Jobin kirja 3:1-26Jaa

Jobin kirja 3:1-26 Raamattu Kansalle (FINRK)

Sen jälkeen Job alkoi puhua ja kirosi syntymäpäivänsä. Hän sanoi: ”Kadotkoon se päivä, jona synnyin, ja yö, joka sanoi: ’Poika on siinnyt.’ Muuttukoon pimeydeksi se päivä. Älköön sitä kysykö Jumala korkeudessa, älköön sille valo loistako. Vaatikoon sen itselleen pimeys ja kuoleman varjo. Laskeutukoon pilvi sen päälle, kauhistuttakoon sitä päivän pimeneminen. Ottakoon pimeys pois sen yön. Älköön se iloitko vuoden päivien joukossa, älköön se kuuluko kuukausien lukuun. Hedelmätön olkoon se yö, älköön sinä yönä riemuhuuto raikuko. Kirotkoon sen päivienmanaajat, ne, jotka ovat valmiit herättämään Leviatanin . Pimentykööt sen aamutähdet. Odottakoon se valoa, joka ei tule, älköön se aamuruskon katsetta nähkö, sillä se ei sulkenut minulta kohdun ovea eikä kätkenyt vaivaa silmiltäni.” ”Miksi en kuollut heti äitini helmaan, menehtynyt kohdusta tullessani? Miksi olivat polvet minua vastaanottamassa, minkä vuoksi rinnat imeäkseni? Makaisinhan nyt rauhassa, nukkuisin ja saisin levätä kuninkaiden ja maan neuvosmiesten kanssa, jotka ovat jälleenrakentaneet raunioita, tai päämiesten kanssa, joilla oli kultaa, jotka täyttivät talonsa hopealla. Tai olisin olematon kuin maahan kätketty keskonen, kuin lapset, jotka eivät ole nähneet päivänvaloa. Siellä lakkaavat jumalattomat raivoamasta, siellä saavat uupuneet levätä. Kaikki vangit ovat rauhassa, eivät kuule piiskurin ääntä. Samanlaisia ovat siellä pieni ja suuri, orja on vapaa herrastaan.” ”Miksi hän antaa vaivatulle valoa ja elämää murhemielisille? Hehän odottavat kuolemaa, joka ei tule, etsivät sitä enemmän kuin aarretta. He iloitsisivat riemusta huutaen, jos saisivat osakseen haudan. Miksi hän antaa valoa miehelle, jonka tie on ummessa, jonka Jumala on sulkenut aitaukseen? Huokaus on tullut leiväkseni, valitukseni virtaa kuin vesi. Mitä minä kauhistuin, se minua kohtasi, mitä pelkäsin, se minulle tapahtui. En ehtinyt tyyntyä, en asettua rauhaan enkä käydä lepoon, kun tuska tuli jälleen.”

Jobin kirja 3:1-26 Kirkkoraamattu 1992 (FB92)

Seitsemän päivän kuluttua Job avasi suunsa. Hän kirosi syntymänsä päivän ja sanoi: – Kadotkoon jäljettömiin se päivä, jona synnyin, yö, joka tiesi kertoa: poika on siinnyt. Haihtukoon pimeään se päivä, älköön Jumala taivaassaan muistako sitä, älköön aamun valo sitä koskettako. Kuoleman varjo vieköön sen mukanaan, musta pilvi peittäköön sen, auringon pimentyminen säikyttäköön sen pois. Nielköön synkkä pimeys sen yön, niin ettei sitä lasketa vuoden päiviin, että se katoaa kuukauden öiden kierrosta. Hedelmätön olkoon se yö, ilosta tyhjä. Sen päivän lävistäköön kirous, joka herättäisi itsensä Leviatanin. Pimetkööt sen aamun tähdet, älköön se yö nähkö sarastuksen valoa, turhaan se odottakoon päivänkoiton katsetta. Se päivä ja yö ei sulkenut edestäni kohdun porttia, ei kätkenyt silmiltäni tätä kärsimystä. Miksi en syntynyt kuolleena, miksi en menehtynyt tultuani äidin kohdusta? Miksi äitini polvet ottivat minut vastaan, miksi rinnat antoivat ravinnon? Minä lepäisin haudassa aivan hiljaa, nukkuisin, minulla olisi rauha. Minä lepäisin kuninkaiden ja mahtimiesten seurassa, noiden, jotka ovat jättäneet jälkeensä muistomerkkejä, mahtavia raunioita. Minä lepäisin ruhtinaitten seurassa, noiden, joilla oli kultaa, jotka täyttivät palatsinsa hopealla. Niin kuin kuollut sikiö olisin poissa, maahan kaivettu ja olematon, niin kuin lapsi, joka ei päivänvaloa nähnyt. Siellä pahantekijöitten raivo lakkaa ja itsensä uuvuksiin raataneet saavat levon, siellä pääsevät vangit vaivastaan, piiskurien huudot eivät enää heitä ahdista. Yhtä ovat siellä pieni ja suuri, orja on herrastaan vapaa. Miksi hän antaa elämän valon sille, jonka osa on kärsimys, miksi niille, joiden elämä on täynnä katkeruutta? He odottavat kuolemaa, mutta se ei tule, he etsivät sitä enemmän kuin aarretta. Kun kuolema heidät korjaa, he iloitsevat, heidän suurin riemunsa on hauta. Miksi hän antaa elämän valon miehelle, joka on Jumalan saartama, jolta tie on kadonnut? Minun leipääni on itku ja voihke, veden lailla virtaa minun valitukseni. Mitä kammosin ja kauhistuin, se tapahtui, mitä eniten pelkäsin, se kohtasi minut. Ei rauhaa, ei lepoa, ei tyventä hetkeksikään, yhä uudelleen tuska lyö ylitseni.

Jobin kirja 3:1-26 Finnish 1776 (FI1776)

Sitte avasi Job suunsa ja kirosi päivänsä. Ja Job vastasi ja sanoi: Se päivä olkoon kadotettu, jona minä syntynyt olen, ja se yö, jona sanottiin: mies on siinnyt. Se päivä olkoon pimiä, ja älköön Jumala kysykö ylhäältä sen perään: älköön kirkkaus paistako hänen päällensä. Pimeys ja kuolon varjo peittäköön hänen, olkoon pilvi hänen päällänsä; ja musta päivän sumu tehkään hänen kauhiaksi. Sen yön käsittäköön pimeys, ja älkään iloitko vuosikausien päiväin seassa, ja älkään tulko kuukausien lukuun. Katso, olkoon se yö yksinäinen ja älköön yhtäkään iloa tulko siihen. Ne jotka päivää kiroovat, he kirotkoot sitä, ne jotka ovat valmiit herättämään Leviatania. Sen tähdet olkoot pimiät hämärässänsä, odottakoot valkeutta, ja ei tulko, ja älkööt nähkö aamuruskon silmäripsiä, Ettei se sulkenut minun kohtuni ovea, ja ei kätkenyt onnettomuutta silmäini edestä. Miksi en minä kuollut äitini kohdussa? Miksi en minä läkähtynyt äitini kohdusta tultuani? Miksi he ovat ottaneet minun helmaansa? Miksi minä olen nisiä imenyt? Niin minä nyt makaisin, olisin alallani, lepäisin, ja minulla olis lepo. Maan kuningasten ja neuvojain kanssa, jotka heillensä rakentavat sitä mikä kylmillä on; Eli päämiesten kanssa, joilla kultaa on, ja joiden huoneet ovat täynnä hopiaa; Eli niinkuin keskensyntyneet kätketyt; ja en oliskaan: niinkuin nuoret lapset, jotka ei koskaan valkeutta nähneet. Siellä täytyy jumalattomain lakata väkivallastansa; siellä ovat ne levossa, jotka paljon vaivaa nähneet ovat; Siellä on vangeilla rauha muiden kanssa, ja ei kuule vaatian ääntä; Siellä ovat sekä pienet että suuret, ja palveliat vapaat isännistänsä: Miksi valkeus on annettu vaivaisille, ja elämä murheellisille sydämille? Niille, jotka odottavat kuolemaa, ja ei se tule, ja kaivaisivat sitä ennen kuin aarnihautaa? Niille, jotka kovin iloitsevat ja riemuitsevat, että he saisivat haudan? Ja sille miehelle, jonka tie kätketty on, ja hänen edestänsä Jumalalta peitetty? Sillä minun leipäni tykönä minä huokaan, ja minun parkuni vuodatetaan niinkuin vesi, Sillä jota minä pelkäsin, se tuli minun päälleni, ja mitä minä kartin, tapahtui minulle. Enkö minä ollut onnellinen? enkö minä ollut rauhassa? eikö minulla ollut hyvä lepo? ja nyt senkaltainen levottomuus tulee.

Jobin kirja 3:1-26 Kirkkoraamattu 1933/38 (FB38)

Senjälkeen Job avasi suunsa ja kirosi syntymäpäivänsä; Job lausui ja sanoi: "Kadotkoon se päivä, jona minä synnyin, ja se yö, joka sanoi: 'Poika on siinnyt'. Se päivä muuttukoon pimeydeksi; älköön Jumala korkeudessa sitä kysykö, älköönkä valonsäde sille paistako. Omistakoon sen pimeys ja pilkkopimeä, pilvi laskeutukoon sen päälle, peljästyttäkööt sitä päivänpimennykset. Sen yön ryöstäköön pimeys; älköön se iloitko vuoden päivien parissa, älköön tulko kuukausien lukuun. Katso, hedelmätön olkoon se yö, älköön siinä riemuhuuto raikuko. Kirotkoot sen päivänmanaajat, ne, jotka saavat hereille Leviatanin. Pimentykööt sen kointähdet, odottakoon se valoa, joka ei tule, älköön se aamuruskon silmäripsiä nähkö, koska se ei sulkenut minulta kohdun ovia eikä kätkenyt vaivaa minun silmiltäni. Miksi en kuollut heti äidin helmaan, miksi en menehtynyt kohdusta tullessani? Miksi olivat minua vastaanottamassa polvet, minkätähden rinnat imeäkseni? Sillä makaisinhan rauhassa silloin, nukkuisin ja saisin levätä kuningasten ja maan neuvosmiesten kanssa, jotka ovat rakentaneet itselleen pyramiideja, päämiesten kanssa, joilla on ollut kultaa, jotka ovat täyttäneet talonsa hopealla; tahi olisin olematon niinkuin maahan kätketty keskoinen, niinkuin sikiöt, jotka eivät ole päivänvaloa nähneet. Siellä lakkaavat jumalattomat raivoamasta, siellä saavat uupuneet levätä; kaikki vangit ovat rauhassa, eivät kuule käskijän ääntä. Yhtäläiset ovat siellä pieni ja suuri, orja on vapaa herrastansa. Miksi hän antaa vaivatulle valoa ja elämää murhemielisille, jotka odottavat kuolemaa, eikä se tule, jotka etsivät sitä enemmän kuin aarretta, jotka iloitsisivat riemastuksiin asti, riemuitsisivat, jos löytäisivät haudan — miehelle, jonka tie on ummessa, jonka Jumala on aitaukseen sulkenut? Sillä huokaukseni on tullut minun leiväkseni, valitukseni valuu kuin vesi. Sillä mitä minä kauhistuin, se minua kohtasi, ja mitä minä pelkäsin, se minulle tapahtui. Ennenkuin tyynnyin, rauhan ja levon sain, tuli tuska jälleen."