YouVersion Logo
Search Icon

1. Mooseksen kirja 6

6
VEDENPAISUMUS
Ihmissuvun turmelus
1Kun ihmiset alkoivat lisääntyä maan päällä ja heille syntyi tyttäriä, 2 Jumalan pojat näkivät, että ihmisten tyttäret olivat kauniita, ja he ottivat itselleen vaimoikseen kaikki, jotka parhaiksi katsoivat. 3 Silloin Herra sanoi: ”Minun Henkeni ei vallitse ihmisessä ikuisesti, koska hän on vain lihaa. Olkoon siis hänen aikansa satakaksikymmentä vuotta.” 4Siihen aikaan ja myöhemminkin maan päällä oli jättiläisiä, kun Jumalan pojat yhtyivät ihmisten tyttäriin ja nämä synnyttivät heille lapsia. Nämä olivat noita muinaisajan sankareita, kuuluisia miehiä.
5Mutta Herra näki, että ihmisen pahuus oli suuri maan päällä ja että kaikki hänen sydämensä ajatukset ja taipumukset olivat kaiken aikaa ainoastaan pahat. 6Silloin Herra katui, että oli tehnyt ihmiset maan päälle, ja hänen sydämensä tuli murheelliseksi. 7 Herrasanoi: ”Minä pyyhin pois maan päältä ihmisen, jonka loin. Minä hävitän ihmiset ja eläimet, myös pikkueläimet ja taivaan linnut, sillä minä kadun, että olen ne tehnyt.” 8 Nooa sai kuitenkin armon Herran silmissä.
9Nämä ovat Nooan suvun vaiheet. Nooa oli aikalaistensa keskuudessa hurskas ja nuhteeton mies, ja hän vaelsi Jumalan yhteydessä. 10Nooalle syntyi kolme poikaa: Seem, Haam ja Jaafet. 11 Mutta maa oli turmeltunut Jumalan edessä ja tullut täyteen väkivaltaa. 12 Kun Jumala katsoi maata, hän näki, että se oli turmeltunut, sillä kaikki liha maan päällä oli turmellut vaelluksensa.
Nooan arkki
13Jumala sanoi Nooalle: ”Minä olen päättänyt tehdä lopun kaikesta lihasta, sillä maa on ihmisten vuoksi tullut täyteen väkivaltaa. Minä hävitän heidät ja maan heidän kanssaan. 14 Tee itsellesi arkki goofer-puusta. Tee arkki täyteen koppeja ja sivele se maapiellä sisältä ja ulkoa. 15 Sinun on tehtävä se näin: Arkin pituuden tulee olla kolmesataa kyynärää, leveyden viisikymmentä kyynärää ja korkeuden kolmekymmentä kyynärää. 16 Tee arkkiin valoaukko, tee se ylhäältä katsoen kyynärän korkeudelle ja sijoita ovi arkin kylkeen. Tee arkkiin kolme kerrosta, alimmainen, toinen ja kolmas. 17 Katso, minä lähetän vedenpaisumuksen maan päälle hävittämään taivaan alta kaiken lihan, jossa on elämän henki. Silloin maan päällä kaikki menehtyy. 18 Mutta sinun kanssasi minä teen liiton. Sinun on mentävä poikiesi, vaimosi ja poikiesi vaimojen kanssa arkkiin 19ja vietävä sinne kaksi kutakin lajia kaikista eläimistä, kaikesta lihasta, säilyttääksesi ne hengissä kanssasi. Niitä tulee olla koiras ja naaras. 20 Luoksesi tulee lintuja lajiensa mukaan, karjaeläimiä lajiensa mukaan ja kaikkia maan pikkueläimiä lajiensa mukaan, kaksi kustakin lajista, että ne säilyisivät hengissä. 21 Hanki itsellesi kaikenlaista syötäväksi kelpaavaa ravintoa ja kokoa sitä talteen niin paljon, että se riittää ruuaksi sinulle ja niille kaikille.” 22 Nooa teki kaiken aivan niin kuin Jumala oli käskenyt hänen tehdä.

Currently Selected:

1. Mooseksen kirja 6: FinRK

Highlight

Share

Copy

None

Want to have your highlights saved across all your devices? Sign up or sign in