Job 17
17
17 LUKU.
Jobin puheen jatkoa: Hän odottaa puolustajakseen Jumalaa, joka ei voi sallia, että ymmärtämättömät ja sydämettömät ystävät pääsisivät voitolle hänestä, jonka tappio masentaisi oikeamieliset. Ystäväin on turha puhua hänelle toivosta: Kuolema on hänen ainoa toivonsa.
1"Minun henkeni on rikki raastettu,
minun päiväni sammuvat,
kalmisto on minun osani.
2Totisesti, pilkka piirittää minua
ja silmäni täytyy yhä katsella heidän ynseilyänsä.
3 # Sananl. 6:1 Aseta puolestani pantti talteesi;
kuka muu rupeaisi kättä lyöden minun takaajakseni?
4Sillä sinä olet sulkenut ymmärrykseltä
heidän sydämensä;
sentähden sinä et päästä heitä voitolle.
5Ystäviä kutsutaan osajaolle,
mutta omilta lapsilta raukeavat silmät.
6 # Job 30:9; Ps. 44:15; Valit. 3:14 Minut on pantu kansoille sananlaskuksi;
silmille syljettäväksi minä olen tullut.
7Minun silmäni on hämärtynyt surusta,
ja kaikki minun jäseneni ovat kuin varjo.
8Tästä oikeamieliset hämmästyvät,
ja viatonta kuohuttaa jumalattoman meno.
9Mutta hurskas pysyy tiellänsä,
ja se, jolla on puhtaat kädet, kasvaa voimassa.
10Mutta te kaikki, tulkaa jälleen tänne;
en löydä minä viisasta joukostanne.
11Päiväni ovat menneet,
rauenneet ovat aivoitukseni,
mitä sydämeni ikävöitsi.
12Yön he tekevät päiväksi;
valo muka lähenee pimeydestä.
13Jos kuinka toivon, on tuonela asuntoni;
minä levitän vuoteeni pimeyteen,
14 # Job 25:6 minä sanon haudalle: 'Sinä olet isäni',
ja madoille: 'Äitini ja sisareni'.
15Missä on silloin minun toivoni,
ja kuka saa minun toivoani katsella?
16Ne astuvat alas tuonelan salpojen taa,
kun yhdessä lepäämme tomussa."
Tällä hetkellä valittuna:
Job 17: FB38
Korostus
Jaa
Kopioi
Haluatko, että korostuksesi tallennetaan kaikille laitteillesi? Rekisteröidy tai kirjaudu sisään
(vapaa tekijänoikeuksista) (free of copyright)