Tuomarien kirja 7:12-22

Tuomarien kirja 7:12-22 Kirkkoraamattu 1992 (FB92)

Laaksossa oli midianilaisia, amalekilaisia ja itäisen autiomaan paimentolaisia kuin heinäsirkkoja, ja heillä oli kameleita lukematon määrä, kuin hiekanjyviä meren rannalla. Kun Gideon pääsi lähelle vartiota, muuan mies oli juuri kertomassa toverilleen untaan. Mies sanoi: »Näin unta, että ohraleipä vieri leiriimme ja törmäsi telttaan. Teltta kaatui ja lysähti kasaan.» Hänen toverinsa sanoi: »Se ei voi merkitä mitään muuta kuin israelilaisen Gideonin, Joasin pojan, miekkaa. Jumala antaa meidät ja koko sotajoukkomme hänen käsiinsä.» Kuultuaan unen ja sen selityksen Gideon kumartui maahan ja rukoili. Sitten hän palasi israelilaisten leiriin ja sanoi: »Ylös kaikki! Nyt Herra antaa teidän lyödä midianilaiset!» Hän jakoi kolmesataa miestään kolmeen osastoon, antoi jokaiselle miehelle torven ja ruukun, jonka sisään oli kätketty palava soihtu, ja sanoi: »Kun olen oman joukkoni kanssa ehtinyt leirin laitaan, katsokaa meitä ja tehkää niin kuin me teemme. Kun me puhallamme torviin, puhaltakaa tekin torviinne joka puolella leirin ympärillä ja huutakaa: ’Herran ja Gideonin puolesta!’» Gideon ja hänen oman joukkonsa sata miestä saapuivat leirin reunamille yön keskimmäisen vartiovuoron alkaessa, heti vahdinvaihdon jälkeen. He puhalsivat torviin ja rikkoivat ruukut, jotka heillä oli käsissään. Silloin muutkin osastot puhalsivat torviin, rikkoivat ruukut, ottivat vasempaan käteensä soihdun ja oikeaan torven ja huusivat: »Herran ja Gideonin miekka!» Miehet seisoivat paikoillaan leirin ympärillä, mutta kaikki leirissä olijat joutuivat kauhun valtaan ja ryntäilivät sinne tänne pyrkien pakoon. Kun Gideonin kolmesataa miestä puhalsivat torviinsa, Herra pani midianilaiset käymään ase kädessä toistensa kimppuun. Sotajoukon rippeet pakenivat Bet-Sittaan, Sereran suuntaan, ja aina Tabbatin luona virtaavalle Abel-Meholan purolle saakka.

Tuomarien kirja 7:12-22 Raamattu Kansalle (FINRK)

Laaksoon oli leiriytynyt midianilaisia, amalekilaisia ja kaikkia idän miehiä kuin heinäsirkkoja, eikä heidän kameleillaan ollut määrää; niitä oli kuin hiekkaa meren rannalla. Gideonin tullessa muuan mies oli kertomassa toiselle untaan. Mies sanoi: ”Kuule, minä näin unta. Pyöreä ohraleipä kieri midianilaisten leiriin. Se tuli erästä telttaa kohti ja törmäsi siihen, niin että teltta kaatui ylösalaisin ja jäi kumoon.” Toinen sanoi: ”Se ei ole mikään muu kuin israelilaisen Gideonin, Jooaksen pojan, miekka. Jumala antaa hänen käsiinsä Midianin ja koko leirin.” Kun Gideon oli kuullut kertomuksen unesta ja sen selityksen, hän kumartui maahan ja rukoili. Sitten hän palasi Israelin leiriin ja sanoi: ”Nouskaa, sillä HERRA on antanut midianilaisten leirin teidän valtaanne.” Gideon jakoi ne kolmesataa miestä kolmeen joukkoon ja antoi jokaiselle miehelle soofar-torven ja tyhjän saviruukun sekä tulisoihdun ruukkuun. Hän sanoi heille: ”Katsokaa minua ja tehkää samoin kuin minä. Kun minä olen tullut leirin laitaan, tehkää niin kuin minä teen. Kun minä ja kaikki minun kanssani olevat miehet puhallamme soofar-torviin, puhaltakaa tekin torviinne kaikkialla leirin ympärillä ja huutakaa: ’ HERRAN ja Gideonin puolesta!’” Niin Gideon ja ne sata miestä, jotka olivat hänen kanssaan, tulivat leirin laitaan keskimmäisen yövartion alussa, juuri kun vartijat oli asetettu paikoilleen. Silloin he puhalsivat soofar-torviin ja särkivät saviruukut, jotka heillä oli käsissään. Niin ne kolme joukkoa puhalsivat soofar-torviin ja murskasivat saviruukut. Miehet ottivat vasempaan käteensä tulisoihdut ja oikeaan torvet, puhalsivat niihin ja huusivat: ” HERRAN ja Gideonin miekka!” Kukin heistä seisoi paikallaan leirin ympärillä, mutta koko leiri lähti huutaen juoksemaan pakoon. Kun noihin kolmeensataan soofar-torveen puhallettiin, HERRA käänsi midianilaisten miekat toisiaan vastaan koko leirissä, ja he pakenivat Beet-Sittaan asti Sereraan päin, Tabbatin luona olevan Aabel-Meholan rantaan saakka.

Tuomarien kirja 7:12-22 Finnish 1776 (FI1776)

Mutta Midianilaiset ja Amalekilaiset ja kaikki ne itäiseltä maalta, makasivat laaksossa niinkuin metsäsirkkain paljous ja heidän kamelinsa olivat lukemattomat, niinkuin santa meren rannalla paljouden tähden. Mutta Midianilaiset ja Amalekilaiset ja kaikki ne itäiseltä maalta, makasivat laaksossa niinkuin metsäsirkkain paljous ja heidän kamelinsa olivat lukemattomat, niinkuin santa meren rannalla paljouden tähden. Koska Gideon tuli, katso, niin jutteli yksi kumppanillensa unen ja sanoi: katso, minä näin unta ja olin näkevinäni ohraisen porokakun kierittävän itsensä Midianilaisten leiriin, ja tulevan majaan asti, ja lyövän sen päälle, niin että se lankesi maahan, ja kukistavan sen ylösalaisin, niin että maja maassa oli. Koska Gideon tuli, katso, niin jutteli yksi kumppanillensa unen ja sanoi: katso, minä näin unta ja olin näkevinäni ohraisen porokakun kierittävän itsensä Midianilaisten leiriin, ja tulevan majaan asti, ja lyövän sen päälle, niin että se lankesi maahan, ja kukistavan sen ylösalaisin, niin että maja maassa oli. Jolle se toinen vastasi ja sanoi: ei se ole muuta, kuin Gideonin Joaksen pojan Israelin miehen miekka: Jumala on antanut Midianilaiset hänen käsiinsä kaiken heidän sotajoukkonsa kanssa. Jolle se toinen vastasi ja sanoi: ei se ole muuta, kuin Gideonin Joaksen pojan Israelin miehen miekka: Jumala on antanut Midianilaiset hänen käsiinsä kaiken heidän sotajoukkonsa kanssa. Kuin Gideon kuuli unen juteltavan ja sen selityksen, niin hän kumartaen rukoili, ja palasi Israelin leiriin ja sanoi: valmistakaat itsenne, sillä Herra on antanut Midianilaisten sotajoukon teidän käsiinne. Kuin Gideon kuuli unen juteltavan ja sen selityksen, niin hän kumartaen rukoili, ja palasi Israelin leiriin ja sanoi: valmistakaat itsenne, sillä Herra on antanut Midianilaisten sotajoukon teidän käsiinne. Ja hän jakoi ne kolmesataa miestä kolmeen joukkoon, ja antoi basunat heidän jokaisen käteensä ja tyhjät savi-astiat, ja lamput astiain sisälle, Ja hän jakoi ne kolmesataa miestä kolmeen joukkoon, ja antoi basunat heidän jokaisen käteensä ja tyhjät savi-astiat, ja lamput astiain sisälle, Ja sanoi heille: katsokaat minua, ja tehkäät te niin: katso, kuin minä tulen leirin ääreen, niinkuin minä teen, niin myös te tehkäät. Ja sanoi heille: katsokaat minua, ja tehkäät te niin: katso, kuin minä tulen leirin ääreen, niinkuin minä teen, niin myös te tehkäät. Ja minä puhallan basunaan ja kaikki jotka minun kanssani ovat, niin myös teidän pitää puhaltaman basunaan kaiken leirin ympäri, ja teidän pitää sanoman: (tässä) Herra ja Gideon. Ja minä puhallan basunaan ja kaikki jotka minun kanssani ovat, niin myös teidän pitää puhaltaman basunaan kaiken leirin ympäri, ja teidän pitää sanoman: (tässä) Herra ja Gideon. Silloin tuli Gideon leiriin, ja sata miestä jotka hänen kanssansa olivat, ensimäisten vartiain tykö, jotka siellä asetetut olivat, herättivät ainoasti vartiat, ja puhalsivat basuniin, ja rikkoivat saviastiat, jotka olivat heidän käsissänsä. Silloin tuli Gideon leiriin, ja sata miestä jotka hänen kanssansa olivat, ensimäisten vartiain tykö, jotka siellä asetetut olivat, herättivät ainoasti vartiat, ja puhalsivat basuniin, ja rikkoivat saviastiat, jotka olivat heidän käsissänsä. Ja ne kolme joukkoa puhalsivat basunaan, ja rikkoivat saviastiat, mutta lamput he tempasivat vasempaan käteensä ja basunat oikiaan käteensä, joihin he puhalsivat ja huusivat: (tässä) Herran ja Gideonin miekka. Ja ne kolme joukkoa puhalsivat basunaan, ja rikkoivat saviastiat, mutta lamput he tempasivat vasempaan käteensä ja basunat oikiaan käteensä, joihin he puhalsivat ja huusivat: (tässä) Herran ja Gideonin miekka. Ja jokainen seisoi siallansa leirin ympärillä. Silloin rupesi kaikki leiri juoksemaan, huutamaan ja pakenemaan. Ja jokainen seisoi siallansa leirin ympärillä. Silloin rupesi kaikki leiri juoksemaan, huutamaan ja pakenemaan. Ja koska ne kolmesataa miestä puhalsivat basuniin, sovitti Herra niin, että yhden miekka kääntyi toista vastaan siinä sotajoukossa; ja sotaväki pakeni Bethsittan ja Zeredataan, Abel Meholan rajan viereen, Tabatin tykö. Ja koska ne kolmesataa miestä puhalsivat basuniin, sovitti Herra niin, että yhden miekka kääntyi toista vastaan siinä sotajoukossa; ja sotaväki pakeni Bethsittan ja Zeredataan, Abel Meholan rajan viereen, Tabatin tykö.

Tuomarien kirja 7:12-22 Kirkkoraamattu 1933/38 (FB38)

Midianilaisia, amalekilaisia ja kaikkia Idän miehiä oli asettunut tasangolle niin paljon kuin heinäsirkkoja; ja heidän kameleillaan ei ollut määrää, niitä oli niin paljon kuin hiekkaa meren rannalla. Kun Gideon tuli, niin muuan mies kertoi untansa toiselle. Hän sanoi: "Minä näin unta ja katso, ohraleipäkakku tuli pyörien midianilaisten leiriin. Se tuli teltalle saakka, iski siihen niin, että se kaatui, ja käänsi sen ylösalaisin, ja teltta jäi kumoon." Niin toinen vastasi ja sanoi: "Se ei ole mikään muu kuin israelilaisen Gideonin, Jooaan pojan, miekka; Jumala antaa hänen käsiinsä Midianin ja koko leirin". Kun Gideon oli kuullut kertomuksen unesta ja sen selityksen, niin hän kumartaen rukoili, palasi sitten takaisin Israelin leiriin ja sanoi: "Nouskaa, sillä Herra antaa midianilaisten leirin teidän käsiinne". Ja hän jakoi ne kolmesataa miestä kolmeen joukkoon ja antoi heille kullekin käteen pasunan ja tyhjän saviruukun, tulisoihtu ruukussa. Ja hän sanoi heille: "Tarkatkaa minua ja tehkää niinkuin minä; kun minä olen tullut leirin laitaan, niin tehkää, niinkuin minä teen. Kun minä ja kaikki, jotka ovat minun kanssani, puhallamme pasunoihin, niin puhaltakaa tekin pasunoihin kaikkialla leirin ympärillä ja huutakaa: 'Herran ja Gideonin puolesta!'" Niin Gideon ja ne sata miestä, jotka olivat hänen kanssansa, tulivat leirin laitaan keskimmäisen yövartion alussa; vartijat olivat juuri asetetut paikoilleen. Silloin he puhalsivat pasunoihin ja särkivät saviruukut, jotka heillä oli käsissään. Niin ne kolme joukkoa puhalsivat pasunoihin, murskasivat saviruukut, tempasivat vasempaan käteensä tulisoihdut ja oikeaan pasunat, puhalsivat niihin ja huusivat: "Herran ja Gideonin miekka!" Ja he seisoivat kukin paikallaan leirin ympärillä. Mutta leirissä kaikki juoksivat sekaisin, kirkuivat ja pakenivat. Ja kun he puhalsivat noihin kolmeensataan pasunaan, niin Herra käänsi toisen miekan toista vastaan koko leirissä, ja leiri pakeni Beet-Sittaan asti Sereraan päin, Tabbatin luona olevan Aabel-Meholan rantaan saakka.