Neljäs Mooseksen kirja 10:11-36

Neljäs Mooseksen kirja 10:11-36 FB92

Toisen vuoden toisen kuun kahdentenakymmenentenä päivänä pilvi kohosi liitonarkkua suojaavan telttamajan päältä. Silloin israelilaiset lähtivät liikkeelle Siinain autiomaasta. He siirtyivät pysähdyspaikasta toiseen, kunnes pilvi pysähtyi Paranin autiomaahan. Ensimmäisen kerran he nyt tekivät matkaa niiden ohjeiden mukaisesti, jotka Mooses oli Herralta saanut. Etumaisena lähti matkaan Juudan leirikunta tunnuksineen ja kaikkine joukkoineen. Juudan heimon joukkoja johti Nahson, Amminadabin poika, Isaskarin heimon joukkoja Netanel, Suarin poika, ja Sebulonin heimon joukkoja Eliab, Helonin poika. Kun telttamaja oli purettu, lähtivät liikkeelle Gersonin ja Merarin jälkeläiset, jotka kantoivat majaa. Sitten lähti liikkeelle Ruubenin leirikunta tunnuksineen ja kaikkine joukkoineen. Ruubenin heimon joukkoja johti Elisur, Sedeurin poika, Simeonin heimon joukkoja Selumiel, Surisaddain poika, ja Gadin heimon joukkoja Eljasaf, Deuelin poika. Sitten lähtivät liikkeelle kehatilaiset, jotka kantoivat pyhäkön esineitä. Telttamaja oli saatava pystyyn aina ennen heidän tuloaan. Seuraavaksi lähti liikkeelle Efraimin leirikunta tunnuksineen ja kaikkine joukkoineen. Efraimin heimon joukkoja johti Elisama, Ammihudin poika, Manassen heimon joukkoja Gamliel, Pedasurin poika, ja Benjaminin heimon joukkoja Abidan, Gideonin poika. Sitten lähti liikkeelle kaikkien leirikuntien jälkijoukkona Danin leirikunta tunnuksineen ja kaikkine joukkoineen. Danin heimon joukkoja johti Ahieser, Ammisaddain poika, Asserin heimon joukkoja Pagiel, Okranin poika, ja Naftalin heimon joukkoja Ahira, Enanin poika. Tätä marssijärjestystä israelilaiset noudattivat aina siirtyessään uuteen paikkaan. Mooses sanoi midianilaisen appensa Reuelin pojalle Hobabille: »Me lähdemme nyt matkaan kohti sitä paikkaa, jonka Herra on meille luvannut. Lähde meidän mukaamme, niin me palkitsemme sinut runsaasti, sillä Herra on luvannut Israelin osaksi paljon hyvää.» Mutta Hobab vastasi hänelle: »En lähde. Minä haluan palata omaan maahani, oman heimoni luo.» Silloin Mooses sanoi hänelle: »Ethän jätä meitä! Sinä tiedät parhaiten, mihin me voimme leiriytyä autiomaassa. Tule meille oppaaksi. Jos lähdet meidän mukaamme, niin saat meiltä osuutesi kaikesta siitä hyvästä, jonka Herra meille antaa.» Israelilaiset lähtivät Herran vuoren luota ja kulkivat kolme päivänmatkaa, ja Herran liitonarkku kulki koko ajan heidän edellään etsien heille levähdyspaikat. Herran pilvi oli joka päivä heidän yläpuolellaan, kun he lähtivät liikkeelle leiripaikastaan. Aina arkun lähtiessä liikkeelle Mooses sanoi: – Kulje edellämme, Herra! Hajota vihollisesi, karkota vastustajat tieltäsi! Arkun pysähtyessä hän sanoi