Miksi sinä yhä käräjöit hänen kanssaan?
Miksi väität, että hän ei vastaa ihmisen sanoihin?
Kyllä Jumala puhuu,
puhuu toisenkin kerran,
mutta ihmiset eivät sitä huomaa.
Unessa, öisessä näyssä hän puhuu.
Kun ihminen vaipuu uneen,
kun hän nukkuu vuoteellaan,
silloin Jumala avaa hänen korvansa
ja varoittaa ja uhkaa
saadakseen hänet luopumaan pahoista teoista
ja karsiakseen hänestä ylpeyden,
sillä Jumala tahtoo pelastaa hänet joutumasta hautaan
tai juoksemasta keihäiden saaliiksi.
Tautivuoteen tuskat puhuttelevat nekin ihmistä,
kun kipu repii hänen luitaan hellittämättä.
Leipää hän ei huoli, hän inhoaa sitä,
edes mieliruoka ei hänelle kelpaa.
Hänen ruumiinsa kuihtuu olemattomiin,
kaikki hänen luunsa erottuvat nahkan alta.
Hänen tiensä käy hautaa kohden,
tuonelan mahdit odottavat häntä.
Ehkä hänen vierellään on silloin enkeli,
puolestapuhuja, yksi tuhansista,
niistä, jotka ilmoittavat ihmisille,
mikä on oikein.
Ehkä Jumala armahtaa häntä ja sanoo enkelille:
»Vapauta hänet vaipumasta hautaan,
olen saanut hänestä lunnaat!»
Silloin hänen ruumiinsa elpyy,
hänestä tulee yhtä uljas
kuin hän oli nuoruutensa päivinä.
Hän rukoilee, ja Jumala on hänelle suosiollinen,
hän saa riemuiten katsella Jumalan kasvoja.
Jumala on hänet pelastanut.
Hän laulaa kaikille ihmisille:
»Olin tehnyt syntiä, olin vääntänyt vääräksi suoran,
mutta hän ei mitannut minulle ansioni mukaan.
Hän lunasti minut, en joutunut hautaan,
minä saan yhä kulkea valossa.»
Näin Jumala tekee ihmiselle.
Kerran toisensa jälkeen