missä kaksi tai useampi on koolla Hänen nimessään, Hän on kanssamme. Se on melko vastustamaton syy viettää aikaa toisten ihmisten kanssa.

Jos siis yrität selvittää elämänsuunnitelmaasi ilman ihmisiä ympärilläsi, se ei luultavasti toteudu aivan kuvitelmiesi mukaisesti. Me tarvitsemme ihmisiä löytääksemme itsemme. Tarvitsemme ihmisiä rohkaisemaan, vahvistamaan, haastamaan ja auttamaan meitä, kun kaadumme ja epäonnistumme sekä rukoilemaan kanssamme.

Siitä tulee sotkuista. Eikä siinä aina ole järkeä. Mutta valitessasi olla Jeesuksen kaltainen ja rakastaa Jeesuksen tavoin — ymmärrät meneväsi parempaan suuntaan, kuten puhuimme ensimmäisenä päivänä.

Pohdittavaksi: Mitä potentiaalisia ystäviä sinulta menee ohi, koska etsit täydellisiä?

Rukoile: Jeesus, kiitos, että näytit meille, miltä yhteys näyttää ja kiitos lupauksestasi olla kanssamme, kun kokoonnumme yhteen. Auta minua luottamaan enemmän Sinuun ja niihin ihmisiin, jotka olet elämääni asettanut. Auta minua rakastamaan niin kuin Sinä rakastat. Sinun nimessäsi. Aamen.

Päivä 1Päivä 3

Tietoa tästä suunnitelmasta

Collective: Finding Life Together

Täytettyäsi 18 vuotta tuntuu kuin sinulla pitäisi olla elämän suuntaviivat valmiina. Mutta mitä jos ei olekaan? Entä jos et olekaan siinä paikassa, mihin kuvittelit aiemmin päätyväsi? Et ole yksin. Pohditaan yhdessä elämän isoja kysymyksiä tässä Collectiven 7-päiväisessä lukusuunnitelmassa, joka on suunnattu nuorille aikuisille Life.Churchilta.

More

Kiitämme Life.Church-seurakuntaa tästä lukusuunnitelmasta. Lisätietoja: https://www.life.church/