Valitusvirret 3:1-20

Minä onneton mies! Paljon olen kärsinyt, Herra on lyönyt minua vihansa sauvalla. Hän kuljetti minua, hän vei minut pimeään, pilkkopimeään. Hän on nostanut kätensä minua vastaan päivä päivältä yhä uudelleen. Hän repi rikki ihoni, raateli lihani, murskasi kaikki luuni. Hän rakensi varustuksia minua vastaan, ympäröi minut tuskan muurilla. Keskelle pimeyttä hän pani minut asumaan, kuin kauan sitten kuolleitten joukkoon. Hän sulki minun tieni, en pääse pakoon, hän pani minulle painavat kahleet. Vaikka kuinka huudan ja valitan, hän ei kuule rukoustani. Hän tukki tieni kivenjärkäleillä, antoi minun kulkea harhaan. Hän väijyi minua kuin karhu, kuin leijona piilopaikassaan. Hän eksytti minut tieltä, raateli minut, jätti hylättynä makaamaan. Hän jännitti jousensa ja suuntasi nuolensa minua kohti. Hän ampui minuun viinensä nuolet, lävisti rintani. Minusta tuli kaiken kansan pilkka, ainainen ivan aihe. Hän syötti minulle katkeria yrttejä, juotti karvasta juomaa. Hän polki minut maan tomuun, pani hampaani jauhamaan soraa. Minä kadotin onneni päivät, unohdin, millaista on elää rauhassa. Minä sanoin: »Kaiken olen menettänyt, Herra on vienyt minulta toivon.» Kurjuuteni ja kodittomuuteni täyttää mieleni, kaikki maistuu myrkyltä ja koiruoholta. Minä en voi unohtaa onnettomuuttani, en saa sitä mielestäni.