Evankeliumi Matteuksen mukaan 20:17-34
Evankeliumi Matteuksen mukaan 20:17-34 Raamattu Kansalle (FINRK)
Kun Jeesus oli kulkemassa ylös Jerusalemiin, hän otti matkan aikana kaksitoista opetuslastaan erilleen ja sanoi heille: ”Me menemme nyt ylös Jerusalemiin, ja Ihmisen Poika annetaan ylipappien ja kirjanoppineiden käsiin. He tuomitsevat hänet kuolemaan ja luovuttavat hänet pakanoille pilkattavaksi, ruoskittavaksi ja ristiinnaulittavaksi, mutta kolmantena päivänä hän nousee ylös.” Sebedeuksen poikien äiti tuli poikiensa kanssa Jeesuksen luo ja polvistui hänen eteensä aikoen pyytää häneltä jotakin. Niin Jeesus kysyi: ”Mitä tahdot?” Nainen sanoi hänelle: ”Lupaa, että nämä kaksi poikaani saavat istua sinun rinnallasi, toinen oikealla ja toinen vasemmalla puolella, sinun valtakunnassasi.” Mutta Jeesus vastasi: ”Te ette tiedä, mitä pyydätte. Voitteko te juoda saman maljan, jonka minä juon?” He vastasivat: ”Voimme.” Hän sanoi heille: ”Minun maljani te tosin juotte, mutta istuminen minun oikealla ja vasemmalla puolellani ei ole minun annettavissani. Se suodaan niille, joille minun Isäni on sen valmistanut.” Kun ne kymmenen kuulivat tämän, he närkästyivät näihin kahteen veljekseen. Mutta Jeesus kutsui heidät luokseen ja sanoi: ”Te tiedätte, että kansojen ruhtinaat herroina hallitsevat niitä ja mahtavat pitävät niitä vallassaan. Näin ei saa olla teidän keskuudessanne. Joka teidän joukossanne tahtoo tulla suureksi, se olkoon teidän palvelijanne, ja joka teidän joukossanne tahtoo olla ensimmäinen, se olkoon teidän orjanne. Eihän Ihmisen Poikakaan tullut palveltavaksi vaan palvelemaan ja antamaan henkensä lunnaiksi monien edestä.” Kun he lähtivät Jerikosta, Jeesusta seurasi suuri väkijoukko. Tien vieressä istui kaksi sokeaa, ja kun he kuulivat, että Jeesus oli kulkemassa ohi, he alkoivat huutaa: ”Herra, Daavidin Poika, armahda meitä!” Väkijoukko nuhteli heitä saadakseen heidät vaikenemaan, mutta he huusivat vielä kovemmin: ”Herra, Daavidin Poika, armahda meitä!” Silloin Jeesus pysähtyi, kutsui heidät luokseen ja sanoi: ”Mitä tahdotte minun tekevän teille?” He vastasivat: ”Herra, tahdomme, että meidän silmämme aukenisivat.” Jeesuksen tuli heitä sääli, ja hän kosketti heidän silmiään. Heti he saivat näkönsä ja lähtivät seuraamaan häntä.
Evankeliumi Matteuksen mukaan 20:17-34 Kirkkoraamattu 1992 (FB92)
Kun he sitten nousivat Jerusalemiin vievää tietä, Jeesus otti kaksitoista opetuslastaan erilleen ja puhui kulkiessaan heille: »Me menemme nyt Jerusalemiin, ja Ihmisen Poika annetaan ylipappien ja lainopettajien käsiin. He tuomitsevat hänet kuolemaan ja luovuttavat hänet pakanoille pilkattavaksi, ruoskittavaksi ja ristiinnaulittavaksi. Mutta kolmantena päivänä hän nousee kuolleista.» Jonkin ajan kuluttua tuli Sebedeuksen poikien äiti yhdessä poikiensa kanssa hänen luokseen ja polvistui anovasti hänen eteensä. »Mitä haluat?» Jeesus kysyi. Nainen sanoi hänelle: »Lupaathan, että nämä kaksi poikaani saavat valtakunnassasi istua vierelläsi, toinen oikealla ja toinen vasemmalla puolella.» Jeesus vastasi: »Te ette tiedä mitä pyydätte. Onko teistä juomaan sitä maljaa, joka minun on juotava?» »On», he vastasivat. Silloin hän sanoi heille: »Minun maljani te vielä juottekin, mutta minä en määrää siitä, kuka istuu oikealla ja kuka vasemmalla puolellani. Ne paikat ovat niiden, joille Isäni on ne tarkoittanut.» Kun muut kymmenen kuulivat tästä, he suuttuivat veljeksille. Mutta Jeesus kutsui heidät luokseen ja sanoi: »Te tiedätte, että hallitsijat ovat kansojensa herroja ja maan mahtavat pitävät kansoja valtansa alla. Niin ei saa olla teidän keskuudessanne. Joka tahtoo teidän joukossanne tulla suureksi, se olkoon toisten palvelija, ja joka tahtoo tulla teidän joukossanne ensimmäiseksi, se olkoon toisten orja. Ei Ihmisen Poikakaan tullut palveltavaksi, vaan palvelemaan ja antamaan henkensä lunnaiksi kaikkien puolesta.» Kun he lähtivät Jerikosta, Jeesusta seurasi suuri väkijoukko. Tien vieressä istui kaksi sokeaa, ja kun he kuulivat Jeesuksen kulkevan siitä ohi, he alkoivat huutaa: »Armahda meitä, Herra, Daavidin Poika!» Ihmiset käskivät heidän olla hiljaa, mutta he huusivat entistä kovemmin: »Armahda meitä, Herra, Daavidin Poika!» Silloin Jeesus pysähtyi ja kutsui heidät luokseen. »Mitä haluatte minun tekevän teille?» hän kysyi. He vastasivat: »Herra, anna meille näkö silmiimme.» Jeesuksen kävi heitä sääliksi. Hän kosketti heidän silmiään, ja samassa niihin tuli näkö. Niin miehet lähtivät seuraamaan häntä.
Evankeliumi Matteuksen mukaan 20:17-34 Finnish 1776 (FI1776)
Ja Jesus meni ylös Jerusalemiin, ja otti kaksitoistakymmentä opetuslastansa erinänsä tiellä tykönsä, ja sanoi heille: Katso, me menemme ylös Jerusalemiin, ja Ihmisen Poika ylönannetaan pappein päämiehille ja kirjanoppineille; ja he tuomitsevat hänen kuolemaan, Ja antavat ylön hänen pakanoille pilkattaa, ja ruoskittaa, ja ristiinnaulittaa: ja kolmantena päivänä on hän nouseva ylös. Silloin tuli hänen tykönsä Zebedeuksen poikain äiti poikinensa, kumarsi ja anoi jotakin häneltä. Vaan hän sanoi hänelle: mitäs tahdot? Sanoi hän hänelle: sano, että nämät kaksi minun poikaani istuisivat, yksi sinun oikialla kädelläs ja toinen vasemmallas, sinun valtakunnassas. Niin Jesus vastaten sanoi: ette tiedä, mitä te anotte. Voitteko juoda sen kalkin, jonka minun pitää juoman, ja kastettaa sillä kasteella, jolla minä kastetaan? He sanoivat hänelle: me voimme. Ja hän sanoi heille: minun kalkkini tosin te juotte ja sillä kasteella, jolla minä kastetaan, te kastetaan; mutta istua minun oikialla kädelläni, taikka vasemmalla, ei ole minun antamisellani, vaan joille se on valmistettu minun Isältäni. Ja kuin ne kymmenen sen kuulivat, närkästyivät he niistä kahdesta veljeksestä. Mutta Jesus kutsui heidät tykönsä ja sanoi: te tiedätte, että kansain päämiehet vallitsevat heitä, ja ylimmäisillä on valta heidän ylitsensä. Vaan ei niin pidä oleman teidän keskenänne; mutta joka tahtoo teidän seassanne suurin olla, se olkoon teidän palvelianne; Ja joka tahtoo teidän seassanne ensimäinen olla, se olkoon teidän palvelianne. Niinkuin ei Ihmisen Poika tullut, että häntä piti palveltaman, mutta että hän palvelis, ja antais henkensä lunastukseksi monen edestä. Ja heidän lähteissänsä Jerikosta, seurasi häntä paljo kansaa. Ja katso, kaksi sokiaa istuivat tien ohessa. Kuin he kuulivat, että Jesus kävi ohitse, huusivat he, sanoen: Herra, Davidin Poika, armahda meitä! Niin kansa torui heitä vaikenemaan. Mutta he huusivat enemmin, sanoen: Herra, Davidin Poika, armahda meitä! Ja Jesus seisahti, ja kutsui heidät tykönsä, ja sanoi: mitä te tahdotte, että minun pitää teille tekemän? Sanoivat he hänelle: Herra, että meidän silmämme aukenisivat. Niin Jesus armahti heitä ja tarttui heidän silmiinsä, ja he saivat kohta näkönsä ja seurasivat häntä.
Evankeliumi Matteuksen mukaan 20:17-34 Kirkkoraamattu 1933/38 (FB38)
Ja kun Jeesus lähti kulkemaan ylös Jerusalemiin, otti hän ne kaksitoista erilleen ja sanoi matkalla heille: "Katso, me menemme ylös Jerusalemiin, ja Ihmisen Poika annetaan ylipappien ja kirjanoppineitten käsiin, ja he tuomitsevat hänet kuolemaan ja antavat hänet pakanoille pilkattavaksi ja ruoskittavaksi ja ristiinnaulittavaksi, ja kolmantena päivänä hän on nouseva ylös". Silloin Sebedeuksen poikain äiti tuli poikineen hänen tykönsä ja kumarsi häntä, aikoen anoa häneltä jotakin. Niin hän sanoi vaimolle: "Mitä tahdot?" Tämä sanoi hänelle: "Sano, että nämä minun kaksi poikaani saavat istua, toinen sinun oikealla ja toinen vasemmalla puolellasi, sinun valtakunnassasi". Mutta Jeesus vastasi ja sanoi: "Te ette tiedä, mitä anotte. Voitteko juoda sen maljan, jonka minä olen juova?" He sanoivat hänelle: "Voimme". Hän sanoi heille: "Minun maljani te tosin juotte, mutta minun oikealla ja vasemmalla puolellani istuminen ei ole minun annettavissani, vaan se annetaan niille, joille minun Isäni on sen valmistanut". Kun ne kymmenen sen kuulivat, närkästyivät he näihin kahteen veljekseen. Mutta Jeesus kutsui heidät tykönsä ja sanoi: "Te tiedätte, että kansojen ruhtinaat herroina niitä hallitsevat, ja että mahtavat käyttävät valtaansa niitä kohtaan. Näin älköön olko teillä keskenänne, vaan joka teidän keskuudessanne tahtoo suureksi tulla, se olkoon teidän palvelijanne, ja joka teidän keskuudessanne tahtoo olla ensimmäinen, se olkoon teidän orjanne; niinkuin ei Ihmisen Poikakaan tullut palveltavaksi, vaan palvelemaan ja antamaan henkensä lunnaiksi monen edestä." Ja heidän lähtiessään Jerikosta seurasi häntä suuri kansan paljous. Ja katso, kaksi sokeaa istui tien vieressä; ja kun he kuulivat, että Jeesus kulki ohitse, huusivat he sanoen: "Herra, Daavidin poika, armahda meitä". Niin kansa nuhteli heitä saadakseen heidät vaikenemaan; mutta he huusivat sitä enemmän sanoen: "Herra, Daavidin poika, armahda meitä". Silloin Jeesus seisahtui ja kutsui heidät tykönsä ja sanoi: "Mitä tahdotte, että minä teille tekisin?" He sanoivat hänelle: "Herra, että meidän silmämme aukenisivat". Niin Jeesuksen tuli heitä sääli, ja hän kosketti heidän silmiänsä, ja kohta he saivat näkönsä ja seurasivat häntä.