Neljäs Mooseksen kirja 11:1-15

Kansa alkoi itkeä ja valittaa, eikä tämä ollut Herralle mieleen. Kun Herra kuuli kansan valituksen, hän vihastui ja sinkosi israelilaisten keskuuteen tulen, joka alkoi hävittää leirin laitamia. Silloin kansa huusi Moosesta apuun. Mooses rukoili Herraa, ja tuli sammui. Paikka sai nimekseen Tabera, koska Herran lähettämä tuli oli siellä kurittanut israelilaisia. Israelilaisten mukana seuranneessa sekalaisessa väessä heräsi hillitön ruoanhimo. Israelilaiset itsekin rupesivat taas valittamaan ja sanoivat: »Olisipa meillä nyt kunnon ruokaa! Muistattehan, miten Egyptissä saimme ilmaiseksi kalaa ja miten meillä oli kurkkua, vesimelonia, purjoa, sipulia ja valkosipulia! Mutta nyt me joudumme kärsimään nälkää. Täällä ei edes näe muuta kuin tuota iänikuista mannaa!» Manna muistutti korianterin siemeniä ja oli samanväristä kuin suitsutuspihka. Kansalla oli tapana kierrellä keräämässä sitä, ja se jauhettiin käsikivillä tai survottiin huhmaressa. Sitten se keitettiin ruukussa ja leivottiin ohuiksi leiviksi, jotka maistuivat samalta kuin öljyleivokset. Manna laskeutui yökasteen mukana leiriin. Mooses kuuli, miten israelilaiset itkivät telttojensa ovella. Herra vihastui suuresti, ja Mooses oli murheissaan. Hän sanoi Herralle: »Miksi kohtelet niin tylysti minua, palvelijaasi? Miksi olet minua kohtaan niin säälimätön, että olet pannut taakakseni tämän kansan? Minäkö muka olen tämän kansan äiti, minäkö olen sen synnyttänyt, kun käsket minua nostamaan sen syliini kuin hoitaja sylilapsen! Pitäisikö minun käsilläni kantaa tämä kansa siihen maahan, josta valalla vannoen annoit lupauksen jo meidän esi-isillemme? Mistä minä otan lihaa jaettavaksi kansalle, kun se itkien ahdistaa minua ja pyytää: ’Anna meille lihaa syötäväksi!’ Minä en jaksa yksinäni johtaa tätä kansaa; taakka on minulle liian raskas. Jos aiot kohdella minua näin, anna minun mieluummin kuolla heti. Ole minulle armollinen ja päästä minut kokemasta enempää tätä kurjuutta.»