Viides Mooseksen kirja 32:1-43

Jaa

Viides Mooseksen kirja 32:1-43 Raamattu Kansalle (FINRK)

”Kuunnelkaa, taivaat, kun minä puhun, ja kuulkoon maa minun suuni sanat. Sateena pisaroikoon opetukseni, kasteena valukoon puheeni niin kuin pisarat ruohikolle, kuin sadekuurot nurmikolle, sillä minä julistan HERRAN nimeä. Ylistäkää meidän Jumalamme suuruutta! Hän on kallio, hänen tekonsa ovat täydelliset, kaikki hänen tiensä ovat oikeat. Hän on uskollinen Jumala, vääryyttä hänessä ei ole, hän on vanhurskas ja oikeamielinen. Kelvottomasti rikkoo häntä vastaan tuo nurja ja kiero sukupolvi. He eivät ole hänen lapsiaan vaan ovat häpeätahra. Näinkö sinä palkitset HERRAN , sinä houkkamainen ja tyhmä kansa? Eikö hän ole sinun isäsi, joka loi sinut? Hän sinut teki ja valmisti. Muistele muinaisia päiviä, ajattele menneiden sukupolvien vuosia. Kysy isältäsi, niin hän kertoo sen sinulle, vanhimmiltasi, niin he sen sinulle sanovat. Kun Korkein jakoi kansoille perinnöt, kun hän erotteli ihmiset, hän määräsi kansojen rajat israelilaisten luvun mukaan. Sillä HERRAN kansa on hänen osuutensa, Jaakob on hänen perintöosansa. Herra löysi hänet autiomaasta, autiosta, ulvovasta erämaasta. Herra otti Jaakobin hoiviinsa ja opetti häntä, suojeli häntä kuin silmäteräänsä. Niin kuin kotka houkuttelee pesuettaan lentoon ja liitelee poikastensa suojana, levittää siipensä, ottaa poikasensa ja kantaa niitä siivillään, niin HERRAKIN johdatti kansaansa, hän yksin; hänen kanssaan ei ollut vierasta jumalaa. Herra kuljetti sitä vaunuilla maan kukkuloiden yli, ja se sai syödä pellon antimia. Herra antoi sen imeä hunajaa kalliosta, öljyä kovasta kivestä. Se sai nauttia voita lehmistä, maitoa lampaista ja karitsojen rasvaa. Se sai syödä Baasanin pässejä ja vuohia ja vehnän parasta ydintä. Sinä sait juoda viiniä, rypäleen verta. Mutta Jesurun lihoi ja alkoi potkia, ja hänestä tuli lihava, paksu ja äksy. Hän hylkäsi Jumalan, joka oli tehnyt hänet, ja halveksi pelastuksensa kalliota. Hän herätti Jumalan kiivauden vierailla jumalillaan, vihoitti hänet iljetyksillään. He uhrasivat riivaajille, eivät Jumalalle. He uhrasivat jumalille, joita eivät tunteneet, uusille, äsken tulleille, joita teidän isänne eivät tunteneet . Sinä et välittänyt Kalliosta, joka sinut synnytti, unohdit Jumalan, joka antoi sinulle elämän. HERRA näki sen ja hylkäsi heidät, hänen poikansa ja tyttärensä vihastuttivat hänet. Hän sanoi: ’Minä peitän heiltä kasvoni, tahdon nähdä, mikä heidän loppunsa on. He ovat nurja sukupolvi, lapsia vailla uskollisuutta. He ovat kiivastuttaneet minut jumalilla, jotka eivät ole jumalia, vihoittaneet minut turhuuksillaan. Niinpä minäkin kiivastutan heidät kansalla, joka ei ole kansa, vihoitan heidät houkkamaisella pakanakansalla. Sillä minun vihani tuli on syttynyt, se leimuaa tuonelan syvyyksiin asti. Se ahmii maan satoineen ja polttaa vuorten perustukset. Minä kasaan heidän päälleen onnettomuuksia, ammun heihin kaikki nuoleni, näännyttävän nälän, polttavan kuumetaudin ja hävittävän ruton. Minä lähetän heidän kimppuunsa raatelevia petoja ja maassa matelevia myrkkykäärmeitä. Ulkona surmaa miekka ja sisällä kauhu. Nuorukaiset ja neitsyet saavat surmansa, niin myös imeväiset ja harmaapäät. Minä olisin tuhonnut heidät ja hävittänyt heidän muistonsa ihmisten mielestä, ellen olisi varonut vihollisen pilkkaa ja sitä, että vastustajat sanovat vääristellen: ’Meidän kätemme oli voitokas, ei HERRA ole tehnyt mitään tästä kaikesta.’ Israel on neuvoton kansa, sillä ei ole ymmärrystä. Jos he olisivat viisaita, he käsittäisivät tämän, he ymmärtäisivät, mikä on heidän tulevaisuutensa. Kuinka yksi voisi ajaa takaa tuhatta, kuinka kaksi saisi pakenemaan kymmenentuhatta, ellei heidän kallionsa olisi heitä myynyt ja Herra luovuttanut heitä! Sillä heidän kallionsa ei ole niin kuin meidän kalliomme. Näin vihollisemmekin päättelevät. Sodoman viiniköynnöksiä ovat heidän köynnöksensä, Gomorran pengermiltä ne ovat peräisin. Heidän rypäleensä ovat myrkkyrypäleitä, heidän rypäleterttunsa ovat karvaita. Lohikäärmeitten myrkkyä on heidän viininsä, kyykäärmeitten kauheaa myrkkyä. Eikö tämä kaikki ole minulla tallessa, sinetöitynä varastoissani? Minun ovat kosto ja palkanmaksu. Ne odottavat aikaa, jolloin heidän jalkansa horjuvat. Heidän onnettomuutensa päivä on lähellä, heidän määräaikansa tulee rientäen. HERRAhankkii oikeuden kansalleen ja säälii palvelijoitaan. Hän näkee, että heidän voimansa on ehtynyt ja kaikki on tyystin lopussa. Hän sanoo: ’Missä ovat heidän jumalansa, missä kallio, johon he turvasivat? Missä ovat nyt ne, jotka söivät heidän teurasuhriensa rasvan ja joivat heidän juomauhriensa viinin? Nouskoot ne auttamaan teitä, olkoot ne kätköpaikkana teille. Nähkää nyt, että minä, minä se olen, eikä minun rinnallani ole yhtään jumalaa. Minä surmaan ja herätän eloon, minä lyön ja minä parannan, eikä ole ketään, joka pelastaa minun käsistäni. Minä kohotan käteni taivasta kohti ja sanon: Niin totta kuin minä elän iankaikkisesti, minä teroitan salamoivan miekkani ja käteni ryhtyy toteuttamaan tuomiota. Minä kostan vastustajilleni, maksan vihamiehilleni, minun miekkani syö lihaa. Minä annan nuolteni juopua verestä, kaatuneiden ja vangittujen verestä, vihollisten pitkätukkaisista päistä.’ Riemuitkaa, kansat, hänen kansansa vuoksi, sillä hän kostaa palvelijoittensa veren. Hän antaa koston kohdata vastustajiaan ja toimittaa sovituksen maalleen ja kansalleen.”

Viides Mooseksen kirja 32:1-43 Kirkkoraamattu 1992 (FB92)

– Kuuntele, taivas, mitä minä puhun, kuulkoon maa minun sanani. Sateena virratkoon minun opetukseni, kastepisaroina vierikööt sanani, niin kuin vihma nuorelle nurmelle, niin kuin kuurosade ruohikolle. Minä julistan Herran nimeä. Ylistäkää Jumalamme kunniaa! Hän on turvamme, kalliomme, teoissaan täydellinen. Kaikki hänen tiensä ovat oikeat. Hän on uskollinen Jumala, ei hän vääryyttä tee. Hän on vanhurskas, tuomioissaan oikea. Kelvottomasti rikkoi häntä vastaan tämä kiero ja katala sukupolvi, ne, jotka eivät enää ole hänen lapsiaan vaan kansansa häpeätahra. Näinkö sinä palkitset Herran, sinä tyhmä ja ymmärtämätön kansa? Eikö hän ole sinun isäsi ja luojasi? Hän sinut teki ja rakensi. Muistelkaa muinaisia aikoja, ajatelkaa menneiden sukupolvien päiviä. Kysykää isiltänne, niin he kertovat teille, kysykää vanhuksiltanne, niin saatte kuulla. Kun Korkein jakoi kansoille maat, kun hän levitti ihmiset yli maan piirin, hän määräsi kansojen asuinsijat ja kullekin oman jumalan. Herran osuus on hänen kansansa Israel, ja Jaakob hänen perintömaansa. Hän löysi sen autiosta maasta, karulta seudulta, joka huusi tyhjyyttään. Hän otti sen hoiviinsa ja huolehti siitä, hän varjeli sitä kuin silmäteräänsä. Niin kuin kotka suojelee pesäänsä ja liitelee poikastensa yllä, niin kuin se kantaa niitä siivillään, niin Herrakin kuljetti kansaansa. Herra yksin johdatti omiaan, ei hänellä ollut muuta jumalaa rinnallaan. Hän nosti heidät vuorten valtiaiksi, ja he saivat syödä pellon antimia, kerätä hunajaa kallionkoloista ja oliivisatoa kivikkoisilta mailta. He saivat maitoa ja voita karjastaan, söivät pukkien rasvaa, oinaita, Basanin pässejä ja puhdasta ydinvehnää, he joivat rypälemehua, kuohuvaa viiniä. Niin Jesurun lihoi ja alkoi oikutella, niin Israelista tuli lihava, mahtava ja äksy. Se hylkäsi Jumalan, joka oli sen luonut, alkoi halveksia turvakalliotaan. Israel sai hänet kiivastumaan vierailla jumalillaan, vihastutti hänet iljettävillä menoillaan. Se uhrasi pahoille hengille, epäjumalille, joista ei ennen tiennyt, uusille, äsken löytämilleen jumalille, joita isät eivät tunteneet. Te unohditte kallion, joka antoi teille elämän, ette muistaneet Jumalaa, joka oli teidät synnyttänyt. Kun Herra näki Israelin teot, hän vihastui poikiinsa ja tyttäriinsä ja hylkäsi heidät. Hän sanoi: »Minä käännän kasvoni heistä pois ja katson, miten heidän lopulta käy. He ovat kapinoiva sukupolvi, lapsia, joihin ei voi luottaa. He ovat ärsyttäneet minua väärillä jumalillaan, vihastuttaneet minut joutavilla patsaillaan. Siksi minä panen heidän kiusakseen kansan, joka ei kansalta näytä, typerysten heimolla minä vihastutan heidät. Minun vihani on syttynyt, sen liekki yltää syvyyksiin saakka. Se kärventää maan ja sen sadon, kalvaa vuorten perustukset. Minä kasaan heille onnettomuuksia onnettomuuksien päälle, kulutan heihin kaikki nuoleni. He nääntyvät nälkään, he menehtyvät ruttoon, kulkutauti korjaa heidät. Minä lähetän heidän kimppuunsa raatelevia petoja ja myrkkykäärmeitä. Ulkona heidän lapsensa tappaa miekka ja kodeissa kauhu. Kuolema vie niin nuorukaisen kuin neidon, niin sylilapsen kuin vanhuksen. »Minä voisin hävittää heidät, pyyhkiä pois heidän muistonsakin ihmisten mielistä, mutta minä en halua kuulla vihollisteni pilkkasanoja, en salli, että he ymmärtävät kaiken väärin ja sanovat: ’Tämä hävitys on meidän kättemme työtä, ei suinkaan Herran.’ Israel on ymmärtämätön kansa, se ei ota opikseen neuvoista. Jos se olisi viisas, se ymmärtäisi tämän, tajuaisi, miten sen lopulta käy.» Kuinka voisi yksi ainoa vihollinen ajaa takaa tuhatta, kuinka voisi kaksi miestä karkottaa kymmenentuhatta, ellei Herra, Israelin kallio, olisi myynyt kansaansa, ellei hän olisi antanut sitä vihollisten käsiin? Vihollistemmekin luulisi ymmärtävän, ettei heidän kallionsa ole niin kuin meidän. Sodomasta ovat peräisin vihollistemme viiniköynnökset, Gomorran rinnemailla ne ovat kasvaneet. Heidän rypäleensä ovat myrkkyrypäleitä, heidän rypäleterttunsa karvaita maultaan. Liskojen myrkkyä on heidän viininsä, sarvikyiden julmaa myrkkyä. Tämä kaikki on minulla mielessäni, sinetillä suljettuna aitoissani koston ja rangaistuksen päivään saakka, siihen päivään, jona he sortuvat. Heidän perikatonsa on lähellä, se, mikä heitä odottaa, tulee pian. Herra puolustaa kansaansa, hän säälii palvelijoitaan, kun hän näkee, ettei heillä enää ole voimaa, että he ovat uupuneita, niin suuret kuin pienet. Vastustajilleen hän sanoo: »Missä ovat nyt teidän jumalanne, missä se kallio, johon turvasitte? Nouskoot nyt teitä auttamaan ne jumalat, joille te syötitte teurasuhrienne rasvan ja juotitte juomauhrienne viinin! Seiskööt ne teidän suojananne. Näettehän nyt: minä olen ainoa, ei ole muuta jumalaa minun rinnallani. Minä lähetän kuoleman, minä annan elämän, minä lyön ja minä parannan, minun vallassani on kaikki. Minä kohotan käteni taivasta kohti ja vannon: Niin totta kuin elän ikuisesti, minä teroitan salamoivan miekkani, käyn toteuttamaan tuomiota, minä kostan vihollisilleni, rankaisen vihamiehiäni. Minun nuoleni juopuvat kaatuneiden ja vankien verestä, minun miekkani ahmii vihollisruhtinaiden päitä.» Ylistäkää Herran kansaa, te vieraat kansat! Herra kostaa palvelijoittensa kuoleman, hän rankaisee vihollisiaan, hän puhdistaa synnin kirouksesta kansan ja maan.

Viides Mooseksen kirja 32:1-43 Finnish 1776 (FI1776)

Kuulkaat te taivaat, minä puhun, ja maa kuulkaan minun suuni sanoja. Minun oppini tiukkukaan niinkuin sade, minun puheeni vuotakaan niinkuin kaste, niinkuin sade vihannon päälle ja niinkuin pisarat ruohon päälle. Sillä minä ylistän Herran nimeä: antakaat meidän Jumalallemme suuri kunnia. Hän on kallio, hänen työnsä ovat laittamattomat, sillä kaikki hänen tiensä ovat oikiat; vakaa on Jumala, ilman kaikkea vääryyttä, hän on vanhurskas ja oikia. Onko hän hänen turmellut? Ei, vaan hänen lapsensa ovat heidän häpiäpilkkunsa; se on nurja ja sekaseurainen suku. Niinköstä te Herralle maksatte, hullu ja tyhmä kansa? Eikö hän ole sinun Isäs ja sinun Lunastajas, joka sinun luonut ja valmistanut on? Muista muinaisia aikoja, ymmärrä vuosikaudet suvusta sukuun; kysy isältäs, ja hän ilmoittaa sinulle, ja vanhimmiltas, niin he sinulle sanovat. Kuin kaikkein korkein jakoi pakanat ja hajoitti ihmisten lapset, silloin hän laski kansain maan rajat, Israelin lasten luvun jälkeen. Sillä Herran osa on hänen oma kansansa, Jakob on hänen perimisensä nuora. Hän löysi hänen erämaassa ja hirmuisessa suuressa itkukorvessa. Hän vei hänen ympäri, hän opetti hänen ymmärtämään ja varjeli häntä niinkuin silmäteräänsä, Niinkuin kotka kehoittelee pesäänsä ja laukuilee poikainsa päällä, levittää siipensä, ottaa kunkin heistä ja kantaa siipeinsä päällä, Niin Herra yksinänsä talutti häntä, ja ei ollut hänen kanssansa muuta Jumalaa. Hän vei hänen hamaan maan korkeuteen, ja ruokki hänen pellon hedelmällä, ja antoi hänen imeä hunajaa kalliosta ja öljyä kovasta kivestä, Voita lehmistä, ja rieskaa lampaista, ynnä karitsain lihavuuden kanssa, ja Basanin oinaat, ja lihavat kauriit, ja parhaan nisun, ja juotti hänen parhaalla viinamarjan verellä. Ja Israel lihoi, tuli vikuriksi, lihavaksi, paksuksi ja väkeväksi, ja hylkäsi Jumalan, joka hänen teki, ja katsoi autuutensa kallion ylön. He yllyttivät hänen kiivauteen muukalaisten kautta, kauhistusten kautta vihoittivat he hänen. He uhrasivat perkeleille, eikä Jumalalle, jumalille, joita ei he tunteneet, vasta-uutisille, jotka ei ennen olleet, joita isänne ei peljänneet. Kallion, joka sinun siitti, sinä hyljäsit, ja unhotit Jumalan, joka sinun loi. Ja Herra näki sen, ja vihastui, poikainsa ja tyttäriensä kehoituksen tähden, Ja sanoi: minä peitän kasvoni heidän edestänsä, ja katson mitä heidän viimeiseltä tapahtuu; sillä se on nurja suku ja senkaltaiset lapset, joissa ei ole uskoa. He härsyttelivät minua sen kautta, joka ei ole jumala, epäjumaluutensa kautta ovat he minun vihoittaneet ja minä vihoitan heitä jälleen sen kautta, joka ei ole kansa, tyhmällä kansalla minä heitä vihoitan. Sillä tuli on syttynyt minun vihassani, ja polttaa hamaan alimaiseen helvettiin, ja kuluttaa maan, ynnä hänen hedelmänsä kanssa, ja polttaa vuorten perustukset. Minä kokoon kaiken onnettomuuden heidän päällensä, minä ammun kaikki nuoleni heihin. Nälästä heidän pitää hiukahtuman ja poltetaudilla kulutettaman, ja äkillisellä kuolemalla; minä lähetän metsän petoin hampaat heidän keskellensä, ja kyykärmeen myrkyn. Ulkona pitää miekan heitä hävittämän ja sisällä huoneessa pelvon, sekä nuorukaiset että neitseet, imeväiset ja harmaapäät. Minä sanoin: minä hävittäisin heitä, minä lakkauttaisin heidän muistonsa ihmisistä, Ellen minä vihollisteni vihaa karttaisi, ettei heidän vainollisensa ylpeilisi, ja lähes sanoisi: meidän oikia kätemme on kaikki nämät tehnyt, eikä Herra. Sillä se on kansa, jossa ei mitään neuvoa ole, eikä ymmärrystä. Jospa he taitavaiset olisivat, niin he ymmärtäisivät ja huomaitsisivat, mitä heille viimeiseltä tapahtuu. Kuinka yksi ajais tuhatta takaa ja kaksi karkottaisi kymmenentuhatta heistä? Eikö sentähden, että heidän kallionsa on heidät myynyt? ja Herra on heidät sulkenut? Sillä ei ole meidän kalliomme niinkuin heidän kallionsa, ja meidän vihollisemme ovat meidän tuomarimme. Sillä heidän viinapuunsa on Sodoman viinapuusta ja Gomorran pelloista, heidän viinamarjansa myrkylliset viinamarjat, heillä ovat karvahimmat marjat. Heidän viinansa on lohikärmeen kiukkuvahto, ja kyykärmetten hirmullinen myrkky. Eikö se liene kätketty minun tykönäni? ja sinetillä lukittu minun tavaroissani? Minun on kosto, minä kostan, heidän jalkansa pitää ajallansa kompastuman; sillä heidän kadotuksensa aika on läsnä, ja mikä heille tarjontelee, se rientää. Sillä Herra tuomitsee kansansa, ja armahtaa palveliaansa; sillä hän näkee, että käsi on poissa, ja ei ole mitään tallella pidetty eikä jätetty. Ja pitää sanottaman: kussa heidän Jumalansa ovat? heidän kallionsa, johonka he uskalsivat? Joiden lihavimmat uhrit he söivät, ja joivat viinan heidän juomauhristansa, nouskaan ne ja auttakaan teitä ja varjelkaan teitä. Nähkäät nyt, että minä itse olen, ja ei ole jumalia minun kanssani. Minä kuoletan ja teen eläväksi, minä lyön ja minä parannan, ja ei kenkään ole, joka minun käsistäni vapahtaa. Sillä minä nostan käteni taivaasen ja sanon: minä elän ijankaikkisesti. Kuin minä hion miekkani niinkuin pitkäisen leimauksen, ja minun käteni rupee rangaistukseen, niin minä koston maksan minun vihollisilleni, ja niille palkitsen, jotka minua vihaavat. Minä juotan nuoleni verellä, ja miekkani pitää lihaa syömän tapettuiden verestä, ja vangittuiden ja vihollisten paljastetusta päästä. Riemuitkaat te kaikki, jotka olette hänen kansansa; sillä hän kostaa palveliainsa veren. Ja kostaa vihollisillensa, ja sovittaa maansa ja kansansa.

Viides Mooseksen kirja 32:1-43 Kirkkoraamattu 1933/38 (FB38)

"Kuunnelkaa, te taivaat, kun minä puhun, ja kuulkoon maa minun suuni sanat! Sateena pisaroikoon minun opetukseni, kasteena valukoon puheeni niinkuin vihma vihannalle, niinkuin sadekuuro ruohikolle. Sillä minä julistan Herran nimeä; antakaa kunnia meidän Jumalallemme. Hän on kallio; täydelliset ovat hänen tekonsa, sillä kaikki hänen tiensä ovat oikeat. Uskollinen Jumala ja ilman vääryyttä, vanhurskas ja vakaa hän on. Heidän menonsa oli paha häntä kohtaan, he eivät olleet hänen lapsiansa, vaan häpeäpilkku — tuo nurja ja kiero sukupolvi! Niinkö sinä maksat Herralle, sinä houkka ja tyhmä kansa? Eikö hän ole sinun isäsi, joka sinut loi? Hän sinut teki ja valmisti. Muistele muinaisia päiviä, ajattele menneiden sukupolvien vuosia. Kysy isältäsi, niin hän sen sinulle ilmoittaa, vanhimmiltasi, niin he sen sinulle sanovat. Kun Korkein jakoi perinnöt kansoille, kun hän erotteli ihmisten lapset, silloin hän määräsi kansojen rajat israelilaisten luvun mukaan. Sillä Herran kansa on hänen osuutensa, Jaakob on hänen perintöosansa. Erämaasta hän löysi hänet, autiosta, ulvovasta korvesta; hän otti hänet suojaansa ja hoitoonsa, varjeli häntä kuin silmäteräänsä. Niinkuin kotka kiihoittaa pesuettaan lentoon ja liitelee poikastensa suojana, niin hän levitti siipensä, otti hänet ja kantoi häntä sulillansa. Herra yksin johdatti häntä, eikä hänen kanssansa ollut ketään vierasta jumalaa. Hän kuljetti hänet maan kukkuloiden yli ja ruokki häntä pellon antimilla; hän antoi hänen imeä hunajaa kalliosta ja öljyä kovasta kivestä. Hän antoi voita lehmistä ja maitoa lampaista sekä karitsain ja oinasten rasvaa, Baasanin härkiä ja kauriita ja parasta vehnän ydintä; ja sinä sait juoda rypäleen verta, tulista viiniä. Ja Jesurun lihoi ja alkoi potkia, sinä tulit lihavaksi, paksuksi ja aloit äksyillä. Niin hän hylkäsi Jumalan, joka oli tehnyt hänet, ja halveksui pelastuksensa kalliota. He herättivät hänen kiivautensa vierailla jumalillaan, he vihoittivat hänet kauhistuksillansa. He uhrasivat riivaajille, epäjumalille, jumalille, joita he eivät tunteneet, uusille, äsken tulleille, joista teidän isänne eivät tienneet. Kalliota, joka sinut synnytti, sinä et muistanut; sinä unhotit Jumalan, joka sinulle elämän antoi. Herra näki sen ja hylkäsi heidät, sillä hän vihastui poikiinsa ja tyttäriinsä. Hän sanoi: 'Minä peitän heiltä kasvoni, minä katson, mikä heidän loppunsa on; sillä he ovat nurja suku, lapsia, joissa ei ole uskollisuutta. He ovat herättäneet minun kiivauteni jumalilla, jotka eivät jumalia ole, ovat vihoittaneet minut turhilla jumalillansa; niin minäkin herätän heidän kiivautensa kansalla, joka ei ole kansa, vihoitan heidät houkalla pakanakansalla. Sillä minun vihani tuli on syttynyt, ja se leimuaa tuonelan syvyyksiin saakka; se kuluttaa maan kasvuinensa ja polttaa vuorten perustukset. Minä kasaan onnettomuuksia heidän päällensä, kaikki nuoleni minä heihin ammun. He nääntyvät nälkään ja menehtyvät ruttoon, kulkutautien poltteeseen; minä lähetän heidän kimppuunsa petojen hampaat ja tomussa matelevaisten myrkyn. Ulkona surmaa miekka ja sisällä kauhu sekä nuorukaisen että neitosen, sekä imeväisen että harmaapään. Minä sanoisin: 'Minä puhallan heidät pois, hävitän heidän muistonsa ihmisten seasta', jollen varoisi, että vihollinen tuottaisi minulle mielipahaa, että heidän vastustajansa selittäisivät sen väärin, että he sanoisivat: 'Meidän kätemme oli korotettu, eikä Herra ole tästä kaikesta mitään tehnyt'. Sillä he ovat neuvoton kansa, eikä heissä ole ymmärrystä. Jos he viisaita olisivat, niin he käsittäisivät tämän, he ymmärtäisivät, mikä heidän loppunsa on. Kuinka yksi ajaisi tuhatta takaa, kuinka kaksi ajaisi pakoon kymmenentuhatta, jollei heidän kallionsa olisi heitä myynyt ja Herra luovuttanut heitä! Sillä heidän kallionsa ei ole niinkuin meidän kalliomme; niin vihollisemmekin päättelevät. Sillä Sodoman viinipuita on heidän viinipuunsa, se on kotoisin Gomorran viinitarhoista; heidän rypäleensä ovat myrkkyrypäleitä, heidän viiniterttujensa maku on karvas. Heidän viininsä on lohikäärmeitten kähyä, kyykäärmeitten kauheata myrkkyä. Eikö sitä ole talletettuna minun takanani, sinetillä lukittuna minun aitoissani? Minun on kosto ja rankaiseminen, säästetty siksi ajaksi, jolloin heidän jalkansa horjuu. Sillä heidän onnettomuutensa päivä on lähellä, ja mikä heitä odottaa, se tulee rientäen. Sillä Herra hankkii oikeuden kansallensa ja armahtaa palvelijoitansa, koska hän näkee, että heidän voimansa on poissa ja että kaikki tyynni on lopussa. Silloin hän kysyy: 'Missä ovat nyt niiden jumalat, missä kallio, johon he turvasivat, missä ne, jotka söivät heidän teurasuhriensa rasvan ja joivat heidän juomauhriensa viinin?' Nouskoot ne auttamaan teitä, olkoot ne teidän suojananne. Katsokaa nyt, että minä, minä olen, eikä yhtäkään jumalaa ole minun rinnallani. Minä kuoletan ja minä teen eläväksi, minä lyön ja minä parannan; eikä ole sitä, joka pelastaisi minun käsistäni. Minä nostan käteni taivasta kohti ja sanon: Niin totta kuin minä elän iankaikkisesti, kun minä teroitan miekkani salaman, kun minun käteni ryhtyy tuomiota pitämään, niin minä kostan vastustajilleni ja maksan vihamiehilleni. Minä annan nuolteni juopua verestä — ja minun miekkani syö lihaa — surmattujen ja vangittujen verestä, vihollispäällikköjen päistä. Riemuiten ylistäkää, te pakanakansat, hänen kansaansa, sillä hän kostaa palvelijoittensa veren; hän antaa koston kohdata vastustajiansa ja toimittaa sovituksen maallensa, kansallensa."