Sananlaskujen kirja 13:1-25

Jaa

Sananlaskujen kirja 13:1-25 Raamattu Kansalle (FINRK)

Viisas poika kuuntelee isän ojennusta, mutta pilkkaaja ei ota nuhdetta kuullakseen. Suunsa hedelmästä ihminen saa nauttia hyvää, mutta uskottomilla on halu väkivaltaan. Joka pitää suunsa kurissa, säilyttää henkensä, mutta avosuinen joutuu turmioon. Laiskan sielu kaipaa mutta ei saa mitään, ahkerat tulevat ravituiksi. Vanhurskas vihaa valhepuhetta, mutta jumalattoman vaellus on iljettävää ja häpeällistä. Vanhurskaus varjelee nuhteettomasti vaeltavan, mutta jumalattomuus syöksee syntisen maahan. Toinen on olevinaan rikas omistamatta mitään, toinen köyhä, vaikka hänellä on paljon omaisuutta. Mies joutuu antamaan rikkautensa henkensä lunnaiksi, mutta köyhän ei tarvitse kuunnella uhkailua. Vanhurskaitten valo loistaa iloisesti, mutta jumalattomien lamppu sammuu. Ylimielisyys tuottaa pelkkää riitaa, mutta viisaus on niillä, jotka noudattavat neuvoja. Helposti saatu omaisuus hupenee, mutta joka vähin erin kokoaa, saa sen karttumaan. Pitkittynyt odotus tekee sydämen sairaaksi, mutta täyttynyt halu on elämän puu. Joka sanaa halveksii, joutuu tuhoon, joka käskyä pelkää, se palkitaan. Viisaan opetus on elämän lähde kuoleman ansojen välttämiseksi. Hyvä ymmärrys tuo suosiota, mutta petturien tie on kova. Jokainen järkevä toimii taitavasti, mutta tyhmä levittää typeryyttä. Jumalaton sanansaattaja suistuu turmioon, mutta uskollinen lähettiläs on kuin lääke. Kuria vierovalle köyhyys ja häpeä, mutta nuhdetta noudattavalle kunnia. Tyydytetty halu on sielulle mieluinen, pahan karttaminen tyhmille kauhistus. Vaella viisaiden kanssa, niin viisastut, tyhmien kumppanin käy huonosti. Synnintekijöitä vainoaa onnettomuus, mutta vanhurskaat saavat palkakseen onnen. Hyvä ihminen jättää perinnön lapsenlapsillekin, mutta syntisen varat talletetaan vanhurskasta varten. Köyhien uudismaa tuottaa runsaan ruuan, mutta moni joutuu tuhoon, kun oikeus ei vallitse. Joka vitsaa säästää, vihaa lastaan, joka häntä rakastaa, kurittaa häntä ajoissa. Vanhurskas saa syödä kyllikseen, mutta jumalattoman vatsa jää vajaaksi.

Sananlaskujen kirja 13:1-25 Kirkkoraamattu 1992 (FB92)

Viisas ottaa varteen isänsä moitteet, omahyväinen ei nuhteista piittaa. Hyvä sana ravitsee puhujansa, mutta pahantekijä janoaa väkivaltaa. Joka hillitsee kielensä, turvaa henkensä, suupaltti kulkee turmioon. Laiska toivoo mutta ei saa, ahkera syö itsensä kylläiseksi. Oikeamielinen vihaa valheellisuutta, jumalaton levittää häpeän löyhkää. Oikeamielinen pysyy oikealla tiellä, jumalaton syöksyy syntiin ja tuhoon. Moni rikkaaksi tekeytyvä on tyhjätasku, moni köyhyyttään valittava omistaa paljon. Rikkaalla on, mistä maksaa lunnaat, köyhää on turha uhkailla. Oikeamielisten valo sädehtii ja loistaa, mutta jumalattomien lamppu sammuu. Ylimielisyydestä koituu vain riitaa, viisas se, joka neuvoja kuulee. Mikä helposti tulee, se helposti menee, vähin erin kooten omaisuus karttuu. Pitkä odotus ahdistaa sydäntä, elämä elpyy, kun toive täyttyy. Joka halveksii neuvoja, maksaa kalliisti, joka käskyjä kunnioittaa, se palkitaan. Viisaan opetus on elämän lähde, se ohjaa ohi kuoleman loukkujen. Selkeä harkinta tuo arvostusta, mutta juonittelijan tie vie tuhoon. Viisas toimii kaikessa taitavasti, tyhmä panee näytteille tyhmyytensä. Petollinen sanansaattaja tuo tuhon, uskollinen lähetti tuo pelastuksen. Kuritonta odottaa köyhyys ja häpeä, kunnia sitä, joka nuhteita kuulee. Sydän iloitsee, kun toive täyttyy, pahasta luopuminen on houkalle kauhistus. Hae viisaiden seuraa, niin viisastut, pahoin käy, jos lyöttäydyt typerien joukkoon. Syntistä vainoavat tuskat ja vastukset, vanhurskas saa palkakseen onnen. Hyvä jättää perinnön lastenlapsilleenkin, syntisen varat talletetaan oikeamielisille. Köyhä saa raivioltaan kylliksi ruokaa, mutta vääryys vie viljan toisten käsiin. Joka vitsaa säästää, se vihaa lastaan, joka rakastaa, kurittaa häntä jo varhain. Oikeamielinen saa syödä kyllikseen, jumalaton jää näkemään nälkää.

Sananlaskujen kirja 13:1-25 Finnish 1776 (FI1776)

Viisas poika ottaa isänsä kurituksen, mutta pilkkaaja ei tottele rangaistusta. Suunsa hedelmästä kukin nautitsee hyvää, vaan jumalattomain sielu vääryyttä. Joka suunsa hallitsee, hän saa elää; vaan joka suunsa toimettomasti avajaa, se tulee hämmästykseen. Laiska pyytää ja ei saa, mutta viriät saavat yltäkylläisesti. Vanhurskas vihaa valhetta, mutta jumalatoin häpäisee ja pilkkaa itsiänsä. Vanhurskaus varjelee nuhteettoman, mutta jumalatoin meno kukistaa syntisen. Moni on köyhä suuressa rikkaudessa, ja moni rikas köyhyydessänsä. Rikkaudellansa taitaa joku lunastaa henkensä; mutta joka köyhä on, ei hän kuule kuritusta. Vanhurskasten valkeus tekee iloiseksi, vaan jumalattomain kynttilä sammuu. Ylpeiden seassa on aina riita, mutta viisaus saattaa ihmisen toimelliseksi. Rikkaus vähenee tuhlatessa, vaan koossa pitäin se enenee. Viivytetty toivo vaivaa sydäntä; vaan kuin se tulee, jota hän toivoo, se on elämän puu. Joka sanan katsoo ylön, hän turmelee itsensä; mutta joka käskyä pelkää, hän rauhassa vaeltaa. Viisaan oppi on elämän lähde, Välttämään kuoleman paulaa. Hyvä neuvo on otollinen; vaan ylönkatsojain tie on kova. Viisas tekee kaiken toimellisesti, vaan hullu ilmoittaa tyhmyyden. Jumalatoin sanansaattaja lankee onnettomuuteen, vaan totinen lähetys on terveellinen. Joka kurituksen hylkää, hänellä on köyhyys ja häpiä; vaan joka antaa itsensä rangaista, hän tulee kunniaan. Kun toivo tulee täytetyksi, niin sydän iloitsee; mutta joka pahuutta välttää; on hulluille kauhistukseksi. Joka viisasten kanssa käyskentelee, hän tulee viisaaksi; vaan joka hulluin kumppani on, hän tulee vahinkoon. Pahuus noudattaa syntisiä, mutta vanhurskaille kostetaan hyvyydellä. Hyvällä on perilliset lasten lapsissa; vaan syntisen tavara vanhurskaalle säästetään. Paljo ruokaa on köyhän kynnössä; vaan jotka vääryyttä tekevät, ne hukkuvat. Joka vitsaansa säästää, hän vihaa lastansa; vaan joka häntä rakastaa, hän aikanansa sitä kurittaa. Vanhurskas syö, että hänen sielunsa ravittaisiin; vaan jumalattomain vatsa on tyytymätöin.

Sananlaskujen kirja 13:1-25 Kirkkoraamattu 1933/38 (FB38)

Viisas poika kuulee isän kuritusta, mutta pilkkaaja ei ota nuhdetta kuullaksensa. Suunsa hedelmästä saa nauttia hyvää, mutta uskottomilla on halu väkivaltaan. Joka suistaa suunsa, se säilyttää henkensä, mutta avosuinen joutuu turmioon. Laiskan sielu haluaa, saamatta mitään, mutta ahkerain sielu tulee ravituksi. Vanhurskas vihaa valhepuhetta, mutta jumalattoman meno on iljettävä ja häpeällinen. Vanhurskaus varjelee nuhteettomasti vaeltavan, mutta jumalattomuus syöksee syntisen kumoon. Toinen on olevinaan rikas, omistamatta mitään, toinen olevinaan köyhä, vaikka on tavaraa paljon. Rikkautensa saa mies antaa henkensä lunnaiksi, mutta köyhän ei tarvitse uhkauksia kuunnella. Vanhurskasten valo loistaa iloisesti, mutta jumalattomien lamppu sammuu. Ylpeys tuottaa pelkkää toraa, mutta jotka ottavat neuvon varteen, niillä on viisaus. Tyhjällä saatu tavara vähenee, mutta joka vähin erin kokoaa, se saa karttumaan. Pitkä odotus tekee sydämen sairaaksi, mutta täyttynyt halu on elämän puu. Joka sanaa halveksii, joutuu sanan pantiksi; mutta joka käskyä pelkää, saa palkan. Viisaan opetus on elämän lähde kuoleman paulain välttämiseksi. Hyvä ymmärrys tuottaa suosiota, mutta uskottomien tie on koleikkoa. Jokainen mielevä toimii taitavasti, mutta tyhmä levittää hulluutta. Jumalaton sanansaattaja suistuu turmioon, mutta uskollinen lähetti on kuin lääke. Köyhyys ja häpeä kuritusta vierovalle, kunnia nuhdetta noudattavalle! Tyydytetty halu on sielulle suloinen, pahan karttaminen tyhmille kauhistus. Vaella viisasten kanssa, niin viisastut; tyhmäin seuratoverin käy pahoin. Syntisiä vainoaa onnettomuus, mutta vanhurskaat saavat onnen palkakseen. Hyvä jättää perinnön lastensa lapsillekin, mutta syntisen tavara talletetaan vanhurskaalle. Köyhien uudiskyntö antaa runsaan ruuan; mutta moni tuhoutuu, joka ei oikeudessa pysy. Joka vitsaa säästää, se vihaa lastaan; mutta joka häntä rakastaa, se häntä ajoissa kurittaa. Vanhurskas saa syödä kylläksensä, mutta jumalattomain vatsa jää vajaaksi.