Valitusvirret 3:1-20
Valitusvirret 3:1-20 Raamattu Kansalle (FINRK)
Minä olen mies, joka on nähnyt kurjuutta Herran vihan vitsan alla. Hän johdatti ja kuljetti minut pimeyteen eikä valkeuteen. Hän on kääntänyt kätensä minua vastaan kaiken päivää yhä uudelleen. Hän riudutti lihani ja nahkani ja murskasi luuni. Hän rakensi varustuksia minua vastaan ja piiritti minut myrkyllä ja vaivalla. Hän pani minut asumaan pimeyteen niin kuin aikoja sitten kuolleet. Hän sulki minut muurin sisään, enkä pääse ulos, hän pani minut raskaisiin vaskikahleisiin. Vaikka minä huudan ja valitan, hän sulkee korvansa rukoukseltani. Hän sulki tieni hakatuilla kivillä, teki polkuni mutkaisiksi. Hän on minulle kuin vaaniva karhu, kuin piilossa väijyvä leijona. Hän johdatti minut harhaan tieltäni, repi minut kappaleiksi, hän tyrmistytti minut. Hän jännitti jousensa ja asetti minut nuoltensa maalitauluksi. Hän ampui munuaisiini nuolensa, nuo viinensä lapset. Minusta tuli koko kansani naurunaihe, sen ainainen pilkkalaulu. Hän ravitsi minua katkerilla yrteillä, virvoitti koiruoholla. Hän pani hampaani jauhamaan soraa, painoi minut tuhkaan. Minun sieluni on hylätty ja rauhaton, olen unohtanut onnellisen elämän . Minä sanoin: Mennyt on minun kunniani ja kaikki, mitä odotin Herralta. Muista kurjuuttani ja kodittomuuttani, se on kuin koiruohoa ja myrkkyä. Sinä kyllä muistat, että sieluni on painunut maahan.
Valitusvirret 3:1-20 Kirkkoraamattu 1992 (FB92)
Minä onneton mies! Paljon olen kärsinyt, Herra on lyönyt minua vihansa sauvalla. Hän kuljetti minua, hän vei minut pimeään, pilkkopimeään. Hän on nostanut kätensä minua vastaan päivä päivältä yhä uudelleen. Hän repi rikki ihoni, raateli lihani, murskasi kaikki luuni. Hän rakensi varustuksia minua vastaan, ympäröi minut tuskan muurilla. Keskelle pimeyttä hän pani minut asumaan, kuin kauan sitten kuolleitten joukkoon. Hän sulki minun tieni, en pääse pakoon, hän pani minulle painavat kahleet. Vaikka kuinka huudan ja valitan, hän ei kuule rukoustani. Hän tukki tieni kivenjärkäleillä, antoi minun kulkea harhaan. Hän väijyi minua kuin karhu, kuin leijona piilopaikassaan. Hän eksytti minut tieltä, raateli minut, jätti hylättynä makaamaan. Hän jännitti jousensa ja suuntasi nuolensa minua kohti. Hän ampui minuun viinensä nuolet, lävisti rintani. Minusta tuli kaiken kansan pilkka, ainainen ivan aihe. Hän syötti minulle katkeria yrttejä, juotti karvasta juomaa. Hän polki minut maan tomuun, pani hampaani jauhamaan soraa. Minä kadotin onneni päivät, unohdin, millaista on elää rauhassa. Minä sanoin: »Kaiken olen menettänyt, Herra on vienyt minulta toivon.» Kurjuuteni ja kodittomuuteni täyttää mieleni, kaikki maistuu myrkyltä ja koiruoholta. Minä en voi unohtaa onnettomuuttani, en saa sitä mielestäni.
Valitusvirret 3:1-20 Finnish 1776 (FI1776)
Minä olen mies, jonka viheliäisyyttä nähdä täytyy hänen hirmuisuutensa vitsan kautta. Hän johdatti minua ja vei pimeyteen ja ei valkeuteen. Hän on kätensä kääntänyt minua vastaan, ja toimittaa toisin aina minun kanssani. Hän on tehnyt lihani ja nahkani vanhaksi, ja luuni musertanut. Hän rakensi minua vastaan, ja sapella ja vaivalla hän minua kääri. Hän on minut pannut pimeyteen, niinkuin aikaa kuolleet. Hän on minut muurannut sisälle, etten minä pääse ulos, ja minut kovaan jalkapuuhun pannut. Ja vaikka minä huudan ja parun, niin hän kuitenkin korvansa tukitsee minun rukouksestani. Hän on muurannut tieni kiinni vuojonkivillä, ja polkuni sulkenut. Hän on väijynyt minua niinkuin karhu, niinkuin jalopeura salaisuudessa. Hän on minun antanut tieltä eksyä, ja minut repinyt säpäleiksi, ja minut autioksi tehnyt. Hän on joutsensa jännittänyt, ja asettanut minun nuolella tarkoitettavaksi. Hän ampui minun munaskuihini viinensä nuolet. Minä olen kaiken minun kansani nauru, ja heidän jokapäiväinen virtensä. Hän on haikeudella minut ravinnut, ja koiruoholla juovuttanut. Hän on hampaani somerolla rikki musertanut, hän kieritti minun tuhassa. Minun sieluni on ajettu pois rauhasta, minun täytyy hyvän unohtaa. Minä sanoin: minun voimani ja minun toivoni Herran päälle on kadonnut. Muista siis, kuinka minä niin raadollinen ja hyljätty, koiruoholla ja sapella juotettu olen. Minun sieluni sen kyllä muistaa, ja sitä itsellensä tutkistelee.
Valitusvirret 3:1-20 Kirkkoraamattu 1933/38 (FB38)
Minä olen se mies, joka olen kurjuutta nähnyt hänen vihastuksensa vitsan alla. Minut hän on johdattanut ja kuljettanut pimeyteen eikä valkeuteen. Juuri minua vastaan hän kääntää kätensä, yhäti, kaiken päivää. Hän on kalvanut minun lihani ja nahkani, musertanut minun luuni. Hän on rakentanut varustukset minua vastaan ja piirittänyt minut myrkyllä ja vaivalla. Hän on pannut minut asumaan pimeydessä niinkuin ikiaikojen kuolleet. Hän on tehnyt muurin minun ympärilleni, niin etten pääse ulos, on pannut minut raskaisiin vaskikahleisiin. Vaikka minä huudan ja parun, hän vaientaa minun rukoukseni. Hakatuista kivistä hän on tehnyt minun teilleni muurin, on mutkistanut minun polkuni. Vaaniva karhu on hän minulle, piilossa väijyvä leijona. Hän on vienyt harhaan minun tieni ja repinyt minut kappaleiksi, hän on minut autioksi tehnyt. Hän on jännittänyt jousensa ja asettanut minut nuoltensa maalitauluksi. Hän on ampunut munuaisiini nuolet, viinensä lapset. Minä olen joutunut koko kansani nauruksi, heidän jokapäiväiseksi pilkkalauluksensa. Hän on ravinnut minua katkeruudella, juottanut minua koiruoholla. Hän on purettanut minulla hampaat rikki soraan, painanut minut alas tomuun. Sinä olet syössyt minun sieluni ulos, rauhasta pois, minä olen unhottanut onnen. Ja minä sanon: mennyt on minulta kunnia ja Herran odotus. Muista minun kurjuuttani ja kodittomuuttani, koiruohoa ja myrkkyä. Sinä kyllä muistat sen, että minun sieluni on alaspainettu.