YouVersion Logo
Search Icon

Hoosea 7

7
7 LUKU.
Efraimin ja Samarian rikokset.
1Kun minä Israelia parannan,
silloin tulevat julki Efraimin rikokset
ja Samarian pahuudet;
sillä he harjoittavat petosta,
varas tunkeutuu sisään,
ja rosvojoukko ryöstää ulkona.
2Eivät he ajattele sydämessään,
että minä muistan kaiken heidän pahuutensa.
Nyt heidän tekonsa piirittävät heidät,
ne ovat tulleet minun kasvojeni eteen.
3He ilahuttavat pahuudellansa kuningasta
ja valheillansa ruhtinaita.
4Kaikki he ovat avionrikkojia;
he ovat kuin leipojan sytyttämä uuni:
hän jättää tulen kohentamatta
taikinan sotkemisesta sen happanemiseen asti.
5 # Jes. 5:11 Meidän kuninkaamme päivänä
ovat ruhtinaat sairaina viinin hehkusta.
Hän lyö kättä pilkkaajain kanssa.
6Sillä he ovat juonillaan saattaneet sydämensä
kuumaksi kuin uuni;
koko yön heidän leipojansa nukkuu,
aamulla se palaa kuin liekitsevä tuli.
7He ovat kaikki kuumia kuin uuni,
he syövät tuomarinsa:
kaikki heidän kuninkaansa ovat kaatuneet,
ei yksikään niistä ole minua avuksi huutanut.
8 # Ps. 106:35 Efraim sekaantuu kansojen joukkoon.
Efraim on tullut leivän kaltaiseksi,
jota ei ole käännetty.
9Muukalaiset syövät hänen voimansa,
mutta ei hän sitä ymmärrä.
Hänen hiuksensakin ovat jo harmaiksi käyneet,
mutta hän ei ymmärrä.
10 # Hoos. 5:5 Israelin ylpeys syyttää häntä vasten silmiä,
eivätkä he palaja Herran, Jumalansa, tykö,
eivät etsi häntä, vaikka kaikki näin on.
11 # 2. Kun. 15:19; 2. Kun. 16:7; 2. Kun. 17:4; Hoos. 5:13; Hoos. 12:1 Efraim on tullut kyyhkysen kaltaiseksi,
joka on tyhmä ja taitamaton:
he huutavat avuksi Egyptiä, he menevät Assuriin.
12Juuri kun ovat menossa,
minä levitän verkkoni heidän päällensä
ja pudotan heidät alas kuin taivaan linnut;
minä kuritan heitä,
niinkuin on julistettu heidän seurakunnallensa.
13 # 5. Moos. 28:15 Voi heitä, sillä he ovat menneet minua pakoon!
Häviö heille, sillä he ovat minusta luopuneet!
Minä tahdoin lunastaa heidät,
mutta he puhuivat minua vastaan valheita.
14Eivät he huuda minun puoleeni sydämestänsä,
vaan ulvovat vuoteissansa.
Jyvien ja viinin tähden he kokoontuvat.
Minua vastaan he niskoittelevat.
15Minä olen heitä kurittanut,
minä olen vahvistanut heidän käsivartensa,
mutta minua vastaan he ovat aikoneet pahaa.
16 # Ps. 78:57; Kol. 3:1 He kääntyvät, mutta eivät korkeutta kohti.
He ovat kuin pettävä jousi.
Heidän ruhtinaittensa pitää kaatuman miekkaan
kieltensä kiukkuisuuden tähden.
Tästä he saavat pilkan Egyptin maassa.

Currently Selected:

Hoosea 7: FB38

Highlight

Share

Copy

None

Want to have your highlights saved across all your devices? Sign up or sign in