Peloton: Kuuden viikon matka Esimerkki
Viikko 1: Tuuli ja aallot
HÄNEN SANANSA VESI
Lue Matteus 14:22-33.
Yön neljännen vahdin aikaan Jeesus käveli heitä kohti veden päällä. Joskus meistä tulee niin hermostuneita olosuhteidemme takia, että meidän on vaikea nähdä Jumalaa työssä niiden keskellä. Erityisesti, jos koettelemus jatkuu ja jatkuu. Voitko samaistua tähän? Kun jokin iskee meihin sivulta ja odottamatta tai nappaa meidät, kun olemme hataralla pohjalla, voimme menettää tasapainomme kokonaan. Voimme kadottaa sen, minkä tiedämme olevan totta. Mutta salliko Herra tämän auttaakseen vahvistamaan sitä, minkä ajattelemme tuntevamme niin hyvin? TIEDÄMMEKÖ me todella, että Jumala on ohjaksissa ja uskommeko sen joka hetki?
KÄVELE TOTUUDESSA
Tuuli oli vastainen ja aallot löivät heitä. Vaikutti siltä, kuin opetuslapset eivät pääsisi mihinkään. Mutta Jumala sanoo sanassaan, 'Lakatkaa te huolehtimasta! Tietäkää, että minä olen Jumala (Ps. 46:11). On vaikea levätä Jumalan sanan totuudessa, kun asiat eivät mene hyvin ja sinusta tuntuu siltä kuin kaatuisit. Kuuntele, mitä Jeesus sanoi opetuslapsilleen ennen kuin Hänet ristiinnaulittiin: 'Maailmassa te olette ahtaalla. Mutta pysykää rohkeina: minä olen voittanut maailman.' (Joh. 16:33). Aallot on hyvä kuvaus koettelemuksista ja vaikeuksista, joita kohtaamme. Koemme kiusausta kiinnittää katseemme omiin ongelmiimme emmekä Jeesukseen. Rukoillessasi ylistä Jumalaa, koska Hän on Jumala ja Hän ei pelkästään hallitse tuulta ja aaltoja, vaan koko maailmaa, myös sinun. Tunnusta epäuskosi tai epäilyksesi. Jos tarpeen, huuda apua, kuten Pietari teki: 'Herra, pelasta minut!' (Matt. 14:30). Ala lukemaan Joh. 15, kun sinulla on aikaa. Kuuntele Jeesusta niin kuin Hän puhuisi sinulle ja rohkaistu.
KOHDISTA SYDÄMESI SILMÄT
Lausu hiljaa tämän päivän lukukappale. Piilota se sydämeesi, mietiskele sitä ja tee siitä rukouksesi tälle päivää.
Matteus 14:31-33
Jeesus ojensi heti kätensä, tarttui häneen ja sanoi: 'Vähäinenpä on uskosi! Miksi aloit epäillä? Kun he olivat nousseet veneeseen, tuuli tyyntyi. Ja kaikki, jotka veneessä olivat, polvistuivat hänen eteensä ja sanoivat: 'Sinä olet todella Jumalan Poika.'

Tietoa tästä suunnitelmasta
Opi kuinka päästä yli pelosta, joka hukuttaa sinut ja estää sinua uskossasi ja elä kokonaan uutta elämää nauttien vapaudesta, pelottomuudesta ja tehokkuudesta elämässäsi ja todista! Ihanteellinen lukusuunnitelma kiireisille äideille, sinkkunaisille ja opiskelijoille.
More
Haluamme kiittää tämän suunnitelman tuottajaa Thistlebend Ministries:iä ja kirjoittaja Laurie Aker:ia. Lisätietoja: www.thistlebendcottage.org