Neljäs Mooseksen kirja 15:24-41

Neljäs Mooseksen kirja 15:24-41 Raamattu Kansalle (FINRK)

Jos siis rikkomus on tehty vahingossa, seurakunnan tietämättä, koko seurakunnan tulee uhrata mullikka polttouhriksi, miellyttäväksi tuoksuksi HERRALLE , ja siihen lain mukaan kuuluva ruoka- ja juomauhri sekä vuohipukki syntiuhriksi. Kun pappi on toimittanut sovituksen koko israelilaisten seurakunnalle, heille annetaan anteeksi, sillä rikkomus tapahtui vahingossa ja he ovat tuoneet uhrinsa tuliuhriksi HERRALLE sekä syntiuhrinsa HERRAN eteen erehdyksensä vuoksi. Silloin koko israelilaisten seurakunta saa anteeksi, samoin muukalainen, joka asuu heidän keskellään. Koko kansa on vastuussa erehdyksestä. Jos yksi ihminen rikkoo vahingossa, hänen on tuotava vuoden vanha vuohi syntiuhriksi. Kun pappi, sovittaakseen sen, joka vahingossa on tehnyt syntiä HERRAN edessä, toimittaa sovitusuhrin hänen puolestaan, hänelle annetaan anteeksi. Maassa syntyneillä israelilaisilla ja heidän keskellään asuvilla muukalaisilla olkoon sama laki vahingossa tehdystä synnistä. Mutta se, joka tekee syntiä tahallaan , olipa hän maassa syntynyt tai muukalainen, pilkkaa HERRAA . Hänet on poistettava kansansa keskuudesta, sillä hän on halveksinut HERRAN sanaa ja rikkonut hänen käskyään vastaan. Hänet on poistettava kansansa keskuudesta. Hän on vastuussa synnistään.” Israelilaisten ollessa autiomaassa tavattiin muuan mies kokoamasta puita sapatinpäivänä. Ne, jotka tapasivat hänet puita kokoamasta, toivat hänet Mooseksen, Aaronin ja koko seurakunnan eteen. Hänet jätettiin vartioitavaksi, koska ei ollut vielä määräystä siitä, mitä hänelle olisi tehtävä. Silloin HERRA sanoi Moosekselle: ”Se mies on surmattava. Koko seurakunta kivittäköön hänet leirin ulkopuolella.” Niin koko seurakunta vei hänet leirin ulkopuolelle ja kivitti hänet kuoliaaksi, niin kuin HERRA oli Mooseksen kautta käskenyt. HERRApuhui Moosekselle: ”Sano israelilaisille, että heidän on sukupolvesta sukupolveen tehtävä tupsut vaatteittensa kulmiin ja sidottava tupsuihin sinipunainen nauha. Teillä pitää olla nuo tupsut, jotta te niitä katsellessanne muistaisitte kaikki HERRAN käskyt ja toimisitte niiden mukaan ettekä seuraisi sydäntänne ja silmiänne, jotka houkuttelevat teitä haureuteen. Tehkää näin siksi, että muistaisitte täyttää kaikki minun käskyni ja olisitte pyhiä Jumalallenne. Minä olen HERRA , teidän Jumalanne, joka vein teidät pois Egyptin maasta ollakseni teidän Jumalanne. Minä olen HERRA , teidän Jumalanne.”

Neljäs Mooseksen kirja 15:22-41 Kirkkoraamattu 1992 (FB92)

»Jos jokin niistä käskyistä, jotka Herra on antanut Moosekselle, jotakin kaikesta siitä, mitä Mooses on Herran käskystä kansalle määrännyt, jää vahingossa täyttämättä, kansan tulee yhteisesti uhrata nuori sonni Herralle mieluisana tuoksuvana polttouhrina siihen kuuluvine ruoka- ja juomauhreineen sekä lisäksi pukki syntiuhrina. Tämä käsky on voimassa sukupolvesta toiseen alkaen siitä päivästä, jona Herra antoi käskynsä. Sitten papin tulee toimittaa sovitus Israelin kansan synnistä, ja niin kansa saa anteeksi, koska rikkomus on tehty erehdyksessä ja kansa on uhrannut rikkomuksensa hyvittämiseksi Herralle tuliuhrin ja tuonut syntiuhrin hänen eteensä. Näin koko Israelin kansalle ja sen keskuudessa asuville muukalaisille annetaan anteeksi, sillä kaikki ovat yhtäläisesti vastuussa erehdyksestä. »Mutta jos joku yksityinen ihminen tekee erehdyksessä jonkin synnin, hänen on tuotava syntiuhriksi vuoden vanha vuohi. Papin tulee toimittaa Herran edessä sen synnin sovitus, joka on tehty vahingossa, ja kun sovitusmenot on toimitettu, rikkomus annetaan anteeksi. Sama laki koskee jokaista, joka erehdyksessä tekee rikkomuksen, olipa hän syntyperäinen israelilainen tai keskuudessanne asuva muukalainen. »Mutta jokainen, joka tekee rikkomuksen tahallaan, olipa hän syntyperäinen israelilainen tai muukalainen, loukkaa teollaan Herraa. Siksi hänet on poistettava kansansa keskuudesta. Koska hän on halveksinut Herran sanaa ja rikkonut hänen käskyään vastaan, hänet on surmattava. Hän yksin joutuu kantamaan vastuun teostaan.» Israelilaisten ollessa autiomaassa tavattiin muuan mies keräämästä polttopuita sapattina. Ne, jotka olivat tavanneet hänet puita keräämästä, veivät hänet Mooseksen, Aaronin ja kansan eteen. Miestä pidettiin vangittuna, koska ei vielä ollut selvää määräystä siitä, mitä tällaisessa tapauksessa oli tehtävä. Silloin Herra sanoi Moosekselle: »Se mies on surmattava. Kansa kivittäköön hänet kuoliaaksi leirin ulkopuolella.» Niin kansa vei miehen leirin ulkopuolelle ja kivitti hänet hengiltä Herran Moosekselle antaman käskyn mukaisesti. Herra sanoi Moosekselle: »Käske israelilaisten tehdä viittansa kulmiin tupsut ja sitoa jokaiseen tupsuun sinipunainen lanka. Näin on tehtävä sukupolvesta toiseen. Teillä tulee olla tällaiset tupsut, jotta niitä katsoessanne muistaisitte kaikki Herran käskyt ja täyttäisitte ne. Silloin ette antaudu sydämenne ja silmienne mielihalujen valtaan, kun ne viekoittelevat teitä luopumaan minusta. Kun te näin muistatte kaikki minun käskyni ja täytätte ne, te pysytte Jumalallenne pyhitettyinä. Minä olen Herra, teidän Jumalanne, joka toin teidät pois Egyptistä ja näin osoitin olevani teidän Jumalanne. Minä olen Herra, teidän Jumalanne.»

Neljäs Mooseksen kirja 15:24-41 Finnish 1776 (FI1776)

Jos siis koko kansa jossakin tietämättömyydestä erehtyy, niin pitää kaiken kansan tekemän polttouhriksi nuoren mullin karjasta, makiaksi hajuksi Herralle heidän ruokauhrinsa ja juomauhrinsa kanssa, kuin se tulee heidän tehdäksensä, ja yhden kauriin syntiuhriksi. Jos siis koko kansa jossakin tietämättömyydestä erehtyy, niin pitää kaiken kansan tekemän polttouhriksi nuoren mullin karjasta, makiaksi hajuksi Herralle heidän ruokauhrinsa ja juomauhrinsa kanssa, kuin se tulee heidän tehdäksensä, ja yhden kauriin syntiuhriksi. Ja papin pitää näin sovittaman koko joukon Israelin lapsista, ja se heille annetaan anteeksi; sillä se on tietämättömyys. Ja heidän pitää kantaman lahjansa tuliuhriksi Herralle, ja syntiuhrinsa Herran eteen tietämättömyytensä tähden, Ja papin pitää näin sovittaman koko joukon Israelin lapsista, ja se heille annetaan anteeksi; sillä se on tietämättömyys. Ja heidän pitää kantaman lahjansa tuliuhriksi Herralle, ja syntiuhrinsa Herran eteen tietämättömyytensä tähden, Niin se annetaan anteeksi koko Israelin lasten joukolle, niin myös muukalaisille, jotka asuvat heidän seassansa; sillä kaikki kansa on siinä tietämättömyydessä. Niin se annetaan anteeksi koko Israelin lasten joukolle, niin myös muukalaisille, jotka asuvat heidän seassansa; sillä kaikki kansa on siinä tietämättömyydessä. Mutta kuin yksi sielu tietämätä syntiä tekee, hänen pitää tuoman vuosikuntaisen vuohen syntiuhriksi. Mutta kuin yksi sielu tietämätä syntiä tekee, hänen pitää tuoman vuosikuntaisen vuohen syntiuhriksi. Ja papin pitää eksyneen sielun sovittaman, koska hän tietämättömyydestä syntiä tekee Herran edessä, niin että hän sovittaa hänen, ja se annetaan hänelle anteeksi. Ja papin pitää eksyneen sielun sovittaman, koska hän tietämättömyydestä syntiä tekee Herran edessä, niin että hän sovittaa hänen, ja se annetaan hänelle anteeksi. Ja sekä omaisille Israelin lasten seassa että muukalaisille, jotka heidän seassansa asuvat, pitää yhden lain oleman kuin teidän pitää tekemän tietämättömyyden edestä. Ja sekä omaisille Israelin lasten seassa että muukalaisille, jotka heidän seassansa asuvat, pitää yhden lain oleman kuin teidän pitää tekemän tietämättömyyden edestä. Mutta jos joku sielu ilkivaltaisuudesta jotakin tekee, olkoon omainen eli muukalainen, se pilkkaa Herraa: ja se sielu pitää hävitettämän kansastansa. Mutta jos joku sielu ilkivaltaisuudesta jotakin tekee, olkoon omainen eli muukalainen, se pilkkaa Herraa: ja se sielu pitää hävitettämän kansastansa. Sillä hän on Herran sanan katsonut ylön, ja hänen käskynsä tyhjäksi tehnyt: se sielu pitää peräti hävitettämän, ja olkoon oma nuhteensa. Sillä hän on Herran sanan katsonut ylön, ja hänen käskynsä tyhjäksi tehnyt: se sielu pitää peräti hävitettämän, ja olkoon oma nuhteensa. Ja tapahtui, että Israelin lapset korvessa ollessansa löysivät miehen puita hakemasta sabbatina. Ja tapahtui, että Israelin lapset korvessa ollessansa löysivät miehen puita hakemasta sabbatina. Ja ne jotka hänen olivat löytäneet puita hakemasta, veivät hänen Moseksen ja Aaronin eteen, ja kaiken kansan eteen. Ja ne jotka hänen olivat löytäneet puita hakemasta, veivät hänen Moseksen ja Aaronin eteen, ja kaiken kansan eteen. Ja he panivat hänen kiinni; sillä ei se ollut vielä päätetty, mitä hänelle piti tehtämän. Ja he panivat hänen kiinni; sillä ei se ollut vielä päätetty, mitä hänelle piti tehtämän. Mutta Herra sanoi Mosekselle: sen miehen pitää totisesti kuoleman: kaiken kansan pitää häntä kivittämän kuoliaaksi, ulkona leiristä. Mutta Herra sanoi Mosekselle: sen miehen pitää totisesti kuoleman: kaiken kansan pitää häntä kivittämän kuoliaaksi, ulkona leiristä. Niin kaikki kansa vei hänen leiristä ulos, ja kivitti hänen kuoliaaksi, niinkuin Herra Mosekselle käskenyt oli. Niin kaikki kansa vei hänen leiristä ulos, ja kivitti hänen kuoliaaksi, niinkuin Herra Mosekselle käskenyt oli. Ja Herra puhui Mosekselle, sanoen: Ja Herra puhui Mosekselle, sanoen: Puhu Israelin lapsille, ja sano heille: että heidän pitää tekemän tilkoja vaatettensa liepeisiin, sukukunnillensa, ja heidän pitää paneman sinisen langan niiden tilkain päälle, jotka ovat heidän vaatettensa liepeissä, Puhu Israelin lapsille, ja sano heille: että heidän pitää tekemän tilkoja vaatettensa liepeisiin, sukukunnillensa, ja heidän pitää paneman sinisen langan niiden tilkain päälle, jotka ovat heidän vaatettensa liepeissä, Ja ne tilkat pitää oleman teille merkiksi, ja katsoissanne niiden päälle pitää teidän kaikki Herran käskyt muistaman ja tekemän ne, ettette tekisi teidän sydämenne ajatuksen jälkeen, ettekä myös huorin tekisi teidän silmäinne näyn jälkeen. Ja ne tilkat pitää oleman teille merkiksi, ja katsoissanne niiden päälle pitää teidän kaikki Herran käskyt muistaman ja tekemän ne, ettette tekisi teidän sydämenne ajatuksen jälkeen, ettekä myös huorin tekisi teidän silmäinne näyn jälkeen. Sentähden pitää teidän muistaman ja tekemän kaikki minun käskyni, ja oleman pyhät teidän Jumalallenne. Sentähden pitää teidän muistaman ja tekemän kaikki minun käskyni, ja oleman pyhät teidän Jumalallenne. Minä olen Herra teidän Jumalanne, joka teidät Egyptin maalta ulos johdatin, ollakseni teidän Jumalanne: Minä Herra teidän Jumalanne. Minä olen Herra teidän Jumalanne, joka teidät Egyptin maalta ulos johdatin, ollakseni teidän Jumalanne: Minä Herra teidän Jumalanne.

Neljäs Mooseksen kirja 15:24-41 Kirkkoraamattu 1933/38 (FB38)

niin, jos rikkomus tapahtui seurakunnan tietämättä, erehdyksestä, uhratkoon koko seurakunta mullikan polttouhriksi, suloiseksi tuoksuksi Herralle, ynnä siihen kuuluvan ruoka- ja juomauhrin, niinkuin säädetty on, sekä kauriin syntiuhriksi. Kun pappi sitten on toimittanut sovituksen kaikelle israelilaisten seurakunnalle, niin rikkomus annetaan heille anteeksi; sillä se on ollut erehdys ja he ovat tuoneet lahjansa uhriksi Herralle sekä syntiuhrinsa Herran eteen erehdyksensä vuoksi. Se annetaan silloin anteeksi kaikelle israelilaisten seurakunnalle samoinkuin muukalaiselle, joka asuu heidän keskellänsä; sillä koko kansa on vastuunalainen erehdyksestä. Mutta jos joku yksityinen rikkoo erehdyksestä, tuokoon vuoden vanhan vuohen syntiuhriksi. Kun pappi on toimittanut sovituksen sille, joka on erehdyksestä, tahtomattaan, rikkonut Herraa vastaan, kun hän on toimittanut hänelle sovituksen, niin hänelle annetaan anteeksi. Sama laki olkoon sekä maassa syntyneillä israelilaisilla että muukalaisella, joka asuu heidän keskellänsä, kun joku rikkoo erehdyksestä. Mutta se, joka tahallisesti tekee syntiä, olipa hän maassa syntynyt tai muukalainen, pilkkaa Herraa, ja hänet hävitettäköön kansastansa. Sillä hän on pitänyt halpana Herran sanan ja rikkonut hänen käskynsä; hänet tuhottakoon, syntivelka painaa häntä." Israelilaisten oleskellessa erämaassa tavattiin mies kokoamassa puita sapatinpäivänä. Niin ne, jotka hänet tapasivat puita kokoamasta, toivat hänet Mooseksen ja Aaronin ja koko seurakunnan eteen. Ja he panivat hänet vankeuteen, koska ei ollut vielä määrätty, mitä hänelle oli tehtävä. Mutta Herra sanoi Moosekselle: "Se mies rangaistakoon kuolemalla, koko seurakunta kivittäköön hänet leirin ulkopuolella". Silloin koko seurakunta vei hänet leirin ulkopuolelle, ja he kivittivät hänet kuoliaaksi, niinkuin Herra oli Moosekselle käskyn antanut. Ja Herra puhui Moosekselle sanoen: "Puhu israelilaisille ja sano heille, että heidän on sukupolvesta sukupolveen tehtävä itsellensä tupsut viittojensa kulmiin ja sidottava kulmien tupsuihin punasininen lanka. Ne tupsut olkoon teillä, että te, kun ne näette, muistaisitte kaikki Herran käskyt ja ne täyttäisitte ettekä seuraisi sydämenne ettekä silmienne himoja, jotka houkuttelevat teitä haureuteen; niin muistakaa ja täyttäkää kaikki minun käskyni ja olkaa pyhät Jumalallenne. Minä olen Herra, teidän Jumalanne, joka vein teidät pois Egyptin maasta ollakseni teidän Jumalanne. Minä olen Herra, teidän Jumalanne."