YouVersion Logo
Search Icon

Job 26

26
JOBIN YHDEKSÄS PUHE
Kuinka oletkaan auttanut voimatonta!
1Tähän Job vastasi:
2”Kuinka oletkaan auttanut voimatonta, pelastanut sen, jonka käsivarsi on heikko! 3 Kuinka oletkaan neuvonut sitä, jolta puuttuu viisautta, ja tuonut julki paljon ymmärrystä! 4 Kenelle oikein olet sanasi osoittanut? Kenen henki on kauttasi puhunut?”
Jumalan valtasuuruus
5”Vainajat vapisevat vesien ja niiden asukkaitten alapuolella. 6 Tuonela on paljaana Jumalan edessä, eikä ole manalalla peitettä. 7Pohjoiset taivaat hän levittää tyhjyyden yli, ripustaa maan olemattoman päälle. 8Hän käärii vedet pilviinsä, eivätkä pilvet halkea niiden painosta. 9 Hän peittää näkyvistä valtaistuimensa, levittää pilvensä sen yli. 10 Hän on piirtänyt rajan, kaaren vetten pinnalle, sinne asti, missä valo päättyy pimeään. 11 Taivaan pylväät huojuvat, ne kauhistuvat hänen nuhteluaan. 12 Voimallaan hän taltutti meren, ymmärryksensä voimalla hän murskasi Rahabin . 13Hänen henkäyksestään taivas kirkastui. Hänen kätensä lävisti pakenevan käärmeen. 14Katso, nämä ovat ainoastaan hänen tekojensa ääriviivat, kuinka hiljainen onkaan kuiskaus, jonka hänestä kuulemme! Kuka sitten voi käsittää hänen väkevyytensä jylinän?”

Currently Selected:

Job 26: FinRK

Highlight

Share

Copy

None

Want to have your highlights saved across all your devices? Sign up or sign in