Saa ilosi takaisinEsimerkki

Recovering Your Joy

PÄIVÄ 2 / 5

Iloa kaikesta huolimatta

Lue Filippiläiskirje 4:6.

Sinulla on elämässäsi perustavanlaatuinen tarve ilolle. Elämä ilman iloa on liian raskasta, kuormittavaa ja painostavaa. Tutkimukset ovat itseasiassa osoittaneet, että mitä enemmän meillä on elämässämme iloa, sitä tuotteliaampia olemme. Luin US News and World Reportin artikkelin, jonka mukaan yritykset ottavat töihin ”ilokonsultteja” rakentamaan iloa ihmisten elämään, jotta työntekijöistä tulisi tehokkaampia. On totta, että ihminen on energisempi, luovempi ja tuotteliaampi, kun hänellä on elämässään iloa.

Lyhyessä Filippiläiskirjeessä, joka on vain neljä lukua pitkä, Paavali käyttää sanaa ”ilo” 16 kertaa. Uskomaton juttu on se, että Paavali ei kirjoittanut tätä kirjettä ollessaan lomalla Karibialla. Hän oli vankilassa Roomassa ja odotti teloitusta. Elämänsä synkimpinä päivinä hän kirjoitti Raamatun kaikkein positiivisimman kirjan.

Filippiläiskirjeessä Paavali antaa meille kuusi ilon rakennuspalikkaa, jotka auttavat meitä pääsemään eroon lamaannuksesta ja masennuksesta. Jotta ne olisi helpompi muistaa, olen tehnyt niistä akrostikonin – ILOKSI. Tänään käsittelemme kolmea ensimmäistä.

I: Irrottaudu menneiden murehtimisesta.
Paavali sanoo, että jos haluat nauttia elämästä, sinun täytyy päästä eroon joistakin asioista, koska ne painavat sinua alas ja ylikuormittavat elämääsi. Raamattu käskee meitä unohtamaan menneet, koska niin Jumalakin tekee – Hän on päättänyt antaa anteeksi virheesi, kun tunnustat ne. Ilo alkaa siitä, kun päästät irti menneistä. Filippiläiskirje 3:13 (RK) sanoo: ”Yhden minä kuitenkin teen: unohtaen sen, mikä on takana, ja kurottautuen sitä kohti, mikä on edessä.”

L: Luovu tulevaisuuteesi liittyvistä huolista.
Jos aiot nauttia tästä hetkestä, sinun on luovuttava tulevaisuuteesi liittyvistä huolista. Murehtiminen on helposti elämän suurin ilonpilaaja. Et voi olla samaan aikaan iloinen ja huolissasi. Nämä jakeet ovat Paavalin vastalääke: ”Älkää olkoon mistään huolissanne, vaan kaikessa saattakaa pyyntönne rukoillen ja anoen kiitoksen kanssa Jumalan tietoon.” (Fil. 4:6, RK) Voit joko olla huolissasi tai voit rukoilla.

O: Omista elämäsi Jumalan tarkoitukselle.
Jos juuri nyt vain ajelehdit, et tiedä, mistä olet tulossa, minne olet menossa tai miksi olet täällä, et tietenkään voi kokea elämässäsi iloa. Me kaikki tarvitsemme itseämme suuremman tarkoituksen, jolle elää. Juuri tämä tuo meille iloa. Itselleen eläminen ei tuo iloa.

Jopa silloin, kun Paavali oli kirjaimellisesti menettänyt kaiken, oli eräs asia, jota häneltä ei voitu ottaa pois – hänen elämänsä tarkoitus. Paavali sanoo Filippiläiskirjeessä 1:21 (RK) näin: ”Sillä minulle elämä on Kristus ja kuolema on voitto.”

Jos haluat ilontäyteistä elämää, sinun on alettava elää sen suunnitelman mukaan, joka Jumalalla on elämääsi varten. Kun alat elää todeksi sitä tarkoitusta, jota varten sinut luotiin, elämässä on järkeä, ja ilo on paljon helpommin löydettävissä.
Päivä 1Päivä 3

Tietoa tästä suunnitelmasta

Recovering Your Joy

Jos haluat iloa elämääsi, sinun täytyy löytää aikatauluusi tasapaino. Pastori Rick kertoo, kuinka voit säätää uudelleen antamisesi ja vastaanottamisesi suhdetta, niin että se auttaa sinua palauttamaan ilosi sen kadottamisen sijaan.

More

Tämä hartaus © 2014 Rick Warren. Kaikki oikeudet pidätetään. Käytetään luvalla.

Samankaltaiset suunnitelmat