Job 3:1-26

Sen jälkeen Job alkoi puhua ja kirosi syntymäpäivänsä. Hän sanoi: ”Kadotkoon se päivä, jona synnyin, ja yö, joka sanoi: ’Poika on siinnyt.’ Muuttukoon pimeydeksi se päivä. Älköön sitä kysykö Jumala korkeudessa, älköön sille valo loistako. Vaatikoon sen itselleen pimeys ja kuoleman varjo. Laskeutukoon pilvi sen päälle, kauhistuttakoon sitä päivän pimeneminen. Ottakoon pimeys pois sen yön. Älköön se iloitko vuoden päivien joukossa, älköön se kuuluko kuukausien lukuun. Hedelmätön olkoon se yö, älköön sinä yönä riemuhuuto raikuko. Kirotkoon sen päivienmanaajat, ne, jotka ovat valmiit herättämään Leviatanin . Pimentykööt sen aamutähdet. Odottakoon se valoa, joka ei tule, älköön se aamuruskon katsetta nähkö, sillä se ei sulkenut minulta kohdun ovea eikä kätkenyt vaivaa silmiltäni.” ”Miksi en kuollut heti äitini helmaan, menehtynyt kohdusta tullessani? Miksi olivat polvet minua vastaanottamassa, minkä vuoksi rinnat imeäkseni? Makaisinhan nyt rauhassa, nukkuisin ja saisin levätä kuninkaiden ja maan neuvosmiesten kanssa, jotka ovat jälleenrakentaneet raunioita, tai päämiesten kanssa, joilla oli kultaa, jotka täyttivät talonsa hopealla. Tai olisin olematon kuin maahan kätketty keskonen, kuin lapset, jotka eivät ole nähneet päivänvaloa. Siellä lakkaavat jumalattomat raivoamasta, siellä saavat uupuneet levätä. Kaikki vangit ovat rauhassa, eivät kuule piiskurin ääntä. Samanlaisia ovat siellä pieni ja suuri, orja on vapaa herrastaan.” ”Miksi hän antaa vaivatulle valoa ja elämää murhemielisille? Hehän odottavat kuolemaa, joka ei tule, etsivät sitä enemmän kuin aarretta. He iloitsisivat riemusta huutaen, jos saisivat osakseen haudan. Miksi hän antaa valoa miehelle, jonka tie on ummessa, jonka Jumala on sulkenut aitaukseen? Huokaus on tullut leiväkseni, valitukseni virtaa kuin vesi. Mitä minä kauhistuin, se minua kohtasi, mitä pelkäsin, se minulle tapahtui. En ehtinyt tyyntyä, en asettua rauhaan enkä käydä lepoon, kun tuska tuli jälleen.”