Evankeliumi Markuksen mukaan 6:39-44
Evankeliumi Markuksen mukaan 6:39-44 Raamattu Kansalle (FINRK)
Jeesus käski heidän järjestää kaikki ruokakunnittain vihantaan ruohikkoon. Väki asettui aterioimaan ryhmä ryhmän viereen, toisiin sata, toisiin viisikymmentä. Hän otti ne viisi leipää ja kaksi kalaa, katsoi ylös taivaaseen ja siunasi ne. Sitten hän mursi leivät ja antoi ne opetuslapsilleen, jotta he jakaisivat ne kansalle. Samoin hän jakoi kaikille ne kaksi kalaa. Kaikki söivät ja tulivat kylläisiksi. Sitten he keräsivät leiväntähteet, kaksitoista täyttä korillista, ja myös tähteet kaloista. Näitä leipiä oli syömässä viisituhatta miestä.
Evankeliumi Markuksen mukaan 6:39-44 Kirkkoraamattu 1992 (FB92)
Jeesus käski heidän sijoittaa kaikki ruokakunnittain aterioimaan vihreälle nurmelle. Ihmiset asettuivat istumaan sadan ja viidenkymmenen hengen ryhmiin. Sitten hän otti ne viisi leipää ja kaksi kalaa, katsoi ylös taivaaseen ja lausui kiitoksen. Hän mursi leivät ja antoi palat opetuslapsilleen, ja nämä jakoivat ne kansalle. Samoin hän jakoi kaikkien kesken ne kaksi kalaa. Kaikki söivät kyllikseen. Leiväntähteitä kerättiin kaksitoista täyttä korillista, ja kalaakin jäi. Aterioimassa oli ollut viisituhatta miestä.
Evankeliumi Markuksen mukaan 6:39-44 Finnish 1776 (FI1776)
Ja hän käski heidän istuttaa kaikki atrioitsemaan eri joukkoihin viheriäisen ruohon päälle. Ja he istuivat joukoissa sadoin ja viisinkymmenin. Ja kuin hän otti ne viisi leipää ja kaksi kalaa, katsoi hän taivaaseen, kiitti ja mursi leivät, ja antoi opetuslapsillensa pantaa niiden eteen: ja ne kaksi kalaa jakoi hän kaikille. Ja he söivät kaikki ja ravittiin. Ja he korjasivat kaksitoistakymmentä täysinäistä koria muruja, ja myös kaloista. Ja niitä, kuin söivät, oli lähes viisituhatta miestä.
Evankeliumi Markuksen mukaan 6:39-44 Kirkkoraamattu 1933/38 (FB38)
Niin hän määräsi heille, että kaikkien oli asetuttava ruokakunnittain vihantaan ruohikkoon. Ja he laskeutuivat ryhmä ryhmän viereen, toisiin sata, toisiin viisikymmentä. Ja hän otti ne viisi leipää ja kaksi kalaa, katsoi ylös taivaaseen ja siunasi ja mursi leivät ja antoi ne opetuslapsilleen kansan eteen pantaviksi; myöskin ne kaksi kalaa hän jakoi kaikille. Ja kaikki söivät ja tulivat ravituiksi. Sitten he keräsivät palaset, kaksitoista täyttä vakallista, ja tähteet kaloista. Ja niitä, jotka olivat syöneet näitä leipiä, oli viisituhatta miestä.