YouVersion Logo
Search Icon

Jesaja 64

64
Katuvan Israelin rukous
1Jospa sinä halkaisisit taivaat ja astuisit alas, niin että vuoret järkkyisivät edessäsi, niin kuin risut leimahtavat tuleen, niin kuin vesi kiehuu tulen voimasta. Tee nimesi tunnetuksi vastustajillesi, niin että kansat vapisisivat sinun kasvojesi edessä, 2 kun sinä teet pelottavia tekoja, joita emme odottaneet. Jospa astuisit alas, niin että vuoret järkkyisivät sinun edessäsi! 3 Ei ole ikiajoista asti kuultu, ei korviin kantautunut eikä silmä nähnyt muuta Jumalaa paitsi sinut, joka sellaisia tekisi häntä odottavalle. 4 Sinä käyt kohtaamaan niitä, jotka iloiten noudattavat vanhurskautta ja muistavat sinua teilläsi. Mutta me teimme syntiä, ja sinä vihastuit. Näin on ollut ikiajoista asti – saammeko pelastuksen? 5 Kaikista meistä on tullut kuin saastaa ja kaikki meidän vanhurskautemme on kuin tahrainen vaate. Kaikki me olemme lakastuneet kuin lehdet, ja pahat tekomme heittelevät meitä kuin tuuli. 6Ei ole ketään, joka huutaisi avukseen sinun nimeäsi, havahtuisi pitämään sinusta kiinni, sillä sinä olet peittänyt meiltä kasvosi, jättänyt meidät menehtymään syntiemme valtaan. 7 Mutta olethan sinä, Herra , meidän isämme! Me olemme savi, ja sinä olet meidän valajamme, kaikki me olemme sinun kättesi tekoa. 8 Herra, älä kovin vihastu äläkä loputtomiin muistele pahoja tekojamme. Katso, me kaikki olemme sinun kansaasi. 9 Sinun pyhät kaupunkisi ovat tulleet autioksi, Siion on tullut autiomaaksi, Jerusalem autioitunut. 10 Tuo pyhä ja ihana huone, jossa isämme sinua ylistivät, on tulella poltettu. Raunioina on kaikki meille kallisarvoinen. 11Voitko tästä huolimatta hillitä itsesi, Herra , voitko olla vaiti ja vaivata meitä ylen määrin?

Currently Selected:

Jesaja 64: FinRK

Highlight

Share

Copy

None

Want to have your highlights saved across all your devices? Sign up or sign in