Hän oli kaikkein ylönkatsottava ja kaikkein halvin, kipua ja sairautta täynnä. Hän oli niin ylönkatsottu, ettei kenkään kehdannut katsoa hänen päällensä, sentähden emme häntä minäkään pitäneet. Totisesti hän kantoi meidän sairautemme, ja meidän kipumme hän sälytti päällensä; mutta me pidimme hänen Jumalalta rangaistuna, piestynä ja vaivattuna. Vaan hän on haavoitettu meidän pahain tekoimme tähden, ja meidän synteimme tähden on hän hosuttu. Rangaistus on hänen päällänsä, että meillä rauha olis, ja hänen haavainsa kautta olemme me parannetut. Kaikki me vaelsimme eksyksissä niinkuin lampaat: itsekukin meistä poikkesi omalle tiellensä; mutta Herra heitti kaiken meidän vääryytemme hänen päällensä. Kuin hän rangaistiin ja vaivattiin, niin ei hän suutansa avannut; niinkuin karitsa, joka teuraaksi viedään, ja niinkuin lammas, joka keritsiänsä edessä vaikenee, niin ei hänkään suutansa avannut. Mutta hän on otettu pois ahdistuksesta ja tuomiosta; kuka taitaa sanoa hänen elämänsä pituuden? sillä hän on sivallettu pois eläväin maalta, kuin hän minun kansani pahain tekoin tähden rangaistiin. Hänen hautansa aiottiin jumalattomain sekaan, rikkaan tykö tuli hän kuitenkin kuoltuansa. Ei hän kellenkään vääryyttä tehnyt, eikä petosta ollut hänen suussansa. Mutta Herra tahtoi hänen niin piestä sairaudella; koska hän on henkensä vikauhriksi antanut, niin hän saa nähdä siemenen ja elää kauvan, ja Herran aivoitus on hänen kädessänsä menestyvä. Että hänen sielunsa on työtä tehnyt, saa hän ilonsa nähdä, ja tulee ravituksi. Tuntemisensa kautta minun vanhurskas palveliani monta vanhurskauttaa; sillä hän kantaa heidän syntinsä.
Lue Jesaja 53
Jaa
Vertaile kaikkia käännöksiä: Jesaja 53:3-11
5 Days
These are unprecedented times for those of us who are alive on planet earth at this moment. Historically, we can find hope if we turn to the One who made it all and is Lord of all. What does the Bible say about why these things happen, what is God’s response to it, and what is my hope in life and death?
7 Days
We’re all chasing something. Usually something just out of reach—a better job, a more comfortable home, a perfect family, the approval of others. But isn’t this tiring? Is there a better way? Find out in this new Life.Church Bible Plan, accompanying Pastor Craig Groeschel’s message series, Chasing Carrots.
7 päivää
Jeesus aloitti julkisen toimintansa noin 30-vuotiaana ja se kesti kolmisen vuotta. Jeesuksen Messiaan tehtävä huipentui pääsiäisviikkoon, josta kaikki evankeliumit kertovat tarkasti. Ihmeelliset tapahtumat jatkuivat pääsiäisen jälkeenkin. Kiirastorstaista helluntaihin (nämä päivät mukaan lukien) on 53 päivää. Tässä seitsemän päivän lukusuunnitelmassa tutkimme tuon ajanjakson tärkeimpiä tapahtumia. Suunnitelma sisältää hartaudet, podcastit ja keskustelukysymyksiä esimerkiksi raamattupiiriä varten. Lukuohjelman tekstit pohjautuvat RaamattuStartti-sivustoon, jonka on julkaissut Raamatunlukijain Liitto.
8 Päivää
Vanhan testamentin profeetat ja sankarilliset henkilöt ottivat Jumalan antaman tehtävän vastaan usein epävarmoina itsestään ja vastustellen. Jotkut sankarit lankesivat synteihin, mutta silti Jumala toteutti heidän kauttaan pelastussuunnitelmaansa. Profeetat saivat Jumalalta joskus kummalliseltakin kuulostavan sanoman, jonka he kuitenkin julistivat kansalleen. Tämä kahdeksan päivän lukuohjelma pohjautuu Raamatunlukijain Liiton julkaisemaan RaamattuStartti-sivustoon. Siinä tutustutaan neljään sankariin ja neljän profeetan sanomaan. Lukuohjelma sisältää hartaudet, keskustelukysymyksiä ja podcastit.
Tallenna jakeita, lue offline-tilassa, katso opetusvideoleikkeitä ja paljon muuta!
Koti
Raamattu
Suunnitelmat
Videot